perjantai 9. heinäkuuta 2010

Lähtökuopissa

Ai että, kuinka sen maiskutellen herkutellen sanoisi: Mulla alkaa loma. Paino sanoilla alkaa loma. Oikeastaan koko tämä loman alusviikko on ollut yhtä juhlaa. Odotuksen tunnelmaa. Mahtavaa tietoisuutta pian koittavasta vapaudesta. Ei kelloa, ei aikatauluja. Ei pakkoa tehdä mitään. Vain olemista, nauttimista. Ja tekemistä omassa tahdissa.

Löysin joskus keväällä vanhan julkaisun, jonka laitoin talteen. Ohjeita lomalle lähtijöille. Poimin tekstistä vain otsikot, joita mä en tapojeni mukaisesti malta olla vähän kommentoimatta.
Artikkeli kokonaisuudessaan: Terveys Sanomat 3 / 2000, Terveyskasvatus Ry


Puhdista pöytä ennen lomaa
  • Ja höppö pöppö! Näyttäkää mulle tämän päivän työpaikka, josta voi lähteä työnsä loppuun tehneenä. Pöytä putsinkina. Työ kun ei ikinä lopu. Kyllä se viimeinen viikko ennen lomaa menee paniikinomaisissa fiiliksissä, et edes pahiten keskeneräiset sais jotenkin valmiiksi. Tai ainakin niin, et joku toinen voi jatkaa hommia. Ja pöytä jää karseen näköiseksi kaikista kekeneräisistä. Koitat siinä vielä viime tinkaan tympääntyneen näköiselle työtoverillesi/sijaisellesi sopertaa, mitä jäi tekemmättä. Vaikka se olis jo pitänyt olla valmis. Jos se toinen vaikka jatkais homman loppuun... tai jotain.
Älä jää kotiin, älä rentoudu alkoholin avulla
  • Peput olalle kerran loman aikana kuuluu asiaan. Vaikka heti loman alkajaisiksi. On siinä sen verran juhlatunnelmissa. Mut en mäkään suosittele koko loman kestävää lätrinkiä. Kylmä stobe silloin tällöin jäähdyttää mukavasti auringon paisteessa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta mennä kotoa kauemmaksi ja silloin se loma vietetään himassa ja lähimaastossa. Tehdään mitä tehdään. Mut kyl se maiseman vaihtaminen piristää ja arki jää jonnekin, jonnekin noh, takavasemmalle.

Hiljenny ja pelaa, leiki ja relaa
  • Hiljaa oleminen, rauhassa ajattelu, löhöäminen, se saa multa kannatusta. Mä nimittäin tykkään ajatella. Arkena kaiken kiireen keskellä en aina ehdi. Loma tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Erikseen on sit mökkien omistajat, joiden luona lappaa porukkaa ylöspidossa koko kesän. Hiljenny siinä sit. Kun huussiinkin kantautuu vieraiden kovaääninen puhe. Onni on oma paikka keskellä merta. Sinne ei vieraat sattumalta eikä sunnitellusti useinkaan tule.

Löhöilijä väsyy helposti
  • Se on nyt kuulkaa niin, et olemisen nauttimisesta ei sais ketään syyllistää. Ensinnäkin pitkien lomien lisäksi tää on helkkarin kallis maa. Ei sitä aina ole varaa aktiviteetteihin. Entäs jos on duunista niin poikki, ettei jaksa muuta kuin levätä. Tekemisen pakosta se stressi vasta pukkaa. Niin et jokainen tyylillään, vaik sit vaaterissa koko loma.

