perjantai 31. joulukuuta 2010

Uudet vuodet vaan sullekin!

Sil viisiin. Vierähti taas yks vuos pois jaloista pyörimästä. Mut ei tartte luulla, et suhtautuisin siihen kevyesti. Päin vastoin. Se on kaameaa. Ajan kuluminen on hirveetä. Se tarkoittaa vanhenemista. Ajan loppumista. Joskus sitten. Kumma miten täs kahden vuoden välissä aatokset menee aina tohon ajan vääjäämättömään loppumiseen. Kunkin kohdalla, jossain vaiheessa. Hui sentään, sanon minä.
Mut ei synkistellä sen enempää.

Funtsailin, et käviskö läpi mennyttä vuotta noin yleensä vai keskittyiskö itteensä. Jälkimmäinen tuntu paremmalle vaihtoehdolle. En nimittäin muista montaakaan kohokohtaa uutisista tai tapahtumaa kuluneelta vuodelta. Ellei oteta vaalirahasotkuja ja muita huonosta muistista johtuneita politiikan uutisia. Niistä olen omat aatokseni tänne präntänny, ni anti olla.
Vuos sitten olin untuvikko blogin pitäjä. Ei muuten ollu silloinkaan sanottavaa menneestä vuodesta...

Kattelin blogin tilastoja ja listasin mun luetuimmat jutut:

Kiistaton, ehdoton kärkipaikkan kingi on
Läpinäkyvä ihminen. Viikko viikolta se on top viis listan ykkönen, ni ei ihme, et se on myös koko vuoden luetuin. Hassu juttu. Meinaan, kun siin mä annoin vaan mielikuvituksen laukata. En tarvinnu tarkistella faktoja tai taustoja.Nähdä niin sanotusti vaivaa.

Listan kakkonen on samoin pitänyt pintansa ja kakkos paikkansa siltä ajalta kun tilastot ovat olleet olemassa.
Terveisiä pöydän alta oli kertomus kuohuviineistä. Testiryhmä vuosi sitten uutenavuotena maisteli skumppaa toisensa perään ja meikä referoi testin tulokset tänne blogiin.

Tanssii tähtien kanssa osat 2 ja 5 ovat olleet myös sitkeesti omilla paikoillaan kolmantena ja neljäntenä. Oli muuten hauskaa olla tuomarina. Ohjelmaa katto ihan eri tavalla, kun esityksistä tuli luvattua omat arvionsa antaa. Oli muistivihko esillä ja kynä kädessä joka kerran. Tuoreeltaan mielipiteeni muistiin merkkailinn, etten sit puuta heinää tänne kirjoittelis. Pitkäkestoinen muisti ei oo mun vahvuus.

Syksyn parhaita hetkiä tääl blogissa elettiin, kun tunnustuksia alkoi sateleen. Tico, ticoo on kans ollut vankka lukijamagneetti viidennellä sijallaan luetuimpien listalla. Mä olin kyl niin iloisesti yllätyksellä päähän lyöty, et meni pitkä aika totutellessa ajatukseen, et joku tykkää mun blogin jutuista. Et ihan tunnustuksen myöntää. Tattista vaan niistä, vielä kerran.

Nää on siis lukijoita kiinnostaneita juttuja.

No sit ne mun mielestä hyvät jutut. Tää kuuluu sarjaan "myönteinen palaute piristää"
Sen joutuu yleensä tekemään ihan ite. Niinkus huomaatte:

