Wappuuuuu :)

Jotkut on jouluihmisiä, toiset juhannusihmisiä. Toisille kesä on parasta, jollekin toiselle syksy. Onhan näitä. Mielitiettyjä.
Mun mussukka on Wappu. Tätä juhlaa mä odotan hartaasti ja juhlin jokaisella sydämen sykkeellä nää kaksi päivää. En ihan tarkkaan tiedä, mikä tästä tekee niin mieleisen. Perinteet? Kevät ja edessä oleva kesä? Kansan kerääntyminen Kauppatorile Mantan lakitukseen? Ystävien tapaaminen? Skumppalasien kilistely? Oli mitä tahansa, niin kivaa on. Joka kerran.




Muutama kuva.
Mä menen jatkamaan juhlintaa. Menkää tekin.

Hauskat vapun jatkot :)

Hauskaa kansan kustannuksella

Viikonloppu alkamassa. Mieli korkealla. Enkä halua teiltä muiltakaan fiiliksiä pilata. Mutta tätä on pakko ihmetellä:

Keskustassa näyttää toi epärehellisyys kukoistavan oikein koko rahan edestä. Koko liikemiesten keräämillä rahoilla. Vanhanen, Kanki Kaikkonen ja ketä niitä onkaan ovat saaneet silmään viilaajien joukkoonsa elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen. Yhden keskustan puheenjohtaja ehdokkaista. Kieroja kuin korkkiruuvit nuo keskustalaiset.

Onks olemassa yhtään rehellistä työhönsä sitoutunutta poliitikkoa?

Uusien ydinvoimaloiden rakennuslupia valmisteltaessa Pekkarinen antoi ymmärtää tai oikeastaan sanoi selkeällä suomen kielellä että hän kannattaa korkeintaan yhtä voimalaa. Mutta antoi virkamiehille määräyksen valmistella esitystä kahden voimalan rakentamista. Ihan silleensä hissukseen, kenenkään tietämättä. Tai ainakaan äänestäjien tietämättä. Ja nyt se heppu ihan julkisesti päivän valossa nauraa kansalle ja kannattajilleen päin naamaa. Hei nuijat hei, uskoitteko tosiaan vain yhteen voimalaan. Tsoukki, tsoukki ha, ha, haa...

Kaykää lukemassa.

Mua etoo...

Tuhkasta revittyä

Islantilainen tulivuori on tuprutellut tuhkiaan taivaan tuuliin. Aikaisemmin Euroopan ilmatila oli sakeana lentokoneista, nyt tuhkasta. Luonto näyttää kuka on kuka. Hyvä on joskus ihmistä muistuttaa omasta pienuudestaan.

Kuva

Tuhka taivaalla esti mun duunikaverin paluun Roomasta viime sunnuntaina. Lähti sinne pidennettyä viikonloppua viettämään viime keskiviikkona. Ei oo vielä näkyny. Viimeisin tieto on, et on vuokrannu Roomasta Fiat Punton ja oli matkalla Milanoon. Bussi ja junaliikenne on kaaoksssa Euroopassa. Matkalipujen hinnat taivaissa (yhdessä tuhkan kanssa).

Kaks päivää oon paiskinu omien duunien lisäksi ton onnettoman Rooman matkaajan duunit kans. Selitellyt yhteistyökumppaneille mikä on tilanne. Kaikki ovat olleet ymmärtäväisiä, paitsi et ovat odottaneet hommien kuitenkin hoituvan. Määräaikaan mennessä. Eikä ole haitannut, vaik olis vähän etukäteenkin jonkun homman hoitanut. Veetuttaa mahottomasti. Taas on tullut todistettua, ettei yksi työntekijä mitään merkitse. Olet mukana tai puutut joukosta, sama se. Kunhan hommat tulee tehtyä.