Suunnittelija altistuu epäonnistumiselle
  •  Juu tää on ihan totta. Tuttavapiirissäkin on muutamia kommunikaattori kädessä lomiaan suunnittelevia ja viettäjiä. Päivittäin kirjataan suunnitelmat ja toteutuneet tapahtumat ylös. Sit lomilta palattua tieto siirretään PC:lle ja tehdään kaikesta vielä graafiset esitykset käyrineen ja tolppineen. Loman nousu ja laskukaudet. Herkästi harmistutaan, jos ei kaikki mennytkään niinkuin siel kommunikaattorissa etukäteen oli tallennettuna.Toisin on mulla. Mun lomalla on alku ja loppu. Siin välissä tapahtuu sit mitä tapahtuu.

Tunnollinen tarvitsee itsekkyyttä, perheellinen omaa aikaa
  • Pääsääntöisesti miehet osaa tän homman paremmin kuin naiset. Omaa aikaa otetaan, on sitä tarjolla tai ei. Naiset vähän nilkuttaa tän kanssa. Naiset helpommin luopuvat omasta osuudestaan omaan aikaan. Perheen hyväksi. Ja aina on perheessä kaksi, jotka ovat eri mieltä toistensa omasta ajasta. Erityisesti sen pituudesta. Tää on kyl yks haastavimmista osuuksista loman vietossa. Vaatii pelisilmää ja diplomatiaa.

Työnarkomaani liioittelee arvoaan
  • Tää porukka mua eniten säälittää. Ovat niin varmoja omasta tärkeydestään, etteivät malta töistään luopua. Duunipaikallakin on ihan pakko päästä käymään loman aikana. Mikähän se on näiden ihmisten todellinen ongelma? Onks ne ilman työtään mitään? Omasta mielestään? Mä en onneksi elä siinä harhassa, et olisin duunissani korvaamaton. Niin, et voin viettää lomani rauhassa pelkäämättä, ettei mikään töissä toimi mun poissa olessa. On se hieno tunne. Olla korvattavissa.
Vedetäänpäs yhteen mun lomakuviot.

Lomallani mä aion
olla



nauttia





ja katsella merta


Näissä mahdottoman mukavissa tunnelmissa hyvää kesää. Nauttikaa. Kaikesta.
Tapaamisiin syksyllä.

Postauksen kuvat copyright Pohtija


torstai 8. heinäkuuta 2010

Pihkura, kun yllätti

Metka juttu miten taas tultiin yllätetyksi. Neljä vuoden aikaa on ollut aikojen alusta, mutta aina sama juttu. Talvi ja erityisesti ensilumi ovat joka kerran tapahtuma. Pellit kolisevat ja hinauspalveluilla on kiireitä. Renkaiden vaihdot on jäänyt tekemättä ja kansa liukastelee kaduilla. Sekasortoa ja kaaosta otsikoivat lehdet.

Syksy ja kevät ovat aika tasaista. Niiden aikana me pysytään hyvässä kuosissa. Mitä nyt märmätetään sateista ja jatkuvasta epävakaudesta sään suhteen. Se kun on noille vuoden ajoille tyypillistä.

Nyt sit kesä on näyttänyt joillekin tulleen puun takaa. Lehdistä on saanut lukea kaikenlaisista puutteista tai "kohta voi loppua"-asioista.

Nyt pitää varautua siihen että,


virvoitusjuomat ja ööli loppuu tai saanti niukkenee. Panimot puksuttavat yötä päivää ja tekevät parhaansa janon sammuttamiseksi. Niin että vettä sit vaan juomaan tai jos luonto antaa periksi niin kossua janoon. Se kun ei kuulemma ole vielä ainakaan loppumassa.




Jäätelökioskit joutuvat myymään "ei oota" joidenkin tuotteiden osalta. Ja jos viel jonkin jätskipallon onnistuu saamaan, sulaa se handuun ennen kuin on ehtinyt sen syömään.






Pullotettu kaasukin uhkaa loppua. Vankkumaton grillikansa on ostanut kaasupulloja ja täyttänyt vanhoja pullojaan siihen tahtiin, että uhkaavat grillijuhlat mennä sivute. Ja kun toi kulovaroituskin piinaa melkein koko maata, jää notskit polttamatta. Ei auta kuin kylmään purkkiruokaan varautua.









Jonottaa saa kaikkiin virvoittaviin ja viilentäviin mestoihin. Uimalat ja uimarannat notkuvat väkeä. Suomenlinna lautta junnaa saaren ja mantereen väliä tauotta ja silti jonot ovat satoja metrejä.





No mut näillä mennään. Kesä on kesä, vaikka vähän yllättäen.
Sääkartat ovat siihen malliin punaisena, ettei toistaiseksi helpotusta uutisoituihin puutteisiin ole luvassa.




Kuvat Foreca


keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kriminaalit ruotuun

Tässä jokin aika sitten lueskelin artikkelia Kiinan vankilaoloista. Siellä rehottavasta anarkiasta, kiduttamisesta ja mielivallasta. Vangit kohteena. Henkilökunta monottamassa. Vankien äkillisien kuolinsyiden sanotaan olevan mm. akne, sängystä putoaminen, vesisoikkoon hukkuminen, kiehuvan veden juonti ja vessanpönttöön kaatuminen. Vankiloiden ulkoinen valvonta on puutteellista. Vankilat muutenkin ovat sulkeutuneita paikkoja. Siel puuhataan mitä puuhataan.
Kauhistelin ja nieleskelin tyhjää. Voiko tollasta olla?

Toissa öinen Porvoon ampumatapaus kavahdutti ja sai mut funtsimaan suomalaista oikeudenjakoa, vankiloita, vankeinhoitoa.

Mä sanon jo etukäteen. Nyt tulee kovaa ja armotonta tekstiä. Voi alkaa muillakin veri kiertämään vilkkaammin kuin vain mulla.

Meidän vankeinhoitohan on ollut aika päiviä yhtä tuuti-lullaa meininkiä. Sitä nykyajan loputonta ymmärtämistä, auttamista, sopeuttamista ja vielä vähän lisää ymmärtämistä. Vankiloista on tehty viihteen ja koulutuksen täyshoitoloita. Valtion puolesta kämppä, ylöspito ja virikkeet vähän sen mukaan mistä vanki nyt sattuis pitämään. Tai minkä katsoo sopivaksi olla kiinnostavinaan, et jos vaikka sopuisalla käytöksellä ja osallistumisella oikeisiin asioihin tuomio lyhenisi. Tai pääsis vähän viikonloppulomille. On koulutusta ja supportatiivisia keskusteluja. On sielunhoitoa haluaville. On työpajoja. On liikuntakerhoja. Harjoitellaan yhteiskunnassa tarvittavia taitoja. Puuttuu vain avoimet ovet. Et vois hengailla siel vankilassa tai lähtee käymään kaupungilla jos sattuis sellanen huvittamaan.
Herran pieksut noita aikuisten ihmisten päiväkoteja!

Ootte varmaan tekin huomanneet, et vankiloihin ei niin vaan päästä. Kunnon kansalaiset duuninsa ja hommansa lakien ja sääntöjen mukaan hoitavat eivät sinne pääse. Pitää tehdä RIKOS. Ja nykyoikeuskäyntöjen mukaan kunnon mojova rikos. Pikku piipertäjät selviää yleensä soo-soolla ja ehdonalaisella. Suomessa rahaan ja mammonaan liittyvät rikokset on kurssitettu vakaviksi rikoksiksi. Jos keräät miljoonia lainvastaisesti tai huijaat - varsinkin valtiota - esim. verokolttosilla, saattaa täysihoitolan ovi aueta.
Ihmisen koskemattomuuteen liittyvät rikokset taas arvotetaan siihen malliin, et hengen ottamisesta voi heilahtaa vankilan ovi kutsuvasti auki. Ellei sit mielentilatutkimuksen tulos avaakin vankimielisairaalan ovea. Ja jos on murhaajan/tappajan/teloittajan/hengen riistäjän/toisen elämän tuhoojan todettu olleen ilman mitään mieltä ja ymmärrystä, niin suljetulle osastolle jonnekin. Noh, ylöspito ja ymmärtäminen on kuitenkin taattu, meni miten meni.

Syvennytääs näihin hengen toiselta riistäjiin. Voi pyhä sylvi! Jos tausta on sellainen, et henkiä on lähtenyt, ei päivänvaloon sais enää päästää. Korkeintaan vankilan sisäpihalle valvotusti. Liian usein saadaan lukea meidän pikkiriikkisen noin kymmenenvuoden elinkautisen läpi käyneistä, jotka kohta puoliin vapauduttuaan tappavat taas ihmisiä. Kuka ottaa vastuun?? Kuka?? Ketä syyttää, et näin taas Porvoossakin kävi? Kuka on vastuussa kun yksi ihminen tappaa ja muuttaa samalla hetkellä lukuisien ihmisten elämän. Kuolleen perhe, omaiset, ystävät, työtoverit, harrastus kaverit, mahdolliset silminäkijät. Kenenkään elämä ei ole enää niin kuin se oli aiemmin. Kaikkien elämä ei koskaan palaudu normaaliksi. Verovaroin ylläpidetty oikeuslaitos passittaa kalliiden oikeuskäsittelyjen ja syytetylle ilmaisten oikeusavustajien toimesta tappajan mielentilatutkimukseen ja lopulta korkeintaan reiluksi kymmeneksi vuodeksi taas täysihoitoon.

Nyt mulle on ihan turha piipittää, et on sillä rikollisellakin oikeuksia. Ihmisoikeus ja oikeus parantua. Ottaa opikseen. Mä sanon: ihmisoikeutensa menettää samalla hetkellä kun toisen ottaa hengiltä. Niin et Kiinan malliin vaan. Jos ei nyt kidutusta, mutta ei myöskään ymmärrystä. Ankeet olot ja pitkät tuomiot. Nimittäin, vankilassa istuvista suurin osa on ns. taparikollisia. Muuta duunia ei osata kuin rötöstellä. Kaveripiiri samanlaista porukkaa. Päästään vapaaks ja mennään puuhaileen jotain päivän valon kestämätöntä ja kohta ollaan taas täysihoidossa. Kierrätystä sekin.

Meidän systeemissä yksilö vastaa teoistaan. Mut kun on kerran henkirikoksen tehnyt pitäisi tuomion olla sitä luokkaa, ettei enää annettaisi uutta mahdollisuutta - mihinkään. Ei uuteen parempaan elämään, ei vapauteen.

Onko tappajalla omaatuntoa, joka kolkuttaa? Joka vaivais mieltä? Joka kuvantaisi pahimmat painajaiset aivojen lokeroista yön pimeinä tunteina? Joka saisi aidosti katumaan? Ymmärtämään kuinka väärin teki? Tuskin. Joka pystyy tappamaan ihmisen suunnitellusti tai suunnittelematta on jo valmiiksi eläin. Ilman tunnon vaivoja. Häiriintyneesti käyttäytyvät eläimet on tapana lopettaan.

Henki hengestä? Oishan se tasan. Vankilat ei täyttyis. Täysihoitokulut vähenisivät. Mutta rikoksen uhrina kuollut ei tulisi takaisin. Omaiset eivät saisi läheistään takaisin. Onhan sillä krimiraalillakin läheiset. Ihmisiä, joiden elämän painolastina läheisen tekemä rikos kulkee.
Vähintä on, ettei tekijä koskaan ikinä milloinkaan kulje vapaalla jalalla. Miksi sillä pitäisi olla kivaa? Miksi sen pitäisi elää kuin ei koskaan ketään olisi kuollut sen toimesta? Onhan se jo antanut näyttönsä yhteiskuntaan sopeutumattomuudestaan.

Ollaan oikeusvaltio. Mut onko oikeus vain sellin sisällä oleville? Eikö muilla kaidalla tiellä kulkevillakin ole oikeuksia? Kulkea pelkäämättä väkivaltaa? Olla vakuuttuneita siitä, ettei vieressä seisovalla ole henkirikostaustaa. Tapaa tappaa. Tarttua kättäpidempään. Itse katsomastaan hyvästä syystä.

Meidän tapaan rakennetun yhteiskunnan kuuluu huolehtia kaikista. Turvata ja suojella. Ja pitää lukittuna kaikki, jotka ovat kerrankin osoittaneet olevansa uhka muille.
Eikä koskaan päästää vapaaksi.

Kuvan lainasin.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Eipäs osoiteta mieltä!

Veteraanikansanedustajaksi itseään toki oikeutetusti tituleeraava Raimo Ilaskivi kritisoi hiljattain mielipidekirjoituksessaan (Hesari 1.7.2010) eduskuntatalon portailla mieltään ilmasevista ihmisistä. Ilaskiven mukaan moinen hilluminen vaikeuttaa kansanedustajien kulkua kalliiseen työpaikkaansa. Hänen mielestään rappusilla majailu ja ääneen huutelu ovat

1. painostusta ja lobbausta, jonka paikka ei ole portailla?? Hänen mielestään kansan mielenilmaukset portailla

2. murentavat samaisen laitoksen arvovaltaa?? Moinen rappusilla oleskelu ja oman mielipiteen ilmaisu

3. häiritsevät eduskunnan vapaata työskentelyä??

Jaa niin, miten niin kysytään nyt täällä. Siis kansanedustajia ei saa kansa häiritä? Ei saa kertoa mitä mieltä ollaan? Jaa-ha.



Duunimatkani kulkee mennen tullen eduskunnan ohi. Iso harmaan ruskea laatikkotalo komeina portaineen on aika ajoin mielenilmausten näyttämönä. Hei kansanedustajat, kansalla on asiaa! Minne sitä asiaa tullaan kertomaan ellei teidän duunipaikalle, jossa teidän nyt ainakin periaatteessa pitäisi olla paikalla. Ja onhan se eduskunta portaineen sen verran rauhoitettu reviiri, ettei siellä ainakaan ilman asiallisia lupia mielipiteitä ilmaista. Aina on poliisi sivusta seuraamassa ja järjestystä valvomassa. Portailta on näkyvyyttä kahteen suuntaan. Sinne eduskuntaa (toivottavasti) ja ulos kadulle. Sattaapa mediakin olla joskus kiinnostunut ja jos hyvin käy, voi jossain uutislähetyksessä olla väläys tapahtumasta.

Viimeistään kuluneen talven aikana vihon viimeisellekin on tullut selväksi, etteivät äänestäjät kansanedustajiensa välityksellä pääse asioihin vaikuttamaan.

1. Lobbarit ja vaalien rahoittajat sanelevat nykyisin päätökset. Olen Ilaskiven kanssa samaa mieltä siitä, ettei lobbauksen ja painostuksen paikka tosiaankaan ole siellä rappusilla. Lobbaus tapahtuu eduskunnan sisällä, saunoissa, ravintolan kabineteissa, ulkomaan matkoilla. Siellä missä rahaihmiset edustajia kestitsevät. Ja mihin ehdokkaat ennen vaaleja sitoutuvat vaalirahan toivossa.
Kansan mielipidettä kun harvoin olen nähnyt yhdenkään kansanedustajan siellä rappusilla olevan edes kuulemassa. Ja mitenkäs toi lobbaus ylipäätänsä. Eikö sekin ole kyseenalainen mielenilmaus??

2. Arvovallan eduskunta on kyllä menettänyt ihan omin voimin. Muutama mielenilmaus vuodessa julkisin varoin ylläpidetyn talon portailla ei venettä ole kaatanut. Kaikki sotkut ja hässäkät ylikalliista viinistä, urheilukerhon tileistä, mahtavista palkankorotuksista. Puhumattakaan vaalirahasotkuista, joita tässä vieläkin selvitellään. Ei kuulkaa kyllä te edustajat nyt ihan itte edustitte itsenne ohi kansan arvostuksen.

Arvostushan on asia, joka ansaitaan. Sitä ei voi edes ostaa.

3. Mieltään ilmaisevat ihmiset eivät nyt kumminkaan portaita peremmälle tule. Niin että vapaata työskentelyä pääsee toteuttamaan, ilman että ihmiset olisivat koko ajan häiritsemässä. Okei, onhan siellä salin lehtereillä joskus sattunu pikku häppeningiä, mutta vaksit ovat tasan tarkkaan hetkessä kantaneet häirikön pihalle. Vapaa työskentely tyhjyyttään kumisessa salissa on siis saanut jatkua.

Niin että, kuinkas se kansa saa mielipiteensä kuuluville jos mielenilmaukset eduskunnan edustalla kielletään. Äänestämisestä ei ole enää mitään hyötyä. Tai ainakin pitäisi tietää kenen kädestä ehdokas syö ja kenen lauluja tulee mahdollisen valintansa jälkeen laulelemaan.

Eduskunnan portaita lähemmäksi ei vaalikauden aikana tavallinen kansalainen edustajia pääse. Tai voi päästä, mutta se on helvatan monimutkaista kaikkine anomuksineen ja perusteluineen. Toista se on puolen vuoden kuluttua, kun vaaleja vietetään. Sit on kaikki kaksi sataa ja satoja uusia yrittäjiä roikkumassa kaulassa ja kahvia tarjoamassa toreilla ja kaduilla.

Sit me ollaan hetki kuninkaita. Sen meidän kalliin yhden äänen turvin. Silloin me saadaan mieltämme ilmaista. Se sopinee myös Raimo Ilaskivelle.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Poissa on hän

Tieto saavutti mut eilen. Palasin viikonlopun vietosta tiedotusvälineiden äärelle.
Kumma, miten tyhjäksi se olon sai. Poissa on hän, joka muistutti meitä tärkeistä asioista.
Iltapäivälehtien otsikoista päättelen, että tämä aihe myy. Niin isot ovat otsikot.
Toisen suru - toisen bisnes.

Tommy Tabermanin runoihin tutustuin lukio aikoinani. Siihen aikaan miehen runot olivat melkein kuin pornoa. Tai niin niitä kuvailtiin ja lehdissä kirjoiteltiin. Pikkasen vähättelevään sävyyn. Mies puhuu tunteista. Joopa joo.

Mä luin runoja uudestaan ja uudestaan. Luulen jotain niistä jo silloin ymmärtäneeni. Joka kerran luettuani vähän enemmän. Ja ne olivat ihan jotain muuta kuin pornoa.

Nyt mä pohdin, kuka meille puhuu suomalaisten henkisestä hyvinvoinnista? Kuka ehdottaa rakkauspäiviä eduskunnassa? Kuka se on, joka levittää myönteisyyden sanomaa ja muistuttaa inhimillisistä arvoista? Kuka meille puhuu siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää?



Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.


Tommy Tabermann
Maa, 1987


perjantai 2. heinäkuuta 2010

Korkeatasoista suojelua

Kyllä se kuulkaa on metka juttu, miten kahvikupeillakin on vaikutusvaltaiset suojelijat. Laajennan vähän. Kahvikupillisia ja muita ravitsemustuotteita kovalla rahalla myyvällä kahvilalla. Ja onhan siellä A-oikeudet. Ja Ben Zyskowicz ja muita poliitikkoja, pomoja ja vaikutusvaltaisia ihmisiä. A-luokan kansalaisia siis. Ne diggaa tsittailla kahvilassa dinksuilla, kahvilla tai käydä syömässä jotain pientä. Ja kallista. Tavallinen duunari käy mestassa korkeintaan palkkapäivänä ja silloinkin ottaa kahvin ilman lisukkeita. Paikan hinnat on tähtien kanssa samoilla korkeuksilla.

Jep. Nyt tulee puhetta Strinbergin kahvilasta Stadin Pohjois-Espalta. Se kun pääs isompiin otsikoihin tässä alkukesästä, kun kahvilan kortteliin, isoon kauppakeskukseen on tulossa remontti. Remontin jälkeen piti sitten kahvilan olla jossain muualla, mut ei ainakaan nykyisessä mestassaan. Kiinteistön omistajat kun olivat huomanneet, ettei kahvila toimi asiakkaiden sisäänheittäjänä kauppakeskukseen päin, vaan ihan oman itsensä elättäjänä. Porukat tulivat vaan sinne kahvilaan ja jatkoivat sit matkaansa. Kauppiaat samassa korttelissa sitä vähän vinoon kattelivat.

Jutusta tuli julkinen ja isot kihot, kahvilan asiakkaat nousi barrikaadeille. Pidettiin puheita ja annettiin haastatteluja. Haastettiin tavallinenkin rahvas mukaan yhtenä päivänä. Ohi ajavia autoilijoita kehoitettiin tööttäämään kahvilan kohdalla merkiksi kannatuksesta sen säilymiseksi samassa mestassa. Hetken aikaan hulina kahvilan nurkilla meni ihan vauhdikkaaksi. Hyvä että ohi pääsi kävelemään. Niin sakeana oli katu ihmisistä puolustamassa tätä luksuskahvilaa.

Kaiken tän julkisuuden takana on sit käyty neuvotteluja. Veikkaan et nää poliitikko ja muut vaikutusvaltaiset ihmiset ovat vähän jututtaneet kiinteistön omistajatahoja. Ja saihan ne tahtonsa läpi. Miten, siitä ei ole tietoa. Mut kahvila saa palata paikoilleen remontin jälkeen.

Mennäänpä ajassa muutama vuosi taaksepäin. Silloin Helsingin kaupunki päätti siirtää upean Jugensalin (myös Pohjois-Espalla) näyttely ja konserttitilan muualle ja muuttaa verorahoilla entisöidyn ja ylläpidetyn salin raflaksi. Syntyi kansanliike, jossa minäkin olin mukana, vaatimaan Jugendsalin säilyttämistä avoimena tilana kaikille kaupunkilaisille ja vierailijoille. Nettiadressiin kirjoitti tuhannet ihmiset nimensä ja kulttuurimaailman edustajia oli mukana vetoomuksessa. Mutta ei niitä raha-ihmisiä. Ei ainakaan riittävän rahakkaita ihmisiä. Vetoomuksista huolimatta Stadi luovutti tilan yksityisen liiketoiminnan käyttöön.

Kun mä näitä kahta kohdetta mietin ja funtsaan niiden puolesta puhuneita ja toimineita, alan ikävällä tavalla aavistelemaan mitä tulossa on. Yhteiskunta on kiihtyvällä vauhdilla jakautumassa eri luokkiin. Oikeudet ja etuudet määräytyvät aseman ja lompakon paksuuden mukaan.

Ei hyvä, ei hyvä.

No mut hei. Viikonloppua! Mä lähden tonne Suomenlahdelle ja laitan aivot narikkaan. Maanantaina sit taas. Jotain.

Kuva lainattu

torstai 1. heinäkuuta 2010

Rahapuun alla

Eduskunnassa on kaikenlaista säätöä. Osa kuuluu niiden duuniin. Osa hommista kuuluis kyl ihan jonnekin muualla. Yks niistä on toi palkkapolitiikka. Niiden oma palkkapolitiikka. Voi vehnä!
Okei on totta, että eduskunnan palkkajärjestelmää on viime vuodet uudistettu. Konsultteja on ollut koko joukko hommissa. Tarkoitus ainakin virallisesti on saada aikaiseksi jonkin sortin kokonaispalkka. Ei siis kaikista mahdollisista toimista jotain korvausta vaan palkka handuun tasasuuruisena. Ja suureksi on saatukin.

Heräsin laakista aamulla kun luin Hesarista uutisen, jossa kerrottiin eduskunnan johtavien virkamiesten saaneen yli 20% - juu luit oikein - palkankorotuksen vuoden aikana. Ei herttinen. Ihan itte siellä funtsailivat ja päättivät asiasta. Ensin tuli viime vuoden puolella jotain 12% ja loput tänä vuonna. Asian esittelijä ja valmistelija olivat virkemiehiä, joille sitten myös lankesi tuo pikkiriikkinen potti. Ja nää virkemiesporukat ei oo mitään pikkupalkkaisia. Palkat liippaa lähemmäksi kymppitonnii kuin viittä. Kuussa. Hei happee tänne. Tää on niiiin järkkyy.

Mä kysyn taas huuli pyöreenä, kuinka ikinä koskaan milloinkaan on mahdollista, että palkoista päätää ne, jotka sen palkan sit kans saavat? Nyt ei lukuun oteta isoja dirikoita ja muita ruhtinaallisissa eduissa kylpeviä.
Vaan palkansaajia. Joita noi eduskunnan virkamiehetkin ovat. Ne on siellä palkattuna, joo ehkä poliittisin jäsenkirjoin valittuja, mut ei äänestäjien sinne valitsemia. Ja niin ne meni vähän idekseillä korjaileen palkkojaan.

Eduskunnassa kansaa koskevia uudistuksia ovat tekemässä tavalliset ihmiset. Ne kansanedustajat. Koulutus- ja työtaustoiltaan laidasta laitaa tätä elämää. No kun nää hallintopuolen hommat on niin vaikeita, todellinen valta eduskunnassa on virkamiehillä. Omien alojensa asiantuntijoilla. Ne on nyt asiantuntevasti korotellut palkkojaan. Tai ei kaikki. Muutama on suhmunnut. Muut ovat nyt sitten valittaneet kollegoiden röyhäämisestä.

Ihan pikkusen nyt epäilen, et tää totuudentorvi-porukka muistaa vaalien olevan puolen vuoden kuluttua ovella. Pitää olla hyvän ihmisen maineessa niihin aikoihin. Niin, et menivät käräyttämään rahan ahneet kaverinsa.

Samaan aikaan kun eduskunnassa rahahanat ovat apposen auki ilman minkäänlaista limittiä, kansalle heristellään sormea kun haluavat työstään enemmän palkkaa. Duunarien palkat kun korotetaan aina niin mahtavilla yhdellä tai kahdella prossalla. On meillä otsaa vaatia mahdottomia.

Lopuks sanon vaan, et mikään hallitus nyt tai tulevaisuudessa ei pysty mua vakuuttamaan, ettei rahaa ole, silloin kun sitä oikeat tahot tarvitsevat. Mentiinhän me takuuseen Kreikan konkurssille lainaamalla kallista rahaa, jota sit diilattiin eteenpäin. Eikä niitä rahoja holtittomasti hoidetulta Kreikalta koskaan saada, arvaan minä. Välimeren porukat kun tuppaa oleen manana, manana porukkaa. Eikä sitä huomista sit maksupäiväksi koskaan tulekaan.

Tehdään siis sama, sit kun joku pienipalkkainen ala haluaa palkkoihinsa parannusta. Otetan ronskisti lainaa vaan ja laitetaan jakoon. Ne rahat sentään pääosin jäävät pyöriin tänne kotimarkkinoille.

Kuva poimittu täältä: siellä luvataan nopea raha, oma bisnes ja 5min nopea raha.???? Hoono soomi.
Ei kannata tekstailla - ihan vaan varmuuden vuoksi.



LinkWithin

Related Posts with Thumbnails