Häiriintynyt lumilauta kaatoi lautailijan. Ihan ehdoton paras. Siis mun mielestä. Mua sit ottaa nyky uutisoinnissa päähän, kun elottomista asioistakin tehdään syyllisiä. Aina vika on muualla kuin itsessä.
Tarkkana lekurissa. Pohdiskelin sitä, ettei ihminen enää tiedä kuka hädän hetkellä hoitaa. Oikea vai vale lekuri/hoitaja.Auttaako vai laittaako kylmäksi?
Läpinäkyvä ihminen. Joo tykkäsin sitä kirjoittaa.
Kriminaalit ruotuun. Olin täynnä raivoa. Porvoossa oli edellisen tappamisen jäljiltä vapautunut  elinkautisvanki posauttanut kolme ihmistä hengiltä. Kirjoitin vähän ajatuksiani lyhyistä tuomioista ja vankeinhoidon tuutilullaa meiningistä.
Kerjäläisen ketaleet. Juuh. Tääl ei maahan tulevia elätettäviä ymmärretä. Olin taas duunimatkalla kompuroinut useamman kadulla istuneen kerjäläisen jalkoihin ja kotiin päästyä istahdin koneen ääreen purnaamaan.
Vartijan monosta Kauhistelin tossa syksyllä vartijoiden toimintaa. Se on monesti syvältä.
Kotikommentaatori Olin just saanut uutta tietoa itsestäni. Pidän kuulemma helvetinmoista mekkalaa aina tv-uutisten aikaan. Oli ihan pakko jakaa tieto teidän muiden kanssa.
Miljoona miehet ja mistä hyvästä?? Olin kesälomalta paluu tunnelmissa ja kaikki hatutti.
Rulla jää hätää kärsivän käteen. Taas kerran yks tyhjä tötterö kädessä ja peppu pyyhkimättä niin päätin kirjoittaa mitä aattelin niistä paskiaisista, jotka jättää sen tyhjän wc-rullan seuraavalle istuntoon tulevalla.

Huomasin just et teidän lukijoiden ja mun mielipiteet menee aika kahtaalle. Ainakaan noi mun mielestä parhaat kipaleet eivät komeile top kymppilistalla tilastojen valossa. Paitsi Läpinäkyvä ihminen.
Mitäs tästä sit vois päätellä?
Ei vissiin muuta kuin et mä kirjoitan mitä kirjoitan ja te luette, mitä luette.

Kivaa on ollut seurassanne. Kirjoittelu jatkuu asioiden vierestä myös ensi vuonna.
Tänään meikä kittaa skumppaa olan takaa. Poreet kuuluu juhlaan.

Ei kuulkaa muuta kuin hauskoja juhlia ja hyvää uutta vuotta. Jokaiselle.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulua!

No niin. Kämppä kiiltää - jos ei komeroita otetaan lukuun - ja kuusi tuoksuu. On hämärää ja hiljaista. Muut tääl goisaa. Meikä valvoo. Funtsailee mukavia asioita. Pyyteettömiä arvailuja tulevista lahjoista. Kaikki sanoo, et antaminen on kivaa. Paljon kivempaa - näin meidän kesken sanottuna - on saaminen. Ja nyt puhun siis lahjoista.

Kinkun stiggasin just uunii. Saa siel muhii. Joskus aamupäiväl sit duunailen sen paraatikuntoon.
Glögin lämmintin. Terästin ilman mittamukia tuhtisti kirkkaalla. Ilmankos täs posket helottaa. Ja naama on niin leveessä hymyssä, ettei meinaa leukoihin mahtua. On joulu. Vihdoinkin. Tarkoittaa kaiken kiireen loppumista. Ainakin pyhiks. Muusta en välitäkkään, kun tässä istun.

Toivottelen kohta teille joulut. Sitä ennen luetaas yhdessä tää joulun sanoma:

Sillon Augustus, joka oli niinku keisarina, anto käskyn,
ett jengin koko valtakunnas tarvii pistää sille verot.
Tää oli eka kerta ku se verotti
ja sillon tää Kvirinius oli Syyrias dirikana.
Kaikki jengi lähti hoitaan hommat verovirastoon,
jokanen omaan stadiinsa.

Niin toi Joosefkin lähti Galileasta, Nasaret-Citystä,
ja meni kynittäväks Juudeaan Daavidin stadiin,
koska se kuulu Daavidin porukoihin.
Se tsöras sinne yhdessä Marian,
sen gimmafrendin kanssa, joka venas beibii.
Ja ku ne oli siellä, se Maria alko synnyttää.
Se oli sen eka, ja se oli kundi, siis se skidi.
Maria pisti sille kapalot ja duunas sen seimeen,
koska ne ei päässy paikalliseen moteliin ku se oli ihan täys.

No, siellä lähellä oli jotain ihme paimenii yöllä tsiigaan niiden elukoita.
Ja äkkiä niiden edessä stondas Herran enkeli ja Herran lysis ympäröi ne.
Mutt se enkuli alko heittää läppää:
"Ei mitää hämminkii hei.
Mä ilmotan teille karseen ilon, ja se koskee koko jengii.
Just tänään teille on Daavidin stadissa syntyny Vapahtaja. Se on Kristus.
Tää on teille niinku merkkinä:
se skidi bunkkaa seimessä pamperseissa."

Ja samalla hetkellä enkelin ympärillä oli tosi hevi taivaallinen sotajengi,
joka präis tö Loord ja sano:
"Jumalan on kunnia ylhäällä
ja rauha täällä alhaalla meikäläisten joukossa, joita se diggaa."
Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi:
"Lets kou to Piitlehem.
Siellä me nähdään, mikä homma tää oikein on,
tää mistä Herra meille kerto."

Ne lähti kiitään ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, joka bunkkas seimessä.
Kun ne näki tän, ne kerto kaiken mitä ne tiesi skidistä.
Jokanen, joka kuuli paimenten jutut, oli ihan ulalla.
Mutt Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä
ja funtsi siellä näitä juttuja.
Paimenet lähti takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä,
minkä ne oli kuullu ja mitä nähny.
Kaikki oli just niin siistii ku niille oli sanottu.

Evankeliumin slangintanut Olli Seppälä.


Näissä rauhallisissa tunnelmissa leppoisan ja mieleisen joulun toivotukset.
Voikaa kaikki hyvin. Jouluherkuista huolimatta.

torstai 23. joulukuuta 2010

Bilepäivä!

Kuva kähmitty
Vietävä sentään, meikäläisellä on juhlan paikka.


Tää blogi tässä täyttää jämptisti vuoden. Mä ihan yllätyin. Meinaan, jos multa olis kysytty niin olisin lyönyt vetoa muutaman kolikon, jotka jouluostoksista viel on jäänny lompsaan, et se olis vasta ens viikolla. Vuosipäivä. Just ennen uutta vuotta kun olis vuos tullu täyteen. Noh, en kyl oo koskaan muistiani hyväks kehunukkaan. Ei sen puoleen.

Tähän samaan juhlapostaukseen lätkästään viel toinenkin etappi. Tää kirjotus on kuulkaas 100. mielenilmaus tältä ilman suunnalta. Onks se paljon vai vähän, on varmaan mielipide asia.

Mä muutin ton asian laskutoimitukseksi. Jaoin vuoden 364 päivää sadalla. Siit tuli 3,64 ja jos toi tulos sit pyöristellään siihen malliin, et päästään pilkusta eroon, niin se ois teksti noin joka 4. päivä. En tiiä teistä muista, mut mä pistän taputtaen itseäni molemmille olkapäille. Kissan on nostettava häntänsä itse. Näin on.

Kotiväki on sitä mieltä, et niiden elämä on ehkä vähän helpottunut kuluneen vuoden aikana. Olen kuulemma hiljaa sen hetken kun kirjoitan blogia. Samalla esittävät myötätunnon ilmaisut teille, jotka tätä blogia seuraatte, jos seuraatte. Epäilevät sitä yksimielisesti. Et joku jaksais lukee mun mekastusta. Kommenteista ja tilastoista päätellen tääl kuitenkin jokunen käy. Ja se on must kerrassaan mainiota. Vähän ihmeellistäkin. Kun tääl ei puhuta muodista eikä alapääjutuista

Kun mä vuosi sitten aloitin tän homman, olin sitä pitkään miettinyt. Kun sit viimein aloitin, olin varma et kyl tää on mun juttu. Kirjoittaminen. Kenellekään tutulle en asiasta kertonu, niin et lukijakuntaa ei ollut omasta takaa. Menikin sit jokunen aika, et kirjoittelin kirjaimellisesti jonnekin äärettömyyteen. Juurikaan liikettä ei kävijämäärissä tapahtunut. Kunnes koitti se kerta, et yhteen postaukseen oli ilmestynyt kommentti. Luin sen ja vastasin ja olin ihan ihmeissäni. Joku lukee mun blogia. Joku on hiffannu, et tääkin blogi on olemassa. Nastaa!

Lukijamäärät ovat lisääntyneet. Uusia virtuaalituttuja on tullut. On tää netti kyl niin ihmeellinen mesta.Ihan oikeesti. Oon tutustunut uusiin ihmisiin. Ja vaik ei olla oikeassa elämässä tavattu ollaan kirjoteltu toisillemme kuulumisia sun muuta.

On esitetty toiveita, et tulisin nimimerkkini takaa esiin. Mut se ei taida olla mahdollista. Kattokaas kun juttu on sellanen, et mä olen yksityihenkilönä ihan tavis, mut mun palkkaduuni on niin julkinen, et en ota riskiä. Jutut mun duunimestasta ovat kaikki totta. Olen hieman muunnellut kuvauksissani sellaisia asioita, joista ajattelen voivan tunnistaa mistä lafkasta on kysymys. Lähtökohta on ollut, et jos sattuis duunikaveri eksyyn tänne ja lukemaan mun juttui työpaikastani, korkeintaan ajattelis et katos vaan, jossain muuallakin on yhtä kusimainen johto, kuin omassa duunissa. Luulen, et oon onnistunut. Ku ei tänne kukaan duunikaveri ole edes eksynyt.

Blogeissa näytetään järjestettävän arpajaisia ja muita lahjusasioita tällaisten vuosipäivien kunniaksi. Ei täällä, sori vaan. Meinaan kun lombuukkenissa ei enää oo ku ne muutamat kolikot. Joulu on vienyt rahat ja melkein mielenterveyden. Toiseks, kun tää blogi on tällanen teematon, jos ei mun märmätystä oteta lukuun, niin en edes tiedä millä mä voittajaa lahjoisin. Siis jos olis ne arpajaiset.

Mut bileet järkkään itteni kanssa. Ne pidetään himassa joskus huomenna aamuyöstä kun kaikki jouluvalmistelut on tehty. Sit mä lahjon itteäni jotenkin ja ajattelen kaikkea kivaa. Uskokaa huviksenne, ku mä oikein ponnistelen, osaan ajatella mukaviakin asioita.

Se juhlahumusta. Sit muutama närästyksen aiheuttaja käsittelyyn.

Vaalirahasotkut poikivat nyt vähemmän kivaa niille, joita asian ei pitäisi mitenkään koskea. Ellei sit ajatella et rangaistus tulee, kun tolloja eduskuntaan äänestetään. Raha-automaattiyhdistys on terävällä veitsellä lohkonut Nuorisosäätiölle annettavia tukia. Tää Nuorisäätiöhän oli varsin avokätinen Keskustan tukija vuosikausia. Säätiö anoi RAY:ltä 7,1 millii, mut tulee saamaan vaan 861 000 €. Noh, tää tuen leikkaus kirpasee eniten Nuorisosäätiön hanketta rakentaa Stadin Jätkäsaareen 133 asunnon kerrostalo. Kysymyksessä olis erityisesti nuorille suunnattuja kämppiä. Nuoria asunnontarvitsijoita kun on jonossa sellaset 1100 säätiön listalla.

Kyl mä ymmärrän RAY:n kannan. Sen antamia tukia kun käytettiin kokolailla väärin.

Mut täs kävi nyt niin, et poliitikot aikanaan hyötyivät yllin kyllin saaduista rahoista ja tukiaisista. Nyt sitten kärsimään joutuvat tavalliset ihmiset. Onks oikein? No ei helvetissä.

Ja jos mä nyt viel kerran – vaik ei tää todennäköisesti ole viimeinen kerta - paukuttaisin ennen joulurauhan julistusta noista kansanedustajien palkoista. Että on riipinyt lukea ihmisten mielipiteitä pitkin syksyä, kuin ne suovat suuret palkat ja hyvät edut näille kansan valitsemille edustajilleen. Miksi, kysyn minä? Kattokaas ku niin moni uskoo, et kansanedustajaksi ei ryhdyttäis jos ei liksa olis kova. Palkan siis pitää olla houkutteleva. Ja kylhän se houkuttelee tuhansia ihmisiä joka neljäs vuosi hakemaan sitä mestaa. Joukossa niitä, joita toi raha, valta ja velvollisuuksien vähyys kiinnostaa paaaaljon enemmän kuin kansan asioiden ajaminen. Täähän me on nähty.

Mä väitän, et palkka pienemmäksi, niin hommat alkavat sujua kansantajuisemmin. Kun ei edut ookkaan tähtitieteelliset, karsiutuu hakijamäärä tuntuvasti. Jäljelle jäävät vain ne, jotka vilpittömästi haluavat ajaa yhteisiä tärkeitä asioita. Kaikesta huolimatta uskon, et niitäkin mimmei ja hemmoin viel löytyy. Kansanedustajiksi hakisivat ne, joilla on siihen duuniin kutsumus. Ja kutsumuksesta ei ole tapana paljoa maksaa vrt. esmes hoitajat. Niitäkin lätkitään aina palkkaneuvotteluissa kutsumuksella.
Mitenkäs sit tollaset asiaan virallisesti kuulumattomat, mut epävirallisesti kiinteästi liittyvät lahjusasiat. Niille kun noi poliitikot näyttävät olevan persoja. Mä rohkeesti väitän, et oikeiden asioiden puolesta vilpittömällä motiivilla työskentelevä ei lahjuksiin kompastu. Ihan suomeksi: ei ole lahjottavissa. Tän olen kunnallispolitiikkaa tiiviisti seuranneena saanut todeta. Uskon, et sama pätee koko valtakunnassa.

Palkan pienentämisellä ei ehkä saatais eduskuntaa täyteen. Kahtasataa kiinnostunutta. Mut hommat tuppaa aina meneen tehokkaammin, kun on vähemmän porukkaa kauhan varressa. Palkat siis pienemmiksi. Lähemmäksi kansalaisten keskiliksaa, joka taitaa jäädä alle kolmen tonnin. Ja kutsumus kunniaan.

Sil viisiin tänä juhlapäivänä.

Ugh. Olen puhunut.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Tervetuloa Stadiin!

Hei te, jotka ootte tulossa tänne Stadiin päin. Tuutte sitte lännestä, idästä tai pohjoisesta. Tai vaik väli-ilmansuunnista. Sama se. Ei muuta kuin kohti pinta-alaltaan 715,55 neliökilsan kokoista lumikasaa. Tääl me ollaan. Stadikan tornin jos näätte, niin sitä kohti ja ohite. Siin vieressä on Mansku. Siit pääsee keskustaan. Me ollaan vastassa, jos ei olla hukuttu lumeen.

Jos ootte tulossa joulun viettoon, niin vinkkinä: Ostakaa lumilapioita tutuillenne lahjaksi. Takaan, et annatte mieleisen lahjan. Niil on nyt käyttöö.








Käytiin shungaamassa joulukipaleit Paavalintsyrkassa. Perinne, jota meikäläinen ei ohita. Kirkko ääriään myöten täynnä. Jotain tuhat ihmistä. Porukoit jäi viel lumisateeseen, kun eivät mahtuneet messiin.
Mä lauloin, mitä palkeet anto myöten. Olin fiiliksissä. Niinku ne 999 muuta mukana ollutta. Stadilaiset tykkää shungata.







Jesse siel ilmavoimis. Oot sitten päättäny, et Stadissa on valkonen joulu...


Hyvät joulunodotus fiilikset. Joka iikalle.


tiistai 14. joulukuuta 2010

Saisko olla vaik yks turhuus?

Joulu. Juhlista jaloin, sanotaan. Ja kattia kans! Henki täs meinaa joka hiivatin vuos mennä uuden joulun järjestämisessä. Ongelma on etupäässä mun korvien välissä. Siellähän ne suurimmat löysät ruuvit sijaitsee. Tai täs tapauksessa kireimmät. Niin kireät, et meinaavat jengoiltaan mennä.

Hima pitäis puunata ja kiilottaa. Paistettujen piparien tuoksua. Kynttilöiden luoda tunnelmaa. Viel ku taustalla joululaulut skulais, ois kaikki kohillaan.

Niin ja tietty se lumi. Lumesta irtoaa tunnelmaa joka liitetään jouluun. Lumella on meitä stadilaisia läiskitty oikein mennen tullen viime aikoina. Puolmetrii on tullu tähän mennessä. Väittävät. Mä en oo mitannut. Oon vaan kahlannut polvia myöten lumikinoksissa. Lapioinut aamuin illoin auton kinoksesta. Yhden tuiskun jälkeen kaivoin naapurin auton puoliks esiin, ennen kuin huomasin hukanneeni oman autoni. Olin parkkeerannut sen ihan eri mestaan edellisenä iltana. Sisso, kun meinas sydäri tulla säikähdyksestä. Naapuri kyl ihan kädestä pitäen kiitti mua vaivannäöstä. Käskin sen painuu helvettiin lampsiessani omalle autolle. Ei ottanu todesta, naurusta päätellen.
Mun huumorintaju ei riittänyt sinä aamuna. Se joulutunnelmasta.

No jaa. Hima puunataan jos puunataan. Kuusi kannetaan sisään, sulatellaan sen lumesta notkuvat jäätyneet oksat muutama päivä ja helyt ripustellaan oksille. Kinkku käristetään uunissa. Lahjat jaetaan... niin saamari ne lahjat! Paha, paha pulma. Mitä antaa ihmisille, joil on jo kaikkea? Siis ihan kaikkea mitä ne tarvitsee.

Yks kodinkone firma on keskittynyt uusien turhakkeiden kehittelyyn. Vai mitä sanotte leivänpaahtimesta, jossa on radio? Tai tuoleista, jotka hieroo istujaansa? Möyhentävät ja moukaroivat sua valitulla teholla. Ja mikäs se yks oli...? Niin helkkari! Laite, joka päräyttää sun raanaveteen poreet. Jotkut hiilihappopläjäykset vissiin. Eiks ois helpompaa ostaa puolentoista litran vissy? Näillä pakkasilla ois tietty mukava kääriytyä sähköllä lämpiävän peiton sisään. Niitäkin on nyt kaupan. Mitäs, jos tulee oikari ja peitto kärähtää. Kärtsäät sit siin messissä. Ihmishodari täyskypsänä. Helkkari, paha döfiskin siit tulis.
Tai hei se balsamietikka-ruokaöljy tötsä. Sellanen sumupullo, josta korkkia kääntämällä voi sumutella lautaselle kumpaa tahtoo. Kyl mä hyvästä ruuasta tykkään, mut toi on kyl turhakkeiden kukkanen.

Onks muuten noi sähköpeitot niitä, joita eduskuntaan duunattiin täs syksyllä? Joku lahjoitusko se oli? Et edustajat sais lämmitellä itseään raskaan työn lomassa. Pikku nokosetkin ottaa? Tääl yks kansalainen kaiken itse maksava - ja se ei oo paljon verojen jälkeen - ehdottaa, et kylmäks vaan Arkadianmäki. No ei niilt tyypeiltä tarvii nirrii veks ottaa, mut talon vois laittaa lämmityksen puolesta säästöliekille. Viileissä oloissa se työkin maistuu. Lämpimikseen vaikka jotain oikeita hommia tekisivät. Ja peitoista töpselit veks. Etteivät erehdy luulemaan elämää helpoksi. Ne kansanedustajat.

No hei. Sit ihan uus käsite mulle. Eetinen lahja. Joku mainos vilahti telkkarissa, lahjaksilehmä.fi? Meikä miettimään, et jo on aikoihin eletty. Tähän on tultu. Kun kaikkee on, ni ostetaan vaik lehmä. Sellasta ei ihan joka iikalla viel olekaan. Lehmä kaupunkilaiselle? Koko lehmä vai puolikas? Myydäänkö niihin jotain osuuksia. Missä sitä lehmää pitäis?
Noh, mua viisaammat sit selittään mistä oikeesti on kysymys. Kehitysmaa-avusta. Sinne niit lehmii voi 400 eskolla ostella... Okkei.

Tosta kehitysmaa-avusta koukkasen vähän ohi aiheen. Hesarissa kerrottiin, et vuoden aikana maahanmuuttajat on sendiny rahaa sukulaisilleen kotimaihinsa, olik se 18 miljoonaa euroo. Onks se ihme, et tän maan talous alkaa olla kuralla? Valtio tukee ja takaa konkurssissa olevia valtioita meidän maksukykyyn nähden avokätisesti. Sit me erilaisilla toimeentulotuilla hyysätään osaa näis maahanmuuttaja lorvijoista. Niil sit viel riittää fyrkkaa postitella ulkomaille. Jotkut valopäät sit viel väittää, et Suomen osuus kehitysavusta on liian pieni.

Palataanpas aiheeseen - jonka jo melkein unohdin. Alko niin ottaa kupolista noi pois päin menevät rahavirrat.

Onhan niitä muitakin aineettomia lahjoja. Ei tule paperijätettä ja sillensä. Kun lahjaa ei mihinkään kääritä.
Meikä anto tuttava perheelle täs yks joulu lahjaksi lapsenhoitoapua. Et mä voin seuraavan koko vuoden aina silloin tällöin katella niiden skidii, jos vanhemmat kimpassa tahtoo mennä vaik leffaan tai jotain. Ainoo ehto oli, et uusvuos, vappu, juhannus ja suurin osa 52 vuoden viikonlopusta ei sit käy. Jäävät lahjan ulkopuolelle. Meinaan, ku mullakin on elämä ja haluun joskus bilettää. Lahjasta ei kuulemma muuta iloa ollut kuin antamisen ilo? Et on kiittämätöntä sakkia.

Tuol jenkkilässä kotieläinten hemmottelu ja kohtelu on mennyt ihan Linnunradan toiselle puolelle. Niiden pikku ja vähän isommatkin koirat puetaan Burberryn ruutukuoseihin. Talutushihnat on timanteilla koristeltu. Köyhän omistajan koira joutuu tyytyyn zirkoneihin. Raukka parka. Talvikengät suoraan Australiasta. Merkki UGG. Siis koiran kengät.
Nää koirat saa lahjaksi hemmotteluhoitoja koirahoitoloissa. Hierontaa, jumppaa, erilaisia kuntopiirejä, omistajille ruokavalio neuvontaa. Et niinku miten tehdä piskeille gourmet aterioita. Hanhenmaksa palleroita ja silleen.
Koirien puvustaminen on menny siihen mittakaavaan, et verkkokaupoista voi ostaa esmes tonttupuvun tai vaik kalsarit joulupukkikuviolla. Piskille. Voi tsiisus! Ja joulukalenteri pitää tietty joka karvakasalla olla. Nehän venaa jouluu kielet pitkänä. Et minkä merkkivaatteen/tavaran ne taas saa.

Tuu joulu pian.Saadaan sen jälkeen vähän lepoo täst hulluudesta. Houp sou.

Kun mä luin ton verkkokauppa homman lehdestä, kävin ääneen miettiin, et mitäs jos tolle kotona valtaa pitävälle kissalle hommais vaik verkkosukkahousut. Ihan vaan tsoukkina. Katti otti sen tosissaan. On sen jälkeen katellu mua hitaasti. Tykkää olla selkä seinää vasten sängyn alla. Ettei tuu yllätetyks. Ei tykkää sukkiksista.

Niin et joulu on vaikea. Mä en tiedä, mitä ostais lahjaks. Kellekkään. Eikä turhakkeet helpota yhtään mun ahdistusta.

Oiskohan viel äkkilähtöjä Timbuktuun. Niistä mä haaveilen aina ennen joulua. Nyt kun toi lakkokin loppu...?

maanantai 13. joulukuuta 2010

Hasta la vista, baby?

Meikä repäs tossa viime viikolla. Teki sellasta, josta kauan on haaveillut. Sanottaisko, et rohkeus vaan puuttui. Kunnes sekään ei enää ollut esteenä. Kuppi tuli piripintaan. Tiedättä, silloin se on menoa, kun oma kestokyky on ylitetty.

Kertoilin tossa joskus, et kuin huonosti meijän buulaagi on johdettu. Mesta, mis on duunis, on tsaarin aikaisen johtamisen taidon näyte. Johtoporras on erityisen ihastunut tiedon panttaamiseen ja siitä johtuvaan rivimiesten kyykyttämiseen ja työnteon hidastamiseen.

Mul on lafgassa omat spesiaali tehtäväni, joita ei hoida muut kuin minä. Kun oon poissa, ei tuuraajaa ole. Noh, nää tehtävät vaatii ajantasalla pysymistä. On tiedettävä, mitkä toiminnan tuulet firmassa puhaltelee.
Oonks mä ajan tasalla. No en ole!

Saan toimeksiantoja ja tehtäviä. Kun oon ne sit vaivalla vääntänyt kasaan, saan kuulla niiden olleen turhia vetäsyjä, et dirika on jo oman sopan asiasta hämmentänyt ja mun osuus onkin vaan korjata sen tekemät mokat. Ei saakelin, saakeli! Uskotte varmaan, et mun hammaslegurilla on duunii, kun se paikkaa ja parantelee mun alvariinsa lohkeilevia takahampaita. Mä oon niin stressaantunut, et öisin käy saakelinmoinen jurskutus, kun mä puren hampaitani yhteen. Mies sano tos yks päivä, et ihan kuin nukkuis katuporan jyrinässä joka saamarin yö. Kuorsaaminen kuulemma olis pikku juttu mun hampaiden rutinaan verrattuna. En sit tiedä, en oo kuullu missä metelissä se goisaa. Mut lompakossa se tuntuu. Noil hammaslääkäreillä kun ei oo mitkään pienet hinnat.

Ja taas onnistuin menee sivute mun asiasta... tän mä osaan. Kulkea sivupoluilla.

No niin. Sain luettavakseni firman johtoryhmän kokousmuistion, josta kävi ilmi, et mun vastuulle on sälytetty uusia tehtäviä. Ne vaatis perehtyneisyyttä ja ihan koulutusta, et ne vois ottaa vastaan. Onks tästä juteltu mun kanssa? Arvatkaa. Just niin, EI ole.

Tein Väyryset: nukuin yön yli. Pistin firman johtoryhmälle avoimen kirjeen sähköpostilla menneen. Jokaikiselle hemmolle sihteeriä myöten. Kerroin mitä mieltä olen uusien tehtävien antamisesta ilman ensimmäistäkään neuvottelua asianomaisen kanssa. Ihan asiallisesti (uskokaa huviksenne) ja perustellen kerroin kärsiväni jo nyt kroonisesta tiedon puutteesta nykyisten tehtävien kunnolliseksi hoitamiseksi ja näköjään myös tulevienkin tehtävien. Ilman neuvottelua ja mahdollisuutta kouluttautua tehtävien vaatimalla tavalla, en suostu mihinkään. Uusien tehtävien myötä on syytä myös palkka tarkistaa.
Ei kädet hionneet, ei silmän ripsikään värähtänyt, kun painoin lähetä-nappulaa.

Siel se nyt on niiden ihmeteltävänä. Kattelin tos duunipaikan pihaa, löytyykö sieltä mestaa, jonne mut kohta siirretään. Kunhan lämmitys toimii, siirryn minne parakkiin vaan, jos niikseen tulee. Tarkottaa, ettei se porukka mitään mullistavaa saa mun kannalta aikaiseksi. Mä kattokaas olen nyt varustautunut kaikkeen. Ottanut kaiken huomioon.
Mä olen itteni kanssa ihan uudella levelillä. Mun polvet ei enää taivu kyykkyyn.
Helvatan hieno tunne.

Vielä kun sais selätettyä jo perinteeksi muodostuneen jouluangstin...

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails