keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Onks se hormoonien varassa?

Mulla on tapana selata Blogilistan uusia tulokkaita. On kiva katsastaa, miten blogeja aloitellaan. Se kertoo usein paljon tulevasta. Jotkut aloitukset ovat niin vetäviä, että nappaan blogin heti seurantalistalleni. Aikani sit kattelen, et miten sen elämä jatkuu.

Eilen tsiigailin uusia tulokkaita. On siellä kaikenlaista joka lähtöön. Nappasin luettavakseni blogin jonka alkumetreillä ja otsikossa tilitetään tahtomatonta selibaattia. Joo. Mies kirjoittaa. Kertoo parisuhteestaan, joka on ollut olemassa vuosia. Ja miten alun innostuksen jälkeen vuosien saatossa seksikerrat ovat harventuneet. Vikaa ei miehen rakastelutaidoissa kuulemma ole. Vika siis on naisessa.

Muutamat miehet ja naiset olivat jo ehtineet kommentoida. Kaikki keskustelu pyöri hormoonien ympärillä. Naisen hormoonien, tietty. Miehen hormooneissa kun ei ole koskaan mainittu olevan vikaa, kun seksihaluttomuudesta puhutaan. Aika yksipuolinen näkemys parisuhteeseen. Sen blogin kirjoittajan naisen näkökulma jää tietty tässä blogissa käsittelemättä. Tarina vois olla toisenlainen.
En vähättele yhtäkään ihmisen lukuisista hormooneista. Niillä on kaikilla oma merkityksensä. Ne vaikuttavat mielialaan, stressiin, ihoon, uneen, painoon, hiuksiin, muistiin ja aivojen toimintaan. Sydämen ja verenkierron säätelyyn on omansa. Luustolle taas toisenlaiset. Ja tietty omat hormooninsa on myös hedelmällisyydelle ja seksihaluille. Mutta pitkässä parisuhteessa on kyl paljon muutakin kuin ne.

Elämä kaikkine arkisine asioineen voi olla rikkaus mut myös puuduttavaa. Alkuinnon jälkeen parisuhde muuttuu tahtomiseksi. Haluksi onnistua yhdessä. Haluksi olla yhdessä. Naisen kannalta elämän kaikkien osa-alueiden toivoisi olevan kohtalaisessa kuosissa, et tuntisi olevansa hyvässä parisuhteessa. Naiselle yhdessä tekeminen ja oleminen, asioiden jakaminen ovat tärkeitä. Kun arki sujuu, sujuu usein myös makuuhuoneessa mukavasti.
Olen ollut huomaavinani, et miehillä on toisin päin. Kun seksihommat ovat mukavalla mallilla, sujuu arkikin. Ja jos sitä seksiä ei ole tai on miehen melestä liian vähän, silloin ei toimi arki.
Täs kohtaa ollaan usein yhtä kaukana toisistaan kuin itä on lännestä. Naisen hyvä arki ja miehen hyvä makuuhuone-elämä pitäis sovittaa yhteen. Saada rukattua toimimaan yhdessä.

Joskus olen funtsannut luonnon viisaasti tarkoittaneen, et menohalut makuuhuoneen puolella on syytä rajoittaa. Meidäthän on tarkoitettu lisääntymään. Jatkamaan ihmiskuntaa osaltamme. Juuri pariutumisen alussa kaikki on sen kannalta kohdallaan. Tunnetaan syvää fyysistä vetovoimaa toiseen. Tuleeko siitä jälkeläisiä vai ei on osittain omissa käsissä. Ehkäisy on käytettävissä. Vuodet kuluvat, arki asettuu kahden ihmisen elämään. Sit alkaa ne vuodet kun luonto katsoo, ettei täs nyt niin hitosti tartte toista himoita. Kaneja kun ei olla. Eikä maailmaa tartte yhden parin täyttää. Vetovoima väljähtyy tai ainakin muuttuu verkkaisemmaksi. Mietin, et joku tarkoitus vois olla, ettei himota kokoajan ja vuosikymmeniä. Syitä himotuksen puutteeseen on juu miljoona muuta.

