a) oman uransa luomiseen, alaisten kustannuksella ns. ruskea kieliset. Aina on pomollakin pomo.
b) jotka ovat hakeutuneet/päässeet johtavaan asemaan motiiveinaan valta. Siinäkin on kieli ruskistunut
c) ovat oman aseman pönkittäjiä tiedon panttaamiselle. Asemastaa äärimmäisen epävarmat. Työntekijän tieto-taito on heille uhka.
Huonoja pomon ominaisuuksia on toki roppa kaupalla enemmänkin, mut noista mulla on eniten kokemusta.
Pahimmillan samaan dirikaan on ympätty kaikki noi huonon esimiestyön malliesimerkit. Kerronpa siitä.
Kirjoitan tätä tosi, tosi turhautuneena. En selittele missä duuniani hoitelen. Siitä saattais vaan tulla ikäviä palautekeskusteluja pomon kanssa.
Meitä lätkästiin jokin aika sitten... tai onhan siitä jo hyvän matkaa toista vuotta, uudella dirikalla. Maineensa oli kiirinyt jo ennen pestiin ottamista työntekijäpuolelle. Eikä se ollu mikään mairitteleva. Se maine. Ihan luottamusmiesten voimin koitti porukat saada valinnan estettyä. Vedottiin pomoehdokaan osaamisen olevan aivan muualla kuin hakemassaan toimessa. Hänen koulutuksensa ja aikaisempi työkokemuksensa on aivan muusta alasta kuin mitä meidän firma edustaa. Mut ei siinä mikään auttanut. Kaikki universumin voimat olivat sen pomon puolella. Ja siitä tehtiin meidän ylin pamppu.
Eikä mikään ole sen jälkeen toiminut. Ei mikään.
Pomon aika on mennyt oman substanssiosaamisen vakuutteluun. Se on tehty päitä pudottamalla. Siirtämällä osaavat ihmiset mitättömiin sivu hommiin. Puhdistamalla pomon lähipiiri kaikista pätevista, pomoa osaavimmista työntekijöistä.
Yhteistyökumppaneiden yhteydenotot kilpistyvät pomoon. Siellä on tieto ja valta. Eikä meistä kukaan tiedä mistään mitään. Eikä aina pomokaan. Kukaan kun ei pysty haldaamaan koko firman asioita. Ei pysty pitämään kaikkia lankoja käsissään. Kaikkia asioita muistissa. Sitä varten ollaan me työntekijät. Pomo keskittyy pätevyyden osoittamiseen ja vallan keskittämiseen. Ja samalla unohtuu firman etu. Ja ne tärkeät asiat joiden takia ollaan siel firmassa duunissa.
Tehtävien delegointi on puhdasta käskyttämistä. Usein hajanaista, heikkolaatuista, epäselvää. Tarkentavat kysymykset pomo kuittaa epäilyllä työntekijän kyvystä hoitaa tehtäviään.
Saattaapi tulla määräys tehdä sitä tai tätä. Kun sitten työntekijä tekee just niinkuin pyydettiin kuuluu kommentti pomon puolelta: "mahdoimmeko puhua samasta asiasta... enhän minä tätä tarkoittanut".
Pomo pipertää kaiken pienen kanssa. Vähän sitä ja tätä.
Työn tilastointia kehitetään monen viisaan voimin. Kaikki tekeminen tulisi voida jotenkin näyttää tilastollisesti toteen. Laajat toimintaa eteenpäin vievät ja kehittävät hankkeet ovat jäissä. Kukaan kun ei niitä saa miettiä. Vois osoittautua, että jollain on sitä substanssia paljon enemmän kuin pomolla. Ja sehän ei käy.
Työilmapiiriä kehittäviä kokouksia on pidetty. Kaikki kilpistyy hiljaisuuteen. Pomon kuullen ei nurista. Voi tulla siirto pihan perälle.
Alamäkeen siis mennään ja lujaa. Se näkyy pitkinä sairaslomina, porukat eivät jaksa. Se näkyy toiminnan pirstaloitumisena. Suunnan, visioiden, tavoitteiden puttumisena. Se tuntuu motivaation karisemisena. Se näkyy suoritteiden hiipumisena. Se tuntuu työilon lopahtamisena. Ankarana vitutuksena!
Mä olen oppinut olemaan silleen, et jäänkin oottelemaan. Nimittäin, yleensä ylhäältä lähteneet käskyt ehtivät moneen kertaan muuttua ennen kuin joku toteaa, ettei koko hommaa tarvitsekaan tehdä. Sen verta monta kertaa on tullu huhkittua turhan takia, ettei enää viitsi. Työ tekijäänsä opettaa, eikö vaan. On mulla tietty duuniin kuuluvat perushommat ja niissä ei isoa pomoa tarvita sanomaan kuin ne hommat tehdään. Mut suuret linjat ja linjaukset. Niiden annan olla. Useimmat ovat kuivuneet omaan mahdottomuuteensa. On jäänyt turhat hommat vähemmälle.
Näissä tunnelmissa lomaa tässä odottelen ens alkuun. Ja sit taidan alkaa funtsimaan muita ratkaisuja oman työhyvinvointini parantamiseksi.
Postauksen kuvat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nakkaa omat mietteesi aiheesta.