Tauot työssä ovat olleet kahden päivän aikana käytännössä wc:ssä käyntejä. Okei kävin tänään kahvilla. Join sen seisaallani. Kun mä  istuin veskissä (sitä hommaa on naisena vaikea hoitaa seisten) ja oma ja työkaverin matkapuhelin pirisi yhtäaikaa taskuissa, mulle valkeni. Et mitä helkkaria mä huhkin. Mä olen kuukausipalkkainen duunari. Päivätyö. Nimittäin, istun mä kahvilla tai tässä tapauksessa vessassa, niin palkka juoksee. Tai raadan mä itseni natkuksi, se sama palkka juoksee silti.

Tuli uutta perspektiiviä työelämään. Tietty, teenhän mä mitä tehtävä on, mut otan rennommin. Jos jotain jää huomiseksi, ni sit jää. Takahampaat lakkas natisemasta ja kireä tunne otsalla helpotti. Niin moni asia on asenteesta kiinni.

Ja hei, sit tää Matti Vanhanen. On se epeli. Eilisessä hallituksen tiedotustilaisuudessa, joka koski tätä tuhkadraamaa ja sen vaikutuksia lentoliikenteelle, lohkas tää meidän pääministeri, ettei liike-elämä voi sanella lentoliikennettä. Se kuulemma on puhtaasti viranomaisten asia, miten arvioivat lentämisen riskit ja antavatko luvan avata Suomen ilmatilan ja jos antavat avata, niin milloin. No tietty, toihan kuulostaa järkevälle.
Mutta kun on tässä saatu lukea silmät killissä keskustan ja Vanhasen itsensä kytköksistä liikemies piireihin, niin tarkoitushakuiselta Vanhasen kommentti kuulostaa.
Nyt se Matti varmaan ajattelee karistaneensa kaikki epäilyt siitä, että olisi jotenkin liikemiesten johdateltavissa. Kun se tolleensa rohkeasti osoitti liilemiesten paikan, et niiltä ei nyt kysellä mitään. Vaik ne bisnestyypit ehkä haluaiski päästä lentämään ja tekemään kauppoja.

Olikohan Merisalo antanut luvan puhua noin rohkeasti...?

Uutta vanhan kustannuksella

Kävin lomani kunniaksi ulkomaille. Ihan tossa lahden toisella puolella. Tallinnassa. Laivalla sinne ja toisella takaisin. Laivan irtautuessa satamasta mulla on tapana seisoa kannella ja katsella maisemia. Vaikka vain pienelle matkalle lähtee, ilmassa on oikeaa lähdön tunnelmaa.

Eteläsatamassa kun oltiin, katselin Kauppatoria. Taloja sen ympärillä. Kaunista valkoista Tuomiokirkon kupolia, joka torin laidan talojen takaa näkyi. Ihailin yhtä upeaa tummanpuhuvaa Uspenskin katedraalia komeasti kultaa kimaltavine "sipuleineen" kirkon tornien katolla. Lapsena toi kirkko oli mulla Sipulikirkko. Juuri noiden torniensa takia. Katse siirtyi kirkon edessä rannassa olevaan valkoiseen laatikkoon. Yhteen kuuluisaan Alvar Aallon sunnittelemaan taloon. Silmä ei enää levännyt maisemassa. Katse kompastui, pysähtyi.

Ja taas mä ihmettelin. Ihmettelin, kuinka se upea kirkon kanssa samaan kauniiseen tyyliin sointuva talo voitiin purkaa. Kaikki tapahtui jo kauan ennen mun aikaani, mut silti sanon et huono valinta. Kerrassaan surullinen teko. Ja kun olen noita rahoitus ja lahjonta asioita tässä viime aikoina funtsaillut mietiskelin siellä laivan kannella, et minkähänlaiset lobbaukset ja lahjonnat silloin oli ton hankkeen takana. Et se valkoinen laatikko saatiin Katajanokan rantaan ... Vai riittikö pelkkä Aallon nimi?

Elettiin aikaa kuuskytluvun alussa. Hesarissa on julkaistu kirjoitussarjaa Helsingin vanhoista taloista, jotka saivat väistyä laatikkomanian jyllätessä. Surullisena luin ja katselin artikkelin kuvia. Paljon kaunista pistettiin maan tasalle. Mietin, et minkälainen kansa ei menneisyyttään arvosta? Omaa historiaansa. Mikä sai vähenksymään vanhaa rakennuskulttuuria? Silloin ei vielä rakennusmaasta ollut pulaa.

Mun mielestä Aallon valkoinen laatikko ei ole kunniaksi kenellekkään. Ei Helsingille, ei Alvar Aallolle. Se kun on mun mielestä ihan väärässä paikassa. Missa sen pitäisi olla? Noh, ei välttämättä missään. Niin ruman yksitoikkoinen se on.

Kuva

Kuva

Arvaatte, et ajatukseni jatkui juuri julkisuudessa olleeseen hotellihankkeeseen. Meininki oli joissain piireissä sellainen, et Katajanokan laivaterminaalin kupeeseen rakennettaisiin hotelli. Alvar Aallon kenkälaatikko olisi saanut seurakseen jääpalalaatikon. Olikohan Aallon perikunta tukijoukkoineen hankkeen takana? Vai kuka? Kuka järkevä ihminen haluaisi rantaan lisää laatikoita? Tässä tapauksessa grogilasin täytteiltä näyttävää laatikkokyhäelmää. Olen niin iloinen, ettei kaupungin päättäjiä oltu tällä kertaa riittävästi leivottu. Hanke kaatui ihan selvästi. Tarvitaanko hotellia? Se on kokonaan toinen juttu. Mä tässä vaan suunnitellun hotellin ulkonäköä kritisoin.

Kuva

Kuva

Rakennusasiat jäivät mieleen. Niistä tuli mun tämän kertaisen Tallinnan reissun teema. Mä katselin siellä ympärilleni ihan toisella tapaa. En kierrelly kauppoja vaan suuntasin katseeni rakennuksiin. Kävelin katse kohti taivasta. Se oli valitettavan harmaa. Mut talot olivat mielenkiintoisia. Kuljin turistina ja funsailin, et mitä kertoo Viron historiasta Tallinnan talot, kadut ja kujat. Kuinka siellä menneitä kunnioitetaan?

Kaikki tietävät Vanhankaupungin. Siellä on vuosikausia uudistettu ja entisöity. Talot joissa remontit on tehty ovat kauniita ja haluttavia. Vielä on paljon  tekemättä. Ränsistynyttä ja rappeutunutta rakennusta. Mutta kaikki vanha kauniisti korjattuna antaa koko Virosta hyvän kuvan. Siellä arvostetaan maan historiaa. Rakennuskulttuuria. Menneitä aikoja. Eika niitä haluta ajaa katepillarilla maan tasalle.

Tallinnan kuvat copyright Pohtija

Matka jatkui Tallinnan toiseen laitaan. Keskustasta itäänpäin. Jo alkoi rakennuskulttuuri muuttua. Uutta ja ultramodermia. Vanhan kanssa vierekkäin, mutta ei sulassa sovussa. Liian hygieenistä. Liian kantikasta. Liian liikaa ... no sitä mordermia. Muistan lukeneeni, että talo jossa asuu, voi jopa vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Mitenkähän noissa taloissa voidaan?

Tallinnan kuvat copyright Pohtija

Kun noita laatikon näköisiä taloja katselin mietin, että kauaksi on tultu niistä ajoista kun suomalaiset lähtivät Tallinnaan purukumin ja sukkahousujen kanssa. Niillä kun käytiin kauppaa. Ostettiin tuliaiset tai muuten vain lahjoitettiin ylemmyyden tunnossa köyhille virolaisille. Nyt aika on toinen. Hyvä niin.

Ja löytyhän sieltä mun stadilaiseen silmääni jotain kovin tutun oloista:

Hehän ovat kuin kaksi marjaa

Helsingin Merihaka ja Tallinnan lähiö

Molemmat kuin suoraan moskovalaisen taajaman kupeesta. Huh!

 

Tallinnan kuvat copyright Pohtija

No juu.. En voi hehkuttaa, et Tallinnankaan rakennuskulttuuri kaikkinensa silmää hivelisi. Monen kirjavaa sekin on. Pitäis lähteä Keski-Eurooppaan koluamaan vanhoja kaupunkeja. Siellä vois tällainen vanhaa rakastavakin saada kiksejä.

Isännän muna ja muuta mukavaa

Meitsi on ollu ahkera. Viettäny lomapäiväänsä suuressa ostoskeskuksessa. Lorvinu kahviloissa ja ostanu turhuuksia. Joku vois sanoo, että turhaan meni tonkin päivä. Voi olla. Kinaamaan en lähde. Mut mulla on ollu hauskaa.

Päätettiin jo eilen miehen kanssa, et kun pyhistä on selvitty, niin liikkeelle lähdetään. Mies on musiikin suurkuluttuja ja jos se sais ja vois valita, luulen et se muutais johonkin kirjastoon. Se kun tykkää koluta kirjastojen musiikkivalikoimia. Tänään se halus mennä tsiigaan Espoon Sellon kirjaston valikoimat. No minä mukaan. Mua ei kirjasto tällä kertaa kiinnostanut, mut se ostari siin vieressä enemmänkin. Sovittin, et nähdään ku nähdään. Mies sujahti kirjaston hyllyjen väliin ja meikä lähti katteleen Sellon kauppoja.

Tää oli mun toinen reissu ikinä Selloon. Unohdin, et ekalla reisullani, oisko ollu jotain vuos sitten päätin, et ilman karttaa ja kompassia en siihen kulutusjuhlan pyhättöön enää mene. No unohtu tollaset päätökset ja olin ihan huuli pyörenä siellä kaiken vilinän keskellä. Ihmisiä keskellä kirkasta arkipäivää ihan mahdottomasti. No khuulina dallasin siel muiden mukana, niin kuin muka olisin ihan oikesti tienny mihin olen menossa. Tuttuja liikkeitä, muutamiin poikkesin. Mut kokoajan ikävä tietoisuus siitä, etten tiedä ollenkaan missä olen ja minne seuraavaksi menen.

Silmiin osui Robert´s Coffee ja sinne kunnon lattelle. Samalla luin päivän IItalehden ja funtsailin, et mitä mä nyt oikeesti haluisin ostaa.

Olenkin joskus kertonut mun viehtymyksestäni kaikkeen kiiltävään. Korut, helyt, rihkamat. Ah, kaikki niin ihania. Siinä lattea nautiskellessani kekkasin et helykauppaanhan mun on päästävä. Latten vaahdot huulillani ryntäsin kartan ääreen, josta saatoin tarkistaa, onka etsimääni kauppaa Bijou Brigitte tai Glitteriä Sellossa. Ei ole! Pah!

Tästä muistu mieleen takavuosien ruokakauppakäynti Espoossa. Etsin kaupan pakastekaapit ja altaat edestä ja takaa, vaan en löytänyt kalapuikkoja. Kaiken maailman sinisimpukoita, mustekalan lonkeroita kyllä oli, mutta ei kalapuikkoja. Siitä päättelin, ettei kaupan kantaostajakunta, varakkaat espoolaiset, taida kalapuikkoja virallisesti syödä. Jos syövät, ostavat ne varmaan duunimatkallaan Stadista, ettei naapuri näe.

Sama tunne tuli nytkin. Espoolaiset taitaa olla niin varakasta väkeä, et ne ei rihkamakaupasta koruja ostele. Tillander se vähintään pitää olla.

Jatkoin harhailuani. Ostin lohdukkeeksi tunikan, mielivärisen. Se piristi. Toisesta kaukasta ostin miehelle munan. Menneen pääsiäisen kunniaksi. Munan sisällä kerrottiin olevan mahdollisena päävoittona kahden hengen tapaaminen Duutsoneiden kanssa. Muina palkintoina mm. t-paitoja. Loput jotain krääsää.

Lykkäsin munan miehen käteen kun treffattiin. Voi sitä onnellista ilmettä joka levisi miehen kasvoille. Muna kainalossa se käveli mun kanssa kaupasta toiseen. Ehdotin, et jos kotimatkalla poikettais vielä Itäkeskukseen. Kattelisin niitä rihkamia sieltä. Juu, kaikki kävi. Miehellä oli oma muna kainalossa. Muuta ei tarvittu.

Itis on tavallisen ihmisen kauppakeskus. Mitä sieltä en saa, sitä mä en pääsääntöisesti tartte. Näin kävi tänäänkin. Ihanat rihkamaputiikit saivat tyytyväisen asiakkaan. Selasin, kiertelin, kattelin ja mietiskelin. Ei ollu kiire. Mies istui putiikin ulkopuolella penkillä. Sillä oli se muna. Ja mahdollisuus tavata Duutsonit. Tai saada edes niiden t-paita.

Tultiin kotiin. Minä kattelemaan ostoksiani. Tunikaa, uutta kaulakoruani ja komeaa sormusta. Mies keittelemään kahvia ja availemaan munaa. Ajattelin, et hetki ois mulla aikaa saada mies lämpenemään mun uudesta ajatuksesta

alkaa keräileen Thomas Sabon charmeja. Mulla kun on kohta synttärit. Miehen mielestä meidän huusholli on jo kattoon asti täynnä mun helyjä. Ranneketju olis ihana kun sitä vois pikku hiljaa kartuttaa ja ostella uusia killuttimia.

Mä myöhästyin. Mies oli jo avannut munansa ja todennut sen sisällön. "Mikä helkkarin kumipanta tää tällanen on? Joku pussin sulkijako?" Vaik olin toisessa huoneessa arvasin, ettei tullut Duutsoneiden tapaamista, ei edes sitä t-paitaa.

Oukei...

Noh antaa olla. Juttelen Sabosta joku toinen kerta...

<3 <3 <3

Maassa maan tavalla

Vähän aikaa sitten SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen laittoi kortensa maahanmuutto keskusteluun ja totesi että "maassa maan tavalla". Luulen, että suurelle osalle suomalaisia tuo sanonta aukesi ihan niin kuin Urpilainen sen oli tarkoittanut. Elellään ja ollaan tääl Suomessa, niinkuin tääl elelee ja ovat suomalaiset. Ettei tartte suomalaisten luopua suvivirrestä tai hoosiannasta. Ettei tarttis suomalaisten luopua omista perinteistään maahanmuuttajien takia.

No työministeri Anni Sinnemäki siitä sitten sanontaa "maassa maan tavalla" avaamaan. Et niinku mitä Urpilainen oikeastaan sanomisellaan tarkoittaa. Että niinku tehkää maahanmuuttajat rikoksia ja muuta vääryyttä niinkuin suomalaiset?? Et niinku, et niinku....??? Mitä maahanmuuttovastaista Jutta Urpilainen nyt ajaa vaatimalla maahanmuuttajilta maassa maan tapoja? Voi pyhä jysäys!

Tais Sinnemäelle nousta vanhat ajat Ultra Bran sanoittajana mieleen. Kun laulujen sanoja kyhäili ja stemmas niitä melodiaan sopiviksi. Silloin kai oli mietittävä kaikki kaksimielisyydet mitä sanoihin voi liittyä.

Mun mielestä Urpilaisen ei olis tarvinnu yhtään selitellä, mitä puheellaan maan tavoista tarkoitti. Kaikki suomalaiset sen snaijaavat, et mikä ton sanonnan sisältö on. Paitsi siis Sinnemäki. No Jutta nyt kumminkin selitteli, et Suomen lakeja tulee kaikkien noudattaa, myös maahanmuuttajien. Juu, näin on. Mut maassa maan tavalla tarkoittaa paljon muutakin.

Esimerkiksi sitä, et päiväkodissa päiväuni-ikäiset lapset nukkuvat päikkärinsä toisiaan lähellä. Joskus jopa kerrossängyissä päällekkäin. Itä-helsikiläisessä päiväkodissa on Vartti-lehden tietojen mukaan talven aikana tultu tilanteeseen, jossa muslimitaustaisen pikkupojan isä on riitaantunut päiväkodin henkilökunnan kanssa, kun hänen oikea uskoinen poikansa on joutunut nukkumaan päikkärinsä kerrossängyn alapetillä tytön alapuolella. Se ei muslimiehelle eikä hänen pojalleen käynnyt. Siinä häpäistiin oikeauskoista poikaa ja samalla koko hänen perhettään. Tarkoittaa siis perheen miehiä.
Mitä teki päivähoito henkilökunta? Siirsi pojan ympäriltä kaikki suomalaiset ja muunmaalaiset tytöt nukkumaan muualle. Patjoille lattialle ja kauas pois oikea uskoisen pojan läheltä.

Urpilainen tarkoitti mm. tämän kaltasia tilanteita. Maassa maan tavalla. Tytöt ja pojat nukkuvat meillä vierekkäin ja päällekkäin, eikä siinä meidän tapojen ja uskonnon kanssa ole ristiriitaa.


Lueskelin tossa aamutuimaan netti Hesaria, kun paperinen versio pääsiäispyhien takia tulee vasta huomenna. Siellä sivuilla on uutinen brittipariskunnasta, joka on saanut vankeutta ja sakkoja suudeltuaan toisiaan ravintolassa julkisesti. Kaupunkina Dubai ja kysymyksessä oli poskisuudelma. Maassa maan tavalla siis muuallakin. Tässä tapauksessa Arabiemiirikunnassa.

Monissa Euroopan maissa on mietitty ja esitetty burkhan käytön kieltämistä tai rajoittamista. Onhan se eurooppalaisittain outoa, että ihmiset kulkevat kangas kasvoilla. Naista (tai kuka siellä sisäällä onkaan) ei voi tunnistaa. Häntä ei voi nähdä. Maassa maan tavalla, ajatellaan siis keski-euroopassakin. Kasvot esiin. Onhan osassa arabimaitakin turistina vierailevien länsimaalaisten naisten peitettävä olkapäänsä ja kiedottava päähänsä huivi. Maassa siis maan tavoilla.

Mitä tehdään täällä Suomessa? Lopetetaan meidän perinteet. Ei lauleta jo joutui armas aika tai sitä hoosiannaa. Laitetaan tytöt nukkumaan päiväkodin nurkkiin oikea uskoisten muslimi poikien tieltä.

Maassa muiden maiden tavoilla. Sekö on meidän tulevaisuus?

Missäs se todellinen valta onkaan??

Mun silmät ovat avautuneet. Jonkunlaisesta horroksesta, unesta, hyvästä uskosta. Tunteesta, et kyllä meidän asioita hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla tuolla Arkadian mäellä. Noh, joukossa olen ajatellut olleen ehkä muutamia laitapuolen kulkijoita, mitä yleiseen oikeuskäsitykseen tulee. Tähän kohtaan esitän itselleni hertaisen sydämellisen räkäisen naurun. Hei, tää on se kohta joka ei pidä ollenkaan paikkaansa. Siis et valta ja kansan asioita edesauttava toiminta olisivat kerääntynyt meidän eduskuntaan.

Kuulkaa nyt mun ajatus loppuun. Mun silmät avas lopullisesti Marja Tiuran viimeisin jukisuudessa ruodittu farssi. Et ministeriksi oli halu ja kun omassa puolueessa kokoomuksessa ei yli 17.000 ääntä saaneelle Tiuralle lohjennu paikkaa "vallan"kahvassa, lähti kyselemään samassa hiekkalaatikossa telminneeltä keskustan väeltä, et pääsiskö ministeriksi sitä kautta. Vuoden 2007 eduskuntavaalit oli just pidetty. Hädin tuskin äänet ehditty laskea ja äänestyspaikat sulkea kun Tiura jo teki tiedusteluita loikkaus mielessä. Lobbarina lehtitietojen mukaan toimi liikemies Arto Merisalo. Rahakas kaveri, jonka rahoilla Tiura mm. kävi vaalikampanjaansa ja matkusteli sinne sun tänne.

Raha. Rahanmahti, Rahanvalta. Siinä se. Ne joilla on rahaa ja sopiva määrä röyhkeyttä, ovat ne jotka oikeasti ovat vallassa. Tiuran kaltaiset poliitikot, jotka janoavat "valtaa", ovat valmiit tekemään mitä vaan. Antavat kieritellä itsensä rahassa, päästäkseen omaan pieneen päämääräänsä. Esimerkiksi ministeriksi. Ja jos pääsevät omiin mieleisiinsä "vallan"kahvoihin, ovat senkin jälkeen valmiit tekemään mitä vain, pysyäkseen siellä, itselleen tärkeällä paikalla. Ja taustalla hääräävät nämä rahakkaat liikemiehet, jotka mieluiten pysyvät varjoissa ja sieltä sanelevat "vallan" haluisille politiikko marioneteilleen, kuinka asiat hoidetaan. Kuinka rakennus lupia myönnetään, kuinka lait kirjoitetaan. Kuinka asiat hoidetaan, kuten rahanantaja haluaa.

Kenen kädestä syöt, sen lauluja laulat. Näin se menee.

Niin että, ei siellä eduskunassa tai hallituksessa liene ketään, jotka oikeasti ovat vallassa tässä maassa. Ovat jokainen myyneet sielunsa rahoittajilleen. En nimittäin usko, että yksikään poliitikko olisi päässyt urallaan eteenpäin ilman rahaa. Ilman jonkun toisen tahon antamaa rahaa. Ja kun maksuja maksetaan, halutaan toki vastinetta. Jotain antajalle tärkeää.

Mulla on tunne, että nyt vasta koko esirippu on avautunut kokonaan. Siis mulle. Oivalsin tän kaiken tänään lukiessani noita Tiuran koukeroita. Samalla lukiessani mulle selvisi, että liikemies Merisalo on ovela kaveri. Kertonut julkisuudessa, että on nauhoittanut urheilukassillisen verran poliitikkojen kanssa käymiään puheluita. Osan puheluista kirjannut muistiin. Omaksi henkivakuutuksekseen. Ei siis luota Merisalokaan poliitikkoihin...

Niin että nyt ei auta lahjottujen poliitikkojen väittää, etteivät ole kuulleet mitään, koskaan, mistään tai etteivät muista koko asiaa. Arto Merisalo pyöräyttää nauhurin pyörinään, niin kyllä ne asiat sieltä mieleen palautuvat.

Arvaan, että poliitikkojen piirissä vietetään tätä nykyä vähän huonommin nukuttuja öitä...

Muistan Sauli Niinistön lausuneen aikoja sitten, ettei halua presidentiksi. Hän haluaa sinne, missä on valtaa. Noh, ei tullut Saulista pressaa. Ja nyt hän istuu siellä eduskunnassa puhemiehenä. Kenenkähän laulukirja kädessään?

PS. Marimekko kuosinen kannu-lasi setti ei sitten millään muotoa liity tähän juttuun. (tai mistä sitä voi enää mitään tietää...) Se on tämän päivän ostos. Mä valmistaudun jo kesään. Jollain sitä pitää itseään kaiken tän oivaltamisen jälkeen hoivata.

Kaiken maailman vääntöä

Kyllä se tuntuu. Tunti. Kuuskymmentä minuuttia. Hetkinen lasketaan... mä käyn vähän (tavallistakin) hitaammalla. Niin siis se tekee 3600 sekuntia. Laskinkohan oikein? No sama se. Kun väsyttää.

Koko viikon viisareiden väännön jälkeen mun kroppa on jätättänyt virallisesta ajanlaskusta. Huojentuneena olen lukenut asiantuntijoiden lausumia kesäaikaan siirtymisen vaikutuksista ja turhuudesta. Ovat sitten vihdoin viimein virallisesti samaa mieltä mun kanssa. Tällä kellopelillä on todettu olevan terveyshaittoja. Jep!Mä olen tiennyt ton saman asian jo vuosikausia. Tunti eteenpäin väsyttää, saa ajatukset harottamaan. Pimentää jo valoisiksi muuttuneet aamut. Illat se valaisee pidemmälle, mut kun mä en sellaista luksusta kaipaa. Erityisesti silloin, kun haluan käydä nukkumaan. Kuulun niihin nukahtamis- ja univaivaisiin, joita valo ja ääneet häiritsevät. Estävät nukahtamisen. Herättävät kesken unien. Kokemuksesta tiedän, et sopeutuminen vie pari viikkoo. Sit mäkin olen virallisesti kesäajassa. Siihen asti on kestäminen ylen palttista väsymystä. Ja hatutusta.

Luin pikaisesti postin kokeilusta avata ihmisten kirjeet, skannata ne ja lähettää sähköpostilla vastaanottajille. Säästyy kustin aikaa. Ei tartte joka päivä postia polkea. Tästä kevät väsymyksestä johtuen, en jaksa paljon nyrkkiäni moiselle heiluttaa. Mut syvältä toi homma on. Olkoonkin, että tossa kokeilussa on vapaaehtoisia mukana, mut jos se ottaa ja muuttuu oikeaksi postinjakotoiminnaksi, niin ei käy. Ainakaan mulle. Ja miksei siitä tulis vähintäänkin jonnekin haja-asutus alueille vallitseva käytäntö. Piloteilla kun on valitettavan usein tapana muuttua käytännöksi.

Ajatus omien kirjeiden avaamisesta ja käsittelystä ei tunnu yhtään mukavalle. Vaikka kuinka toimeen valituilla onkin vaitolovaatimukset ja kirjeet avattais jossain lukkojen takana. Mut ihmisiä nekin on. Koskaan ei vois luottaa, et sainko kaiken mitä kirjeessä oli. Jäikö ehkä jotain tulematta perille. Ja mitäs sitten, jos joku lasku tai muu aikaan rajattu asia jää hoitamatta, kun "kirje" ei tullutkaan perille. Eksyyhän tietty nyky systeemilläkin välillä kirjeitä väärin paikkoihin tai ei minnekään, mut et olis systeemi, jossa kirje lähtee ja päätyy postiin, jossa se "käsitellään" ja mä saan sen käsitellyn version. Juu, ei ole mun juttu. Vastustan.


Kuva: Helsingin Sanomat 2.4.2010

No sitten tää Tiura. Marja Tiura. Uusimassa Apu-lehdessä kertoilee, kuinka keskustalaiset Jarmo Korhosen johdolla olisivat häntä riveihinsä houkutelleet. No Korhonen siihen että höpö, höpö. Se olikin hänen mukaansa Tiura, joka kyseli aukeisiko keskustan riveistä mahdolllisesti ministerin paikka. Jos niinku puoluetta vaihtais. No nyt kun yllättäen tässä on kaksi aivan eri versiota asiasta, niin Tiura turvautuu epäilyyn, että joku on varmaan esiintynyt Tiurana ja tiedustellut keskustalta mahdollisuuksia päästä ministeriksi. Jos niin ku puoluetta vaihtais. Tiura meinaan....

Ei juma. Jos ei saa kansa politiikoistaan selvää, niin ei ne näytä poliitikot saavan itse itsestäänkään selvää.