No, ei tää asia tällä valmiiksi tule. Jos tulee millään milloinkaan. Mun sanoma tälle päivälle on:
Parisuhde on muutakin kuin hormooneja. Kyllä jämpti on asia.

Enkä ottanut seurantalistalleni selibaattiblogia.

Hesarin terävä kynäinen kriitikko edesmennyt Jukka Kajava sanoi kerran eräässä tv-sarja arvostelussaan hyvin. Totesi, et kun käsikirjoittajalta loppuvat ideat, alkaa laulu, menneiden muistelu tai muu täytemateriaali.

Mulla kävi nyt niin.
Palanen tunnelmointia. Miehen ja naisen välistä upeaa yhteistötä tässä. Naustiskellaan siitä.




tiistai 29. kesäkuuta 2010

Huonoa johtamista

Mä oon ehtiny oleen työelämässä sen verta kauan, et luulen pystyväni nimeämään yhden suuren esteen menestyksekkäälle työn teolle ja tavoitteiden saavuttamiselle. Se on huono johto. Huonot johtavat. Pomo(t) jotka keskittyvät
a) oman uransa luomiseen, alaisten kustannuksella ns. ruskea kieliset. Aina on pomollakin pomo.
b) jotka ovat hakeutuneet/päässeet johtavaan asemaan motiiveinaan valta. Siinäkin on kieli ruskistunut
c) ovat oman aseman pönkittäjiä tiedon panttaamiselle. Asemastaa äärimmäisen epävarmat. Työntekijän tieto-taito on heille uhka.
Huonoja pomon ominaisuuksia on toki roppa kaupalla enemmänkin, mut noista mulla on eniten kokemusta.

Pahimmillan samaan dirikaan on ympätty kaikki noi huonon esimiestyön malliesimerkit. Kerronpa siitä.

Kirjoitan tätä tosi, tosi turhautuneena. En selittele missä duuniani hoitelen. Siitä saattais vaan tulla ikäviä palautekeskusteluja pomon kanssa.
Meitä lätkästiin jokin aika sitten... tai onhan siitä jo hyvän matkaa toista vuotta, uudella dirikalla. Maineensa oli kiirinyt jo ennen pestiin ottamista työntekijäpuolelle. Eikä se ollu mikään mairitteleva. Se maine. Ihan luottamusmiesten voimin koitti porukat saada valinnan estettyä. Vedottiin pomoehdokaan osaamisen olevan aivan muualla kuin hakemassaan toimessa. Hänen koulutuksensa ja aikaisempi työkokemuksensa on aivan muusta alasta kuin mitä meidän firma edustaa. Mut ei siinä mikään auttanut. Kaikki universumin voimat olivat sen pomon puolella. Ja siitä tehtiin meidän ylin pamppu.
Eikä mikään ole sen jälkeen toiminut. Ei mikään.
Pomon aika on mennyt oman substanssiosaamisen vakuutteluun. Se on tehty päitä pudottamalla. Siirtämällä osaavat ihmiset mitättömiin sivu hommiin. Puhdistamalla pomon lähipiiri kaikista pätevista, pomoa osaavimmista työntekijöistä.
Samaan aikaan kun lähipiiri on tyhmennetty haalimalla pomoa yläviistoon katsovia ei mitään mistään tietäviä työntekijöitä, on tieto keskitetty pomolle. Kaikki meidän firmassa menee pomon kautta. Viimeisessä takarivissäkin töitä tekevän työvuorolistat menevät pomon kautta palkkoihin. Varastotilaukset, niinkuin kopiopaperit ja glemmarit, menevät pomon kautta. Pienimpiekin tiimien kokousmuistiot ja muut sepustukset menevät pomon kautta.
Yhteistyökumppaneiden yhteydenotot kilpistyvät pomoon. Siellä on tieto ja valta. Eikä meistä kukaan tiedä mistään mitään. Eikä aina pomokaan. Kukaan kun ei pysty haldaamaan koko firman asioita. Ei pysty pitämään kaikkia lankoja käsissään. Kaikkia asioita muistissa. Sitä varten ollaan me työntekijät. Pomo keskittyy pätevyyden osoittamiseen ja vallan keskittämiseen. Ja samalla unohtuu firman etu. Ja ne tärkeät asiat joiden takia ollaan siel firmassa duunissa.
Tehtävien delegointi on puhdasta käskyttämistä. Usein hajanaista, heikkolaatuista, epäselvää. Tarkentavat kysymykset pomo kuittaa epäilyllä työntekijän kyvystä hoitaa tehtäviään.
Saattaapi tulla määräys tehdä sitä tai tätä. Kun sitten työntekijä tekee just niinkuin pyydettiin kuuluu kommentti pomon puolelta: "mahdoimmeko puhua samasta asiasta... enhän minä tätä tarkoittanut".
Pomo pipertää kaiken pienen kanssa. Vähän sitä ja tätä.
Työn tilastointia kehitetään monen viisaan voimin. Kaikki tekeminen tulisi voida jotenkin näyttää tilastollisesti toteen. Laajat toimintaa eteenpäin vievät ja kehittävät hankkeet ovat jäissä. Kukaan kun ei niitä saa miettiä. Vois osoittautua, että jollain on sitä substanssia paljon enemmän kuin pomolla. Ja sehän ei käy.

Työilmapiiriä kehittäviä kokouksia on pidetty. Kaikki kilpistyy hiljaisuuteen. Pomon kuullen ei nurista. Voi tulla siirto pihan perälle.

Alamäkeen siis mennään ja lujaa. Se näkyy pitkinä sairaslomina, porukat eivät jaksa. Se näkyy toiminnan pirstaloitumisena. Suunnan, visioiden, tavoitteiden puttumisena. Se tuntuu motivaation karisemisena. Se näkyy suoritteiden hiipumisena. Se tuntuu työilon lopahtamisena. Ankarana vitutuksena!

Mä olen oppinut olemaan silleen, et jäänkin oottelemaan. Nimittäin, yleensä ylhäältä lähteneet käskyt ehtivät moneen kertaan muuttua ennen kuin joku toteaa, ettei koko hommaa tarvitsekaan tehdä. Sen verta monta kertaa on tullu huhkittua turhan takia, ettei enää viitsi. Työ tekijäänsä opettaa, eikö vaan. On mulla tietty duuniin kuuluvat perushommat ja niissä ei isoa pomoa tarvita sanomaan kuin ne hommat tehdään. Mut suuret linjat ja linjaukset. Niiden annan olla. Useimmat ovat kuivuneet omaan mahdottomuuteensa. On jäänyt turhat hommat vähemmälle.

Näissä tunnelmissa lomaa tässä odottelen ens alkuun. Ja sit taidan alkaa funtsimaan muita ratkaisuja oman työhyvinvointini parantamiseksi.

Postauksen kuvat

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Yllätys munkki

Mä pääsin vauhtiin taas tän postaamisen kanssa. Sen kunniaksi pistin itselleni haasteen. Sanotaan sellasen aamukamman. Ennen lomaa mä skivaan joka ikinen arkipäivä vähintään yhden ajatuksen tänne blogiin. Ihan silleensä lonkalta. Ajatus joka syntyy ja ehtii sen verran elää et muistan sen ja kirjaan ylös.

Mua on harmittanut hiljaiselo, jota olen ylläpitänyt täällä. Semmonen ei mun mielestä ole lukijoita kohtaa reilua. Niin et nyt muuttuu meininki. Ainakin lomaan asti. Sinne on 9 arkipäivää. Viikonlopun olen kaikenlaisten yhteyksien tavoittamattomissa. Se jää väliin. Mut jos löhöillessä jotain kuolematonta sattuis mieleen tulemaan raportoin siitä heti arkena. Muistikirja kulkee messissä.

Tän päivän ajatus lähti tästä liikkeelle. Metrossa osui silmään vastapäätä istuneen matkustajan käsissä ollut iltapäivälehti, jonka otsikossa kerrottiin yllästyshäistä. Katariina Souri on mennyt naimisiin. Yllättäen. Keneltä?

Sanonta yllätyshäät, yllätysraskaus, yllätysero saa mut aina äimäksi. Et niinku keneltä yllättäen? Jos ajattelee asianosaisia, niin tuskin. Kyllä häät sovitaan edes sen verran ajoissa, et saadaan joku toimittamaan seremonia. Eikä raskaaksi kukaan oikeasti yllättäen tule. Eri asi on, käyttääkö ehkäisyä. Mut kyl me kaikki bilsan tunneilla ollaan sen verran oltu, et selväksi tuli naisen ja miehen yhtymisestä se, et raskaaksi voi tulla. Eikä kukaan yllättäen eroa. Kyl ne kuviot pikkuhiljaa hilautuu siihen jamaan.

No keneltä yllättäen? Ei kai kukaan kuvittele, et kansa jotenkin odottaa sille ilmoitettavan hyvissä ajoin edellisen kaltaisista tapahtumista. Ei me niin vaativia olla.

Jäljelle jää toimittajat. Ne raukkaparat on pettyneitä, kun jäi hyvä stoori tekemättä, kun ei etukäteen tienny asioista mitään. On vaan uutisoitava jonkun virallisen lehdistötiedotteen sisältö ja kaivettava vanha kuva julkkiksesta toimituksen arkistoista. Toimittajia harmittaa. Ne tulivat yllätetyiksi.

No hei, mullekin osui yllätys. Munkki tohon kahvikupin viereen. Kuin se noin - yllättäen ;)



Soon huomiseen.


Oma etu

Mä olin vakaasti päättänyt, et tänä kesänä mua ei hatuta mikään. Oon vaan ja oottelen kauniita kesäsäitä. Lomaan on matkaa. Keskikesä ohitettu. Voi nyyh sille. Kesää kuitenkin mukavasti jäljellä. Siltä osin fiilikset korkealla.

Mut kuulkaa kun toi Vanhasen Matti pisti mun korvien välin taas porisemaan. Hyvästi kesärauha. Siin on mies kaikkine tempauksineen, joka saa mut punaiselle ennätysajassa. Niinku nyt nää sen uudet urasuunnitelmat. Kesken muiden hommien. Kansanedustaja hommien.

Olikse jotain viime joulukuuta kun se päräytti julkisuuteen jalkavaivansa ja tulossa olevan jalkaleikkauksen. Ja et sen operaation takia on luovuttava keskustan puheenjohtajuudesta ja päämisteriydestä...? Silloin olin et täh!?! Mies Suomen vallan huipulta lähtee jonkun vaivasenluuleikkauksen (tää on vaan arvaus) takia vallasta? Ei oo totta. Funtsin heti, et nyt on takana suuremmat voimat kuin kirurgin pöytä. Aattelin, et kaikki se vaaliraharötöstely on taittanut Matin uran. Et uskottavuus on menny muiltakin kuin kansalta. Tai ainakin niiltä, jotka eivät ole keskustan kannattajia.

No tuli kevät ja saatiin seurata keskustan uuden puheenjohtajan vaaleja. Nenääni nyrpistelin koko porukalle. Ihan sama kuka keskustaa johtaa. Koko puolueen mädänneisyys on kuitenkin tosiasia. Mut ihan sama ei oo, kuka maata johtaa. Heristän helkkaristi nyrkkiä sille, et pääministeri kesken vaalikauden saano soro noo, ja jättää pestinsä. Sit pitää yks puolue omat vaalivalvojaisensa ja niin on maalla uusi pääministeri. Täs kohtaa demokratia ontuu kyl pahasti. Ja niin ne vaan innokkaat ajaa perustuslakiin uudistusta, et pressan valta vaan kapenis. Se vähäkin, joka sillä vielä on. Et kansan valitsemalla pääpomolla ei ole mitään merkitystä. Pelottavaa!
Keskustan sotkut saa kantaakseen nainen. Kuinkas muuten. Oon ollut huomaavinani, et aina kun yrityksen kuin yrityksen asiat on mählitty oikein kunnolla, valitaan kapuloihin nainen kantamaan vastuuta. Onnea vaan Mari Kiviniemi. Olet mahdottoman edessä.


Helsingin Sanomat 13.6.2010

Takas Mattiin. Mies on nyt sit näyttänyt ylimielisyytensä pestautumalla kokopäivä hommiin kesken työsopimuksensa. Väliäkös noilla äänestäjillä. Johan täs on meilkein mandaatti käytetty loppuun. Tärkeempi on oma viihtyminen ja oma tulevaisuus. Matilla on vielä neljän vuoden pestiä jäljellä, mut niitä hommia se ei sit enää hoitele, kun sille ero eduskunnasta myönnetään. Ihan tollanen vaatimaton homma Perheyritysten liiton toimitusjohtajana.
Hesarin mukaan kovasti porukat nyt ihmettelee, et miks noin "pikku homma". Kun pääministerin hommia hoitaneelle olis ollut oikeitakin hommia tiedossa. Meni KELAn pääjohtajuus sivute ja meni Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajuus ohite. Oisko niin, et ryvettynyt mies ei noihin hommiin kelvannut? Talousrikoksista epäilty? Vaik olis itse ollutkin halukas? Tiedä häntä.
Matti kertoili samaisessa lehdessä funtsineensa, et mitä alkais duunaan, kun rivikansanedustajana olis ollu vähän tylsää. Tuli kuulemma mieleen, et Perheyritysten liitto tarttee uuden toimitusjohtajan. Soitteli sinne ja homma olikin sit sopimusta vaille valmis. Ja palkkakin ihan kohtuullinen. Tollanen 200.000 euroa vuodessa. Niin et jos vaikka arvo aleni, niin palkka yleni. Pääministeri kun ei ihan tollasia vuosikorvauksia saa.

Lueskelen parhaillaan mainiota kirjaa. Ari Turusen tuore teos Ettekö te tiedä, kuka minä olen. Kirja kuvailee varoittavin esimerkein, kuinka huonosti voi käydä ylimielisille ja varomattomille vallanpitäjille.
Kannattaisin Matinkin lukea. Vaikka palkka on parempi, ei vallan määrästä uudessa ja entissä pestissä voi puhua edes samana päivänä. Samalla tavalla kuin Esko Ahokin aikanaan, veikkaan Matti Vanhasenkin painuvan unohduksen suohon.

Mitenkäs se menikään? Se sanonta, et niin makaa kuin petaa. Niin se taitaa aina mennä. Tässä elämässä.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Ihmisen ystävä

Kiva päivä tänään. Monelle koulunsa, opiskelunsa päätteneelle. Tai muuten vain kesäloman aloittaneille koululaisille.

Olin erään nuoren valmistujaisissa. Pääsin seuraamaan päättäjäisjuhlaa opiskelupaikan juhlasalin paraatipaikalta. Oli puhetta ja tunnelmointia. Musiikki- ja tanssiesityksiä. Ja se ihana, ihana suvivirsi. Puheita kuunnellessani alkoi silmäkulma kostumaan. Mä oon ihan mahdottoman herkkä noille tunnepuoleen vetoaviin puheisiin. Katselin nuoria, jotka salin etuosassa istuivat juhlatamineissaan. Siinä ne istu, vaikka mieli varmaan jo teki maailmalle. Kaikki ihana edessä. Kaikki upeat tulevaisuuden mahdollisuudet. Koko elämä. Kunpa käyttäisivät kaikki ne mahdollisuudet, joita elämä tarjoaa. Kunpa kaikki menisi heillä parhain päin. Onnea te kaikki! Olette juhlanne ansainneet.

Ja sit realityyn. Uutisia kuunnellessani totesin taas kerran: poliisi on ihmisen hyvä ystävä. Virkavalta tehovalvoo ja puuttuu nuorten alaikäisten alkolla läträämiseen tänä viikonloppuna tääl Stadissa. No mä siitä funtsaamaan, et miksi poliisin pitää tehdä duunia, joka kuuluis kotiväelle? Miks himassa ei puututa asioihin, tai pikemminkin estetä törttöilyä. Juu, juu. Olen ollu itsekin nuori ja muistan, et vanhemipien linssiin viilaaminen on jossain vaiheessa elämän yksi tärkeimpiä tehtäviä. Et pääsis kavereiden kanssa bilettään, vaikkei oikeesti sais mennä.

Mut siis se, et alaikäiset kantaa kassikaupalla viinaa jonnekin tonne Hietsuun ja dokaa itsensä sairaala kuntoon. Siis jos hyvä tuuri käy ja kaveria ei jätetä sammuneena makoilemaan kylmenevään yöhön. Mistä ne kersat juomansa saa?

On tietty vanhempia tuttaja ja kavereita jotka duunaa Alkosta mitä pyydetään. Mut pahinta on, kun oma vanhempi ostaa juomat lapselleen ja päästä sen kartsalle. Se on helkkarin edesvastuutonta. Aivan käsittämätöntä. En ymmärrä ollenkaan.

No nyt sit poliisi on nuorten kanssa tuol kaduilla, puistoissa, rannoilla. Valvoo ja puuttuu asioihin. Kaata alaikäisten juomat mäkeen, kirjottaa rikesakon ja kuskaa tarvittaessa lapsen kotiinsa. Ja ilmoittaa lastensuojeluun.

Toivottavasti edes jonkun nuoren perhe kokee jonkinmoisen herätyksen kun poliisi taluttaa hoipuvan lapsen himaan. Et jollain jossain syttyis lamppu. Tajuais vanhemman vastuun. Välittäisi. Laittais rajat. Vaatisi ja valvoisi.

Mä sanon: rajat on rakkautta. Hyvä, että edes poliisi välittää. Vaikka vaan virkansa puolesta.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Mikä saa ihmiset kadulle?

Tääl on vedetty lonkkaa. Tarkottaa, et ajatus on ollut jumissa. En mä nyt tiedä, onks se mulle mitenkään harvinaista, mut helkkarin kiusallista blogin pitämisen kannalta. Kun ei oo ollu mitään komentoitavaa. Tai noh, onhan noita uutisia ja ilmiöitä ollut ihan kiitettävästi. Sellasia, jotka normaalisti pistää mut kirjoittamaan suuni puhtaaksi. Vaan ei oo ollu inspistä. Lukenut olen ja kuunnellut uutisia. Mut asiat eivät ole hetkauttaneet.

Paitsi nyt!

Mua ottaa päähän tää keskustelu, hurskastelu, hellan lettas meininki näiden kahden ulkomaalaisen vanhuksen käännytysasioissa. Virkamiehet toimivat niinkuin laki velvoittaa. Populisti poliitikot puhuvat sammakoita suustaan vain ja ainoastaan miellyttääkseen osaa kansalaisista. Niitä jotain neljää sataa(ko) jotka oikein kadulle asti kiirehtivät vaatimaan vanhusten käännytysten perumista. Hei, mistä ihmeestä tää sympatiseeraaminen kumpuaa?? Miksi nämä kaksi vierasta vanhusta, senttiäkään veromarkkoja Suomeen ikinä maksamattomat kaksi naista saavat lehdet, tv:n ja pikku piirin kansaa sekaisin. Mistä tää nyt kertoo?

Ollaanks me niin helvatan ulkokullattuja, et aina ja ikuisesti meidän huoli on, et mitä muut ajattelee? No mitä ne ajattelee? Ei sitten yhtään mitään, veikkaan minä. Kaikista länsimaista käännytetään joka ikinen päivä toisen maan kansalaisia, joilla ei ole mitään perusteita asua ja elää toisen maan veronmaksajien kustannuksella.

Onks helpompi miettiä kahta ulkomaalaista vanhusta, kuin niitä lukuisia kotimaisia, syntyperältään supisuomalaisia vanhuksia, jotka viruu laitoksissa unohdettuina ja hylättyinä?

Mä kysyn nyt isoon ääneen: Miksi ihmeessä lakia pitäisi muuttaa ulkomaalaisten vanhusten takia kun sitä ei ole muutettu suomalaistenkaan takia? Nimittäin, kymmenisen vuotta (ainakin) on yritetty saada aikaan lainmuutosta joka mahdollistaisi Suomessa eri paikkakunnilla laitoshoidossa olevien vanhusten ja vammaisten muuttamisen samalle paikkakunnalle omaistensa kanssa. Lähemmäksi niitä, jotka voivat hoitaa, osallistua hoitoon ja jotka välittävät. Muuttaminen tällaisessa tapauksessa ei ole automaatio meillä. Laitoshoitopaikat ovat tunnetusti kalliita ja kunta johon muuttoa suunnitellaan, voi kieltäytyä ottamasta vastaan laitoshoitoon sijoitettavaa ihmistä!! Eiks tässä olis aihetta mennä banderollien kanssa kadulle?? Mut ei, eihän se mitään, mitä omissa nurkissa tapahtuu. Kunhan se tärkeä muu maailma ei vaan ajattele meistä mitään negatiivista.

Mä toivon hartaimman mukaan, ettei ulkomaalaislakeihin näiden kahden vanhuksen takia tehdä mitään hätiköityjä muutoksia. Meinaan, ihan tossa rajan takana idässä ja etelässä odottelee joidenkin tietojen mukaan satoja vanhuksia mahdollisuutta päästä yhteiskunnan ylläpitämään hoitoon Suomeen. Maailman sosiaalietuuksien paratiisiin, mitä ulkomaalaisiin tulee. Jo nyt meinaa perheiden yhdistämisasia levitä käsiin. Kuinka sen jälkeen, jos lakiin tulee muutoksia ja perheen käsitettä ulkomaalaisten osalta laajennetaan? Kuka kustantaa ulkomaalaisten vanhusten hoidon Suomessa? Ei kai kukaan tosissaan usko, että vanhuksen lapset ja perhe sen yksin tekevät. Tarvitaan lääkärin palveluita, hoitajien palveluita. Tarvitaan lääkkeitä ja kuntoutusta. Tarvitaan varmasti jossain vaiheessa sairaala/laitoshoitoakin. Kustantavatko nämä perheet hoidot ja turvautuvat yksityisiin palveluihin? Tuskin.

Maksumiehenä olemme me veronmaksajat. Ollaanks me aika moneen kertaan kuultu, et oman väestön ikääntyminen on tikittävä aikapommi? Rahat eivät riitä vanhenevan kansan eläkkeisiin ja hoitoihin. Joo, ollaan kuultu. Ja ollaan myös seurattu, miten poliitikot ja ihan oikeatkin asiantuntijat sen ratkaisisivat. Eläkeiän nostolla. Ketkäs sitä duunia sit paiskoo seitsemänkymppiseksi?

No perkele, me suomalaiset! Kärjistäen totean että, duunari nääntyy duuninsa ääreen, et joku vanhus, jollekin ulkomaalaiselle tärkeä, saa hyvät hoidot ja laatuaikaa perheensä kanssa. Mä väitän, ettei tämä ulkomaalaisvanhusasia tulevaisuudessa mikään marginaali-ilmiö ole. Jo nyt puuhataan ulkomailta työvoimaa tänne. Pian työvoiman perässä lappaa perhettä. Ja sitä rataa.

Ei siinä päättäjät ehdi saada sitä kuntalakia valmiiksi, kun pitää funtsaa kuinka tämä meidän yhteiskuntaa henkisesti ihanasti rikastuttava ulkomaalaisten kerääntyminen tänne hoidettaisiin - parhain päin. Tietty.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails