Onks se hormoonien varassa?

Mulla on tapana selata Blogilistan uusia tulokkaita. On kiva katsastaa, miten blogeja aloitellaan. Se kertoo usein paljon tulevasta. Jotkut aloitukset ovat niin vetäviä, että nappaan blogin heti seurantalistalleni. Aikani sit kattelen, et miten sen elämä jatkuu.

Eilen tsiigailin uusia tulokkaita. On siellä kaikenlaista joka lähtöön. Nappasin luettavakseni blogin jonka alkumetreillä ja otsikossa tilitetään tahtomatonta selibaattia. Joo. Mies kirjoittaa. Kertoo parisuhteestaan, joka on ollut olemassa vuosia. Ja miten alun innostuksen jälkeen vuosien saatossa seksikerrat ovat harventuneet. Vikaa ei miehen rakastelutaidoissa kuulemma ole. Vika siis on naisessa.

Muutamat miehet ja naiset olivat jo ehtineet kommentoida. Kaikki keskustelu pyöri hormoonien ympärillä. Naisen hormoonien, tietty. Miehen hormooneissa kun ei ole koskaan mainittu olevan vikaa, kun seksihaluttomuudesta puhutaan. Aika yksipuolinen näkemys parisuhteeseen. Sen blogin kirjoittajan naisen näkökulma jää tietty tässä blogissa käsittelemättä. Tarina vois olla toisenlainen.
En vähättele yhtäkään ihmisen lukuisista hormooneista. Niillä on kaikilla oma merkityksensä. Ne vaikuttavat mielialaan, stressiin, ihoon, uneen, painoon, hiuksiin, muistiin ja aivojen toimintaan. Sydämen ja verenkierron säätelyyn on omansa. Luustolle taas toisenlaiset. Ja tietty omat hormooninsa on myös hedelmällisyydelle ja seksihaluille. Mutta pitkässä parisuhteessa on kyl paljon muutakin kuin ne.

Elämä kaikkine arkisine asioineen voi olla rikkaus mut myös puuduttavaa. Alkuinnon jälkeen parisuhde muuttuu tahtomiseksi. Haluksi onnistua yhdessä. Haluksi olla yhdessä. Naisen kannalta elämän kaikkien osa-alueiden toivoisi olevan kohtalaisessa kuosissa, et tuntisi olevansa hyvässä parisuhteessa. Naiselle yhdessä tekeminen ja oleminen, asioiden jakaminen ovat tärkeitä. Kun arki sujuu, sujuu usein myös makuuhuoneessa mukavasti.
Olen ollut huomaavinani, et miehillä on toisin päin. Kun seksihommat ovat mukavalla mallilla, sujuu arkikin. Ja jos sitä seksiä ei ole tai on miehen melestä liian vähän, silloin ei toimi arki.
Täs kohtaa ollaan usein yhtä kaukana toisistaan kuin itä on lännestä. Naisen hyvä arki ja miehen hyvä makuuhuone-elämä pitäis sovittaa yhteen. Saada rukattua toimimaan yhdessä.

Joskus olen funtsannut luonnon viisaasti tarkoittaneen, et menohalut makuuhuoneen puolella on syytä rajoittaa. Meidäthän on tarkoitettu lisääntymään. Jatkamaan ihmiskuntaa osaltamme. Juuri pariutumisen alussa kaikki on sen kannalta kohdallaan. Tunnetaan syvää fyysistä vetovoimaa toiseen. Tuleeko siitä jälkeläisiä vai ei on osittain omissa käsissä. Ehkäisy on käytettävissä. Vuodet kuluvat, arki asettuu kahden ihmisen elämään. Sit alkaa ne vuodet kun luonto katsoo, ettei täs nyt niin hitosti tartte toista himoita. Kaneja kun ei olla. Eikä maailmaa tartte yhden parin täyttää. Vetovoima väljähtyy tai ainakin muuttuu verkkaisemmaksi. Mietin, et joku tarkoitus vois olla, ettei himota kokoajan ja vuosikymmeniä. Syitä himotuksen puutteeseen on juu miljoona muuta.

No, ei tää asia tällä valmiiksi tule. Jos tulee millään milloinkaan. Mun sanoma tälle päivälle on:
Parisuhde on muutakin kuin hormooneja. Kyllä jämpti on asia.

Enkä ottanut seurantalistalleni selibaattiblogia.

Hesarin terävä kynäinen kriitikko edesmennyt Jukka Kajava sanoi kerran eräässä tv-sarja arvostelussaan hyvin. Totesi, et kun käsikirjoittajalta loppuvat ideat, alkaa laulu, menneiden muistelu tai muu täytemateriaali.

Mulla kävi nyt niin.
Palanen tunnelmointia. Miehen ja naisen välistä upeaa yhteistötä tässä. Naustiskellaan siitä.