keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Onks oikein?

Do diin. Se on sitten pulkassa Matti Vanhasen jääviys asia.

Se meni niinkus täs on kaiken matkaa epäilty. Teatteri, jolla arveltiin saatavan kansa tyytyväiseksi.
Hei oikeesti, kyl ne eduskunnassa yritti kaikkensa. Eiks niin? Pistivät oikein poliisin tutkintapuolen ylitöihin selvittämään tää yks lahjushaara noissa poliitikkojen ja erityisesti keskustan rahakekkereissä. Et jos sit vaik Vanhasen Matti ois aseteltu valtakunnan oikeuden eteen. Mut kun ei sitä näyttöä syyllisyydestä ihan riittävästi kuiteskaan saatu.
Kattokaas kun laki on toisille toinen kuin muille. Olet sopivassa poliittisessa asemassa, eikä sua mitkään tän maan lait ja asetukset koske. Oot kato ihan ite saanu niitä lakeja hyväksyä. Silloin toi subjektiivinen puoli tulee hyvin tarkasteltua ja pedattua.

Noh, nyt se Matti on lauhkeana ja hymyilevänä ympärilleen kiinnittettyihin mikkeihin ja sanelukoneisiin selitellyt, miten hyvältä tuntuu kun oikeus voitti. Syytön ei joutunut syytteeseen. Syytön? Voi itku!
Samaan hengenvetoon mies on moittinut prossessin rasittavuutta. Kesti miekkosen piinapenkki kokonaista puoltoista vuotta.
Kuule herra entinen pääministeri, ku niin tääl Suomessa on muillakin oikeutta odottavilla. Käsittely ajat säädyttömän pitkiä. Kaiken lisäks tääl tavisten maailmassa oikeutta jaetaan niin, et syylliset on sit loppupeleissä kans syyllisiä. Ja joutuvat oikeuden eteen. Niit ei kukaan pelasta pinteestä. Meillä kun ei ole hyvä veli-rinkiä eikä poliittista statusta suojaamassa lain valikoivalta kouralta.

Kerronpa tässä yhden tapauksen pitkistä prosesseista tuol käräjillä.
Tuttu on venannut kaksi vuotta, et pääsis oikeuksiaan peräämään. Joutu raukka parka kesken työpäivänsä omaa duuniaan hoitaessaan päälle karkauksen kohteeksi. Tuli ruhjeita, aineellisia vahinkoja. Ja tuli melkein puukosta. Puhumattakaan henkisistä paineista ja unettomista öistä. Tollasista häppeningeistä kun tuppaa tulemaan kaikenlaisia stressireaktioita jälkikäteen.
Ensimmäisen istunnon piti olla viime syksynä. Puoltoista vuotta tapahtuman jälkeen. Käsittely peruuntu, kun yksi todistaja tuikkas käräjien kirjaamoon lääkärin lausunnon esteellisyydestään osallistua käsittelyyn. Syystä että syyttäjä haluaa nimenomaan kuulla tätä todistajaa, siirrettin käsittely täksi päiväksi. Eli 23.2.2011.
Noh, arvatkaas kuin kävi. Oliko istunto? No ei ollu. Pari päivää sitten tuli tuttavalle soitto käräjiltä, et hei homma pissi sit taas kintuille. Samainen todistaja oli taas saannu jonkun lekurin rustaamaan todistuksen esteellisyydestään osallistua oikeuden istuntoon.
Voi saatana ja kaikki muut kirosanat! Nyt sit näyttää sille, et asiaa puidaan vasta ens syksynä.
Koko tän ajan syyllinen, se pahoinpitelijä, on jatkanut samaa elämän menoaan. Kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja sit joku saa turpaansa. Mut ei se mitään. Taviksien elämä, hei Matti, on tällasta. Tääl on totuttu odottelemaan. Ja sit vielä odottamaan. Jonossa. Vuoroaan. Meille ruohonjuuri porukoille on jo lapsena opetettu, ettei toista saa ohitella. Eikä toisen taskuista ottaa toisen rahoja.

Niin jatkaa munkin tuttu odotteluaan, et oikeus vielä jossain vaiheessa toteutuis...

Niin et Matti, nyyhki vaan kaikessa rauhassa ja perusteellisesti sun "onnetonta" kohtaloa. Täält suunnalta ei oo myötätuntoa tarjolla.  Sun prosessi kesti vaivaiset puoltoista vuotta ja se on nyt päätöksessä. Ja elämä jatkuu kevein askelin.

Ja hei, mun tutun lisäksi sadat elleivät tuhannet muut kansalaiset odottavat edelleen omien oikeuksiensa toteutumista.

Nyt sit koko kansa opettelemaan, kuin lakia luetaan.

Se menee näin: Vaikka syyllistyy tuottamukselliseen velvollisuuksiensa rikkomiseeen, ei se kuitenkaan ole törkeän huolimatonta, jotta siitä syytettä voitaisiin nostaa.

Ja kas, saatais käräjäoikeuksien työtaakka vähintäänkin puoliintumaan. Vähennettäis vankeinhoidon kuluja, kun lusimaan ei käytännössä enää kukaa joutuis. Ja voistais tehdä tosta oikeislaitoksesta samanlainen mesta kuin valtakunnanoikeus. Kutsuttais koolle harvoin jos silloinkaan.

Helsingin Sanomat 23.2.2011

Helvetti, tätä oikeusvaltiota!

Ps. Meni Persuilta noste mun silmissä. Se niiden kansanedustaja Oinonen heittäyty sit niin hempeäksi, ettei ekaa kiveä halunnut Mattiin päin heittää. Piti porukoita tuol Arkadianmäellä pikkisen jännityksessä et jos vaikka oliskin ollut Vanhasen Masaa valtakunnanoikeuteen vaatimassa.
Mut eihän se. Samanlaisia hyviä veljiä ne ihan jokainen...

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kyllä käy taas keittämään

Meinasin tossa yks päivä vetästä parit herneet nenääni. Älkää epäilkö. Olis ne mahtunu. Tonne mun glyyvariin.

Ootte varmaan lukasseet ja kuulleet tosta Wikileaksista.Tämän ajan totuuden torvesta. Systeemistä, jonka avulla on paljastettu, kuinka meijän asioita suhmutaan. Kähmitään ja käydään kauppaa.
On kaksi totuutta. Se ihan oikea ja tosi. Ja sit se, joka tarjoillaan meille taviksille. Broilerilaumalla. Muutama kot-kot meidän suunnalta. Ja siin se sit taas oli. Se "totuus". Joka siis meille haluttiin tarjoilla. Eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä sen oikean totuuden kanssa. Jonka meidän poliitikot suuressa viisaudessaan ovat ajatelleet meiltä säästä. Ettei menis kansalta yöunet. Eikä laskis suosio poliitikoilta. Varsinkaan näin vaalien alla.

Tän ajan iso ongelma on, ettei tiedä mitä uskoa ja ketä totella.

Tapojeni mukaisesti käväisen täs kohtaa sivupolulla. Harhailen hetken tien vierustaa. Senhän mä osaan ehkä parhaiten. Olla ja mennä aiheesta kaartaen ohi.
Kiva kun olette mulle olkapää, johon harhailevia ajatuksiaan saapi vuodattaa...
No nyt unohtu jo koko juttu. Helvetti, no se sivujuonne. Venatkaas hetkonen. Mun on fundeerattava. Ankarasti. Se onkin se vaikea osuus. Ajattelu...

No nyt mä muistan. Oon ehkä ihmetellyt tätä joskus ennenkin, mut menköön orastavan dementian piikkiin tää toisto. Nimittäin toi eduskuntatyö. Siin on sit hieno homma. Neljästä vuodesta tehokasta työaikaa lienee sellaset pari vuotta. About.
Vaalien jälkeen eka vuos menee erilaisten valiokuntien ja työryhmien käyntiin saamiseen. Sit alkaakin varsinainen työaika. Aika, jolloin kansaa viilataan linssiin, niin paljon kuin ehditään. Avustajat ilta- ja yötöinään tekasevat erinäisiä selvityksiä ja selontekoja, joilla saadaan kansa uskomaan, et ne edustajat ihan oikeesti tekevät jotain palkkansa eteen. Jokunen lakiesityksin saatetaan silmän lumeeksi kyhätä.

Noh, joskus sattuu fiboja. Avustajallekin. Lähtee eetteriin sähköposti, josta käy ilmi, kuinka ministerin tekemä pikkiriikki mokandeero selitetään julkisuuteen parhain päin. Jos sitä nyt kukaan sattuu huomaamaan... Sitä ministerin kämmiä.
Juu, tää on se Sinnemäen juttu. Kun toi meidän työministeri meni pöpöttään SPD:n veroehdotuksista ja piti ehdotuksia epärealistisina. Kirjoitti blogissaan ihan muuta kuin mitä oli tarkoitus. Ei ollu lukenut avustajan selontekoja niin tarkkaan kuin noilla ministerin palkoilla pitäis. Jotain saakeli ison tilipussin eteen olis kyl hyvä tehdä. Edes lukea, mitä toinen kirjoittaa. Eri asia jos ei pysty lukemaansa sisäistämään.
Noh, en mä oo mikään kenenkään älliä arvioimaan.

Sit kun avustajat ovat hiki hatussa koittaneet pitää poliitikkonsa ajantasalla sellaset pari vuotta, alkaakin istuvan eduskunnan alasajo. Mitään ei päätetä eikä tehdä. Korkeintaan siirretään asioita ja päätöksiä tulevalle eduskunnalle. Perkutarallaa, kun on ne vaalit tulossa. Pullaa pakkaseen leivotaan ja kahvipaketteja puolueiden toimistojen kaappeihin hamstrataan. Pian on taas torikahvien aika.

Mut sanon vaan, et tossa Sinnemäen mokapeittely-yrityksessä oli taas mainio esimerkki siitä, mitä politiikka oikeesti on. Se on peliä vallasta ilman vastuuta. Yhdistelmä, joka kutkuttaa niin monia. Mut se vaatii kaksnaamasuutta. Kaikista ei sellaiseen ole. Ja sellaset hakeutuu muihin hommiin, kuin tonne Arkadianmäelle.

Kaikki nää jutut lahjonnasta. Voi tsiisus, et niit on saatu silmät tsiekuralla lukea. No esmes Matti Vanhasesta ja sen pälkähästä pääsemisestä. Helkkarinmoinen teatteri senkin miehen tutkinnat ja kuulemiset. Lopputulos oli kaiketi eduskunnan sivukäytävillä jo aikapäiviä sovittu. Vähän niin et,
kuule sai ne poliisit nyt sit mitä tahansa irti tosta Matti-parasta, niin eiköhän me kaveria sen verran jeesata, ettei syyteitä nostella. On se toi valtakunnanoikeus kaverille sen verta kova juttu, ettei viitti toista rasittaa. Ja kun tota valtakunnnaoikeutta niin pirun harvoin on kutsuttu koolle, voi sen jäsenet olla yli-innokkaita vaik ihan tuomitsemaan Matin.
Matti on nyt saanu kivan siviili duunin ja pääministerin hommistakin aika helposti irti päästi - vaikkei olis kyl halunnut, kun ei alkuunkaan ymmärtänyt mitään väärää tehneensä. Vähän kävi miehellä huono tuuri.
Kyl tää pöly tästä laskeutuu. Peittää samalla ne Matin puupinotkin... Ja perään hyvän tahtoista naurun remakkaa.

No sit on Iken lahjusjutut. Onhan niitä muutama muukin epäiltynä. Kukaan ei oikeesti ymmärrä mitään väärää tehneensä. Ovat vaan poliittisen ajojahdin kohteena.
Jos vielä tota Ilkka Kanervaa miettii, niin mies on kyllä itse aikaisemmat kohut saanut aikaiseksi. Samote, kuin tän nykyisenkin. Mut kun elää tuol hyvä veli-maailmassa, ei aina erota oikeaa ja väärää toisistaan. Ja sit vaan tarttee olla huuli pyöreenä, kun media ahdistelee.
Teatterimaailma on menettänyt monta lahjakasta osaajaa...

Palataanpa siihen mikä pisti meikäläisen kiehahtamaan. Jos sen vielä satun muistaan. No ei... vitsi vitsi.

Se oli Wikilieksin paljastama peitetarina ja kaksi totuutta-juttu Afganistanissa v.2007 kuolleen suomalaissotilaan kuolemaan liittyneisiin tapahtumiin.
Tän maan ylin johto tiesi, kuinka asiat oikeasti meni. Pommi-iskusta vangittiin siel Afganistanissa, olikse nyt seittemän heppua. Viis niistä armahdettiin heti kohta. Olivat lahjoneet maansa ylintä johtoa myöten porukoita. Ja niin aukes sellin ovet vapauteen. Vähän niinkuin meidän vaikeinhoito. Vapauteen vaan ja äkkiä.
Pari kaveria oli sen verran varattomia, etteivät taineet ihan samalla oven avauksella päästä vapauteen.
Mut siis meidän maan hallitus, pressaa myöten, ties tän kaiken suhmuamisen. Mut siitä ei hiiskuttu sanaakaan julkisuuteen. Siis meille kansalaisille. Pelättiin niin pihkurasti kielteisen suhtautumisen Afganistan-operaatiota kohtaan lisääntyvän.
Ja mistäs siitä Jenkkilässä sanottais, jos niin kävis? No, nehän ei tykkäis alkuukaan. Et meillä alkais vastatuuli puhaltaa Jenkeille tärkeisiin asioihin.

Meillä kun toi kookoomuksen porukka on ihan kielet ruskeina tonne Atlantin taakse. Lipovat ja mielistelevät. Käyvät lupailemassa meitä Natoon ja kaikkiin mahdollisiin sotakohteisiin, joita USA:lla on ja tulee olemaan. Ollaan niin kaveria ja hyvää pataa, et oman maan etu ja asiat jäävät vähemmälle huomiolle.
Noh, mitäs noista. Omalla painollaahan ne menevät. Ei haittaa Iken sotkut ja muut suhmuamiset. Kyllä kansa omat tuhlaajapojat äänestää jatkoon.

Onhan se nähty. Kerta toisensa ja kolmannenkin jälkeen.

Ihan erikseen. Ettei liikaa hempeiltäis ton Afganistanin tai muiden "rauhanturvaus" tehtävien kanssa. Kysymyksessähän on ihan palkkasotilaat, jotka sinne värvääntyvät.
On vaan niin paljon kauniinpaa ja kansaan uppoavaa puhua rauhanturvaajista.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Soronoo Nokia

Joillakin on taito kuvata ja sanoa sanottavansa lyhyesti ja ytimekkäästi. Yhdellä lauseella. Yhdellä kuvalla. Ihailen kaikkia teitä. Minä, The Jaarittelija.


Helsingin Sanomat 13.2.2011
Turha on Elopin valitella lainsäädäntöä, joka estää Nokia osakkeiden oston. Kurssi kun on laskenut kuin lehmän häntä. Ei kai kukaan kokenut sijoittaja uppoavaan laivaan satsaa...? Niin et säätyy nekin rahat muihin sijoituskohteisiin.

Kyl se taitaa olla nyt näkemiin Nokialle. Sun alasajo on alkanut.
Jostain luin, et kahdesta kalkkunasta ei kotkaa tehdä.
Niin se taitaa olla.
Vähän tulee kyl ikävä....

Ei täs muuta. Oli vaan niin osuva toi kuva.

Pus, pus :)






Mainiota ystävänpäivää
hyvät lukijat ja piipahtajat.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pönden hampaissa

Voi vitun Mikko Zetterberg! Se Putouksen sketsihahmo. Sun määkimistä ja Hesan mollaamista. Että sä jaksoit!

Paska, mikä sana toi Hesa muuten on. Sitä ei kukaan syntyperäinen stadilainen kotikaupungistaan käytä. Kuule mulkku, kun sun Stadin morkkaaminen jatku ihan liian pitkään. Kauan sait sillä ratsastaa. Ja se paheni viikko viikon jälkeen. Mut onneks se loppu eiliseen. Et sit saanutkaan kaikkia maalla asuvia taakses. Taisit luottaa, et neljä ja puol miljoonaa suomalaista antais sulle äänensä. Sen verran alleviivaavaa sun kosiskelu oli. Kutkuttelit leuan alta niitä, joilla on joku Stadi kompleksi.
Vaik ootkin vaan roolihahmo, on sun takana paljon totta.

Nyt mä sit kysynkin melkoisen isolla äänellä ja hämmästyneenä: Juottekste Stadin ulkopuolella syntyneet ja kasvaneet jotenkin jo äidinmaidoissanne kielteisen asenteen Helsinkiin ja helsinkiläisiin? Onks se teissä myötäsyntyisesti? Stadi-kielteisyys? Kertokaa te, jotka tiedätte.

Mä olen koko aikuisikäni ihmetellyt, kuinka siel pöndellä tiedetään miten helkkarin huonosti tääl kivikylässä asutaan, eletään ja voidaan. Tääl ei puhtaat tuulet puhalla, eikä kypsä vilja lainehdi pelloilla loppukesästä. Tääl ei teidän mielestä osata talvellakaan lumen kanssa tulla toimeen. Nauratte siel pirteissänne stadilaisten alkeellisia survival-taitoja.

Noh, kun se nyt on vaan niin, ettei asfaltilla vilja kasva. Ja on se niinkin, ettei autoista ahtaat kadut oo mitenkään helpot pitää lumikinoksista puhtaina. Ja kun nyt sattuu tää Stadi oleen sellasen puolen miljoonan ihmisen kaupunki. Ja koti.
Toista se on teillä siel Taka-Hikiällä. Teil on sitä tilaa ja avaruutta. Isot pellot tuottavat satoaan. Ja sinne ísoille peltohehtaareille mahtuu kaikki taivaalta tullut lumi. Lumelle ei ennen kevättä tartte tehdä mitään. Kylvön aikaan onkin sit sulaa. Niin helppo on se teidän talvi.

Tieteks te Stadin morkkaajat, et teidän viäntelyt särähtää korvaan. Pahoittaa mielen. Syntyperäiseltä helsinkiläiseltä. Te kattokaas morkkaatte meidän himaa. Syntymäkaupunkia. Meidän kotiseutua. Meidän, jotka ollaan tääl synnytty. Meille tää on meidän rakas mesta. Ihan niinkuin teille on teidän kotiseudut.

Ykskään syntyperäinen stadilainen ei tule teidän himaa haukkumaan. Jos tulee, ei se ole paljasjalkainen stadilainen. Se on tänne jossain vaiheessa pesinyt ja se on noussut sille otsan taakse. Ihan turhaan, sanon minä. Mut minkäs teet, kun joilla on vaan niin himo päteä. Joillekin ulkokuntalaisille kun vaan on joku kompleksi Stadin kanssa.

Tää meidän naispääministerikin potee tota samaa vaivaa. Kun sitä haastateltiin CNN:n Helsinkiä ja valtavia lumimassoja käsitelleeseen ohjelmaan, töräytti tää maalainen, et kyl vaan hänen kotipaikkakunnallaan on hoidettu nää lumiasiat paljon paremmin kuin tääl Stadissa. On kai Jalasjärven kokoinen mesta paljon helpompi pitää kondiksessa kuin pääkaupunki. On tota lääniä ja ihmismääriä ihan eri tavalla.

Kysynpä vaan, mitä tapahtuis, jos vaik syntyperäinen stadilainen pääministeri laukois jotain tollasta jostain pikku Pöppölästä? Tai jos ihan kuka vaan helsinkiläinen morkkais maaseutua ja siellä asuvia ihmisiä. Julkisesti.

Mitäs jos vaikka yks Putouksen roolihahmoista oliskin lauantai-ilta toisensa jälkeen panetellut jotain paikkakuntaa susirajan tuolla puolen? Niin? Mitä tapahtuis?
Nousis kansanliike vaatimaan julkisia anteeksipyyntöjä. Sellanen stadilainen vietäis maalaisten voimin oikein porukalle jonkun saunan taakse ja körmyytettäis kunnolla. Ja Maikkarin asiakaspalaute boksit pullottais raivoisia viestejä maalaisilta. Maaseudulla asuvia kun ei saa panetella.
Eiks vaan? Näinhän se menis.

Vaan mitenkäs toisin päin?

No ei mitään muuta kuin tää mun mäkätys. Ja tästä nyt ei kukaan välitä.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Lekureitten ahneus

Ahneus, rahan ja vallan himot ovat asioita, joita meikä ei kovin hyvin jaksa. On niitä, jotka ahneudestaan huolimatta malttavat pitää asian aika omana tietonaan. Toimivat niin matalalla profiililla, ettei vierustoveri huomaa mitään. Ovat siis kaksinaamaisia. Siinä muuten toinen asia, joka puistattaa.

Noh, sit on ne jotka rahan ja vallanhimo silmissään tuovat itseään, asiaansa sumeilematta esiin. Eivät näe eivätkä kuule mitään muuta kuin sen rahan ja oman asemansa pönkityksen. Nää on niiin etovaa porukkaa. Tuttavapiirissä näit sattuu oleen pari. Hyi helkkari, mitä porukkaa! Julkisissa duuneissa näit on satoja.

Oonkin ruotinut meijän maan poliitikot ja päättäjät tän saman teeman mukaisesti jo lukuisia kertoja. Jätetään ne pyrkyrit ja omanedun ajajat nyt vähemmälle huomiolle.
Keskitytään lekureihin ja lääkefirmoihin. Ja ihan erityisesti näiden kahden mahdin yhteistyöhön. Huh, tuli heti puistatus.

Aikojen saatossa, pikku hiljaa kitkuttamalla, ovat lekurit hilanneet itsensä palkkapolitiikassa asemaan, jossa näyttää olevan työntekijän markkinat. Työtekijät sanelee duunit ja palkat. Työnantaja sitten järkkäilee asiat toiveiden mukaisesti.
Ihan pikku uupumukseen asti ollaan saatu lukea, kuinka lääkäreitä on vaikea saada tekemään omaa duuniaan. Sitä, johon ne on koulutuksen tältä yhteiskunnalta ilmaiseksi saaneet. Ne nyrpistelee nenäänsä ja nakkelee niskojaan. Ja kattelee muualle kun niiden perusduunista on kysymys. Kattokaas kun tollasta peruslekurin hommaa ei mistään pikkurahoista viitti tehdä. Ja kun pitäis jonkin sortin vastuutakin kantaa omista duuneistaan. Se näyttää olevan ihan kertakaikkisen vaikee homma, näille ihmisten auttamistyöhön koulutetuille.

Tää nenän nirppaan laittaminen on johtanut siihen, et julkisella puolella kaikki lääkäreiden duuni koitetaan tehdä niin helpoksi ja työntekijälle kannatavaksi, kuin suinkin mahdollista. Jatkuvalla syötöllä lekureitten duuneja siiretään paikallisilla ja välillä valtakunnallisilla päätöksillä hoitajille. Niiden hoitsujen omien hommien lisäksi. Kattokaas kun hoitsulla ei tossa organisaatiomallissa ole ketään, jolle omia duuneja vois siirtää. Ellei sit hoitoapulaiset ja toimistotyöntekijät jossain vaiheessa katota päteviksi tekemään koulutetun hoitajan duuneja.
Eli siis hoitajien duunit lisääntyvät. Lääkäreiden siltäosin vähenevät. Hoitajien palkat eivät nouse uusien tehtävien myötä. Lääkäreiden palkat nousevat tehtävien vähenemisestä huolimatta. Täs on pikki riikkisen sellaista, joka ei mun oikeustajuuni mene.

Kautta aikain lekurit ovat olleet tavoilla jos toisillakin kytköksissä lääkefirmoihin. Kattokaas, kun lääkkeitä pitää saada kaupaksi. Kukas se onkaan parhain kauppamies tai nainen hommaan kuin lääkäri. Monelle ihmiselle kun lääkärin sana on Jumalan jälkeen sitä painavinta. Lääkäreihin luotetaan ja heitä arvostetaan.

Tän ovat nappifirmat hiffaneet jo ikiaikoja sitten. Eikä lekureilla ole mitään sitä vastaan. Lääkkeiden markkinoimiseen ja mainostamiseen käytetään isot rahat. Toiminnan kohteena ovat lääkärit. Loppupeleissä maksajana lääkkeen tarvitsija. Se potilas. Lääkefirmojen edustajat surffaavat Suomenmaata ristiin rastiin kertomassa lääkäreille oman firmansa lääkkeistä. Samalla kun juttua tulee, saavat lääkärit ilmaisia lääkenäytteitä ja tietty hyvää syötävää ja juotavaa. Kalliita koulutusmatkoja koti- ja ulkomaille järkätään lekureille näiden samojen lääkefirmojen toimesta. Ennen tällänen toiminta oli näkyvämpää. Nykyisin se osataan vähän niinkuin pakon sanelemana tehdä enemmän nurkan takana. Se peitellään sopivilla ilmaisuilla ja rahoituspuoli kulkee kivasti sellasia reittejä, ettei ihan päästä lahjonnasta syyttämään.
Kaikki me osataan laskea yhteen nää asiat ja todeta, et lekurit laulaa niiden lauluja joiden pöydissä ne syö. Kyl tää aika paljon jäytää mun luottoa lääkäreihin.

Sit on se porukka lääkäreitä, jotka tekee uraa ja tutkimustyötä lääkefirmojen palkkalistoilla. Nää samaiset tutkija-asiantuntijat antaa meille lausuntoja ja korostaa oman tutkimuksensa kannalta esiin tulleita asioita. Ja ovat siis lääkefirman palkkalistoilla ja tekevät duuniaan firman piikkiin...

Julkisten terveyspalveluiden yksityistäminen on päivän sana tätä nykyä. Koko 2000-luku on ollut aikaa, jolloin paikkakunnilla ympäri Suomen on sairaanhoitopalveluita sovittu yksityisen tahon hoidettavaksi.
Lahti kaupunkina tais olla ensimmäisten joukossa.Nyt siellä on tultu katumapäälle. Miettivät vakavasti vaihtoehtoa, et kunta ottais homman takaisin omaan hanskaansa. Joku ei sitten vissiin toiminut. Siinä että yksityinen firma on hoitanut julkisen puolen velvoitteet kuntalaisten terveyden- ja sairaanhoidossa...

Isoja rahoja tahkoavia yksityisiä lääkärivuokrafirmoja on syntynyt koko tämän vuosituhannen alun kuin kukkia keväiselle niitylle. Firmat kehrää ihmisten hoitamisesta omaisuuksia. Kunnat maksavat selkä vääränä. Niin suuria rahoja, ettei tällanen tavallinen palkkaduunari osaa edes ajatella sellaisia summia.
Tästä suuntauksesta ja mahdollistamisesta syytän kyl kokoomus-keskustaa. Ja erityisesti kokoomusta, jonka päätavoitteita on yksityistää tässä maassa kaikki. Tehdä meistä pikku jenkkilä tänne napapiirin tuntumaan. Missä kaikki ovat omillaan ja luuserit ovat ne jotka eivät pärjää. Saavat nekin sitten olla ihan rauhassa omillaan katuojissa. Rikkaiden voidessa hyvin.

Ihan sattumalta eräässä tilaisuudessa kuulin jotain sellasta, joka sai mut melkein pökräämään. Yhden tollasen vuokrafirman lääkärin kuukauden työ samaan terveyskeskukseen maksoi kunnalle 20.000€. Joo, kyl sä luit oikein. Siitä lekurille lohkes sellanen viis donaa ja loput vuokrafirmalle.Samalla summalla olis kunta maksanut palkan kolmelle-neljälle omalla palkkalistallaan olevalle lääkärille. Työaika ois ollu sama. Yksi kuukaus.
Mut kattokaas kun nää nirppis lekurit ei omia hommiaan enää nykyisin viitti tehdä kuin helvetin isoista rahoista. Niille on ihan sama mistä niiden palkat maksetaan ja keneltä niiden isot palkat on pois.
Kunhan iso palkka juoksee ja hommia on sopivan vähän/päivä, niin kyllä natsaa.

Onks tässä meidän maassa joku kirjoittamaton yhteiskuntasopimus, ettei näistä lääkäreiden sika vaatimuksista ja kytköksistä lääkefirmoihin ja muihin terveyttä ja hyvinvointia markkinoiviin firmoihin mitenkään noteerata? Niistä kun ei kovin usein kirjoitella. Eikä uutisaiheita kyhätä.

Mut sit hei on jotain, mitä tässä yhteiskunnassa ei sulateta. Hoitajien ja rahan puhumisesta edes samassa lauseessa.
Hiljattain ainakin Hesari uutisoi, et jollain paikkakunnalla oli hoitaja, jonka palkan maksoi lääkefirma. Tais olla Porvoo, se paikkakunta. Tää oli jotenkin lipsahtanut julkisuuteen tää juttu. Oliks se nyt niin, et tän hoitajan tehtävänä oli hoitaa ja seuloa diabeetikkoja ja ohjata tarvittaessa tutkimukseen ja lääkärin pakeille sellaset, joiden sokeriasiat oli jollain tapaa viturallaan.
Uutisen jälkeen samainen Hesari oikein pääkirjoituksessaan julisti tällaisen toiminnan laittomuutta. Että mihin tässä yhteiskunnassa ollaan menossa kun lääkefirman palkkaama hoitaja hoitaa ja seuloo ihmisten vaivoja. Se hoitajan voi vaik markkinoida palkanmaksajansa tuotteita.
Hei kuukaas siel Hesarissa ja muutkin asiasta huolestuneet! Sanoi se hoitaja sitä tai tätä niin se on vain ja ainostaan se lääkäri, joka lääkityksen päättää. Ainaskin tätä nykyä. Sit voi asiat pikkuhiljaa muuttua, kun hoitajatkin alkavat reseptejä rustaileen. Olen kyl ymmärtänyt, etteivät hoitajat koskaan saa yhtä laajaa reseptin kirjoitusoikeutta kuin mitä lekureilla on. Ja ei palkkaa lisää, tietty.

Niin et, en olis ollenkaan huolissani yhdestä lääkefirman palkkaamasta hoitajasta. Paitsi jos se saa tuntuvasti parempaa palkkaa kuin kanssa sisarensa samoista duuneista. Sit ei natsaa.

Olkaa kulkaa pääkirjoittajat ja kansan omattunnot vain valppaina lääkäreiden palkka/työ/ja muiden etuisuuksien kehityksestä.

Hoitajilla ei tässä yhteiskunnassa näytä samoja etuisuuksia koskaan olevan. Ellei sitten katsota, että lääkärin töiden lisääntyminen hoitajilla on jonkin sortin etuus.
Jota kyllä meikä epäilee...

tiistai 8. helmikuuta 2011

Huolettaa

Huoli ja huolet. Niiden määrä on kuulkaa vakio. Yhdestä kun pääsee eroon, tilalla on heti uus. Ellei sitten uusia.
Ne täyttävät ajatukset. Ne täyttävät pään. Ne helvetin huolet. Niitä vilisee ristiin rastiin korvien välissä. Ne painavat mieltä. Ne saavat kaiken näyttämään harmaalta jaaaa, noh toivottomalta.

Erityisen otollinen aika uuden huolen synnyttämiselle on yö. Alkuyö, ennen kuin uni vapauttaa huolien jauhamisesta. Tai sitten aamuyö, jolloin heräät ilman mitään syytä ja alat huolehtimaan.
Kelaileen asioita, et kuin pielessä ne on.
Ja mikä kaikki vois mennä pieleen ja antaa aiheen uuteen huoleen.
Murehdit entisiä huolia ja tuskailet nykyisten kanssa. Samalla kun kehittelet uusia huolen aiheita.

Ei tällaista oravan pyörää ymmärrä kuin toinen huolien hilloaja. Onks teitä olemassa?

Jos vois ja jossain olis vaihtopäämarkkinat,olisin jonossa ensimmäisten joukossa. Vaihtaisin pääni sellaiseen huolista tyhjään päähän. Muuten se sais olla samanlainen, mieluiten tyhjäkäynnillä toimiva pää, kuin tää mun nykyinenkin.
Mut jokaikisen näistä mun noin sadastatuhannesta huolesta - enkä muuten täs kohtaa liiottele kuin ehkä kymmenellä suuntaan tai toiseen - jättäisin mielelläni vaihtopäämarkkinoille.
Vaik kierrätykseen. Sais joku muu kokeilla miltä tuntuu olla huolten ylikuormittama.
Sellaista elämysmatkailua irtopäämarkkinoilla.

Älkää kysykö mikä huolettaa. Ei kannata. Katuisitte kysymystänne saman tien kun mä alkaisin luetteleen aasta alkaen kaikki mikä hiertää mun huolirintamalla. Se olis kuin lääkärikirja. Joka aakkosesta löytyis muutamia sopivia huolia. Samalla saisitte selville kuin kahjo meikä oikeesti on. Kaikkien huoliensa kanssa.
Ja se olis teidän rääkkämistä. Mun huolien kuuntelu.
Kattokaas kun ihan oikeesti huolien jauhajaa ei ymmärrä kuin toinen samanlainen. Onks teitä olemassa? Oikeesti?

Kaks huolestujaa vois mukavasti tukea toisiaan huolien kanssa. Kattokaas kun kukaan huolestuja ei yksinään välttämättä keksi kaikkia mahdollisia huolia. Toinen voi avittaa. Samalla vois kartoittaa jos vaikka kaverilla olis joku huoli, jonka vois ottaa omaan huolien valikoimaan. Yhdessä sit vois toinen toisensa huolia pitää yllä ja vaik vähän lisätä. Laittaa niinkuin pökköä pesään ja ruutia tuuttiin. Kaksin aina kaunihimpi. Tulee paremmat huolet, kun voimat yhdistetään.

Huolehtimiselle ei välttämättä ole mitään tekemistä realiteettien kanssa. Ei, kuulkaas kun huoli kumpuaa yleensä jostain mystisestä syyllisyydestä, ilman ensimmäistäkään oikeaa kosketusta todellisuuteen. Ei siis minkään valtakunnan syytä huolehtia. Eikä yhtään mitään tekemistä järjen kanssa. Ei minkään todellisen kanssa.

Välillä mä nauran kaikelle mun huolehtimiselle. Niitä hetkiä, kun oikea valo saavuttaa mun perimmäisenkin ajatusten nurkan. Tiettekste, niit sellasia hetkiä joita meikä kutsuu lampun syttymiseks. Kun kaikki on niin selvää ja kaikki niin sopivasti kunnossa. Kaikki kirkasta ja tasaista. Jokaiselle huolelle on viitattu kintaalla. Todettu ne niiiin turhiksi. Mitä ne nyt yleensä onkin.

Noh, noita valon hetkiä ei oo montaa. Eikä liian usein. Se huolien määrä kun on vaan vakio.
Tänäänkin. Täällä.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails