Lohduke - elämän piriste

Mä olen kova lahjomaan itseäni. Ihan silleen laillisesti rahoilla, jotka on jäänny palkkarahasta verokarhun pistettyä ensin käpälänsä väliin. Mä nautin, kun saan osteskella itselleni ihanuuksia. Jätän vaikka muutaman päivän syömättä ennen seuraavaa liksa päivää, jos ei rahat muuten riitä lahjomuksiin.

Mun on tapana lohduttaa itseäni kaikkella tapaa. Tavarat ovat sitä varten, et niitä voi ostaa aina kun hyvä syy siihen löytyy. Ja mulla kuulkaa löytyy. Hyvin tai huonosti mennyt työpäivä tai joku pidempi projekti ovat mainioita palkitsemisaiheita. Mä päätän jo etukäteen mikä asia on palkinnon arvoinen ja et milloin se palkinto on ansaittu. Ja sit kauppaan. Hammaslääkärikäynnin kestän vain ja ainoastaan, kun olen jo etukäteen sopinut itseni kanssa, mikä lahjus mua odottaa. Jos olen reipas. Hammaskiven poisto, puhumattakaan jos pora on pärissyt suussa, unohtuu vain kylmällä siiderillä. Usein kahdella. Tai lärveillä. Pahat traumat vaativat syvällisen hoidon.

Pienimmät tavaralahjukset voivat olla huupipuna tai vaikka kimalteleva rihkama sormus. Olen takuulla ollut edellisessä elämässäni harakka tai varis. Niin vimmatusti olen kiiltävän ja kimaltavan perään. Ja olen syntynyt ihan väärään kastiin: duunariksi. Mun nimittäin pitäis olla sellaisen suvun vesa, jolla raha kasvaa puussa. Suvun, jossa on osattu hoitaa esi-isiä myöten raha-asiat mallikkaasti. Mutta kun ei, niin ei. Itse on lahjusrahat tienattava...

No tästä sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Edellisen postauksen tunnelmat ovat syynä siihen, ettei nyt riitä ihan huulipuna. Harmaan hiuksen ilmestyminen otsalle vaatii paljon jykevämmän lohdutuksen. Se, että tajuaa elämän rajallisuuden, näkee itsensä jo jyrkänteen reunalla, on saatava unohtumaan. Jollain kimaltavalla.

Niinpä täytin pitkä aikaisen haaveeni. Nomination. Tähän mä keräilen kaiken itselleni tärkeän. Aloitin kirjaimista.







Ja näin musta tuli keräilijä. Aim sou in looov <3 tähän keräilijän elämään.

Mites sinä? Minkäslaiset palkinnot itsellesi jaat?

Luonto on liian julma!

Ei helvatan halvattu. Jysäyksien jysäys. Nyt mä en kestä. Tää on niiin karmeaa...

Tässä yks päivä peilailin itseäni kylppärin peilistä. Silleen sopivasti loistelampun alla joka heittää kelmeää valoaan peilin yläpuolella. No, siinä kattelin ja kuikuilin kun jotain veret pysäyttävää vilahti silmissä. Mä oon tumma hiuksinen, mut olin ihan melkein varma, et tossa otsalla kaikkien tummien hiuksien seasssa vilahti jotain vaaleaa. Jotain hopean harmaata... Sydän jätti muutaman lyönnin väliin ja hengitys salpaantui. Aivot koittivat ymmärtää, mitä silmät niille viestittivät. Se kesti hetken, mutta tuntui ikuisuudelta. Olin silmätysten mun ensimmäisen harmaan hiukseni kanssa.

Äitiiiii! Puhelu siitä paikasta äidille, vaik olikin jo myöhä. Kerroin karmean löytöni. Äiti teki muutaman tarkentavan kysymyksen ja kun asianlaita oli kirkastunut alkoi lohduttaa. Ihan niin kuin äidit aina tekevät. Kuulemma samoissa vuosissa oli itselleenkin se ensimmäinen harmaa tullut. Ei niitä montaa sen jälkeen ole tullut. Äiti on edelleen tumma hiuksinen. Ei tartte sen hiuksiaan värjäillä. Ei pitäis mullakaan olla hätää. Siis jos olen tullut äitiini. Isäni on ollut jo iät ajat platinan harmaa. Jos mua tarkastellaan kokonaisuutena, on mulla ulkoisesti enemmän isältä perittyä kuin äidiltäni. Nyt mä laitan kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivon, et tämä ominaisuus olis äidiltä. Et siis en harmaantuis. En ainakaan ennen aikojani. Sanotaan ennen satavuotissynttäreitäni.

Selvis, et äiti tuntee tyttärensä. Ja osas arvata, et tää päivä joskus mulle koittaa. Ja kuinka siihen reagoisin. Oli leikannut mulle lehdestä talteen seuraavaa:

Kuva Anna 30 23.7.2009

En mä sitä harmaata karmeutta tohon otsalle jättäny. Nyppäsin pois juurineen. Pah!

Matti ja oikeus

Politiikan keskustassa siis Keskusta puolueessa taas tapahtuu. Olen heidän toimintaansa perehtynyt vain ja ainoastaan lehtiä lukemalla. Pääasiassa Hesaria, joka ainakin virallisesti on sitoutumaton päivälehti.

Mä vaan niin kauhiasti ihmettelen, kuinka keskustan väkeen onkin kerääntynyt monenlaisia kierokalleja. Juu, uskon niitä samanlaisia korkkiruuveja, lainkiertäjiä ja pykälien yläpuolella olevia olevan myös muissakin puolueissa. Näyttäis vaan siltä et muualla osataan jäljet peitellä paremmin. Ollaan joko huippu varovaisia, omistetaan huippu varmat taustavoimat tai ollaan fiksumpia.

Matti Vanhanen. Pääministeri ja monen otsikon mies. Jos oikein miettii, Matin poliittiset saavutukset ovat kovin kovin vähäisiä kaiken muun toiminnan rinnalla. Ja näyttää sille, että Matti on kaiken aikaa kulkenut sen kaidan keskitien rikkaruohoista reunustaa. Uskoen olevansa jotain niin suurta, että on saanut puuhastella sitä sun tätä virkaansa kuulumatonta. Ja sanomalla "en tiedä", "en ole kuulluut", saanut toimittajat hiljenemään ja kirjoittamaan muista tärkeistä asioista kuten esim. kissan poikimisesta perä Pöppölässä. Aika pelottavaa ajatella, että meillä on pääministeri, joka ilmiselvästi kärsii muistinsa heikkenemisestä. Ja toimittajia, jotka vaikenevat tai jotka pakotetaan vaikenemaan.

Yrittihän se Matti vetäistä sieltä hiihtoladulta kovat työvoimapoliittiset uudistukset: eläkeiän nostamisen. Valtiovarainministeri oli jutellut Matille asiasta ja rehtinä suorana miehenä, Matti otti ja omi ajatuksen itselleen. Esitti sen jopa ääneen, huonolla menestyksellä. Onneksi.

Eilen uutisoitiin kansalle, että Vanhasen tekemisiä tutkitaan sillä silmällä, että olisiko hänen toiminnassaan ollut toivomisen varaa, ellei jopa rikollisia piirteitä kun istui valtioneuvostossa päättämäsä Raha-automaattiyhdistyksen rahojen antamisesta Nuorisosäätiölle. Ja Nuorisosäätiön hallituksessa Matti oli jakamassa sitä saatua rahaa itselleen vaalirahaksi. Eli nyt selvisi perimmäinen syy puoluejohtajan ja samalla pääministerin paikkojen jättämisestä. Matti yrittää livetä huomion keskipisteenä olosto jos/kun käräjöinti
alkaa. Toivottavasti tätä pyörää, joka nyt on lähtenyt asioiden selvittämiseksi pyörimään, ei mikään pysäytä. Olisi aika Matin joutua vastaamaan teoistaan.

Hän kun jo pääsi kuin koira veräjästä erikoishöylätyn puupinon kanssa. Ei tiennyt/ymmärtänyt/ei ollut koskaan kuullutkaan mistään asiaan liittyvästä. Kun YLE paljasti, että ovat saaneet valaehtoisen paljastuksen asiasta se tarkoittaa, että paljastuksen tehnyt on valmis oikeudessa todistamaan väitteensä todeksi, Vanhanen totesi "asian olevan loppuun käsitelty". Tämä laupias samarialainen ei vedä asiassa ketään oikeuteen. Vetosi siihen, että käsittelyt ovat pitkiä ja sen aikana hän ei voisi asiasta mitään kommentoida. Voi herra mun jee!! Samaan aikaan mies on käynnyt oikeutta korkeimpaan oikeuteen asti onnetonta, rumasti jättämäänsä yksihuoltaja naista vastaan. Naista jonka löysi huonekaluliikkeessä asioidessaan... eikun sehän olikin internetin deittipalsta, jossa tapasivat. Kuinkas se muisti noin pätkikään... köh, köh!

Oikeuteen ei kannata lähteä. Siellä totuus paljastuu.

Oikeuteen menemättömyyttään Matti on myös perustellut ajan käytön ongelmana. Hänellä, kiireisellä miehellä, ei ole aikaa istua käräjäsaleissa. Todellisuudessa kaikissa istunnoissa ei välttämättä tarvitse edes henkilökohtaisesti olla. Eli allakasta varmasti löytyisi aikaa oikaista oikeudessa väärät herjat. Kun sitä aikaa on kuitenkin käräjöidä yksihuoltaja naista vastaan...

Toivotaan, että nyt menis kaikki oikeudenmukaisen ajattelun kanssa yksiin. Siis että nyt se ei olisikaan Matti joka päättää, uskaltaako sitä lähteä käräjöimään. Vaan se olisi haastemies, joka kävisi Matille kertomassa että nyt sitä mennään oikeuteen.

Juu. Kivahan tuo keskusta on viihteen kannalta. Tarjoavat kansalle hupia. Ainoa vaan, että koko Arkadian mäki on kallispalkkaista sirkusväkeä. Eiks me voitais seuraavissa eduskuntavaleissa purkaa niiden kaikkien työsopimukset ja vaihtaa väki. Eihän niillä hätää olisi. Eläkkeet ovat miettineet itselleen sen verta hyviksi. Katottais miten ihan kokonaan uusin voimin homma hoituisi.

-21 astetta

Nyt ei puhuta. Katsellaan kuvia. On se niin talvea.













Oletteko huomanneet, että päivä, se valoisa aika, on pidentynyt. Tänään 7t.19 min täällä Etelä-Suomessa eli puolitoista tuntia lisää valoa talvipäivän seisauksesta :) Ai että tommonen huomio osaa piristää. Kevättä kohti siis.

Haja-ajatuksia

Nyt ihan nopeat kommentit. Retoriset kysymykset, kun näyttää etten saa lukijoita innostumaan ja kommentoimaan.

Ensinnäkin: Sitä mä vaan että, nyt kun joidenkin - siis keiden? toimittajien? äänestäjien? mut kuulemma kuitenkin joidenkin - mielestä varma keskustan puheenjohtaja ehdokas olis ollu Paula Lehtomäki ja kun se ei sitä nyt sit ollutkaan, niin alettiin oikeen porukalla miettiin et miks???? Missä vika, kun ura ei kelpaa? Et se haluu olla perheensä kanssa enemmän. Panostaa omaan elämään. Et niin ku mikä on politiikassa pielessä kun perhe elämää ja sitä politikointia ei voidakaan yhdistää? Siis ainakaan nainen? Ja kuulkaa vastaus on, et vielä nykyäänkään harvalla naisella on sitä vaimoa joka hoitais huushollin, lapset ja käytännön asiat kun nainen tekee uraa. Harvan menestyneen (miten sekin nyt sit mitataan) naisen takana on mies. Useimmiten se mies on sen naisen edessä...

Toiseks: kaikki ne jotka valittaa Stadin huonosti hoidetuista lumisista kaduista, käykää vaik Tallinnassa. Siel saa ihan keskustassa kulkee kinttupolkuja. Aurauskalustoa joko ei ole tai sitä ei käytetä. Vai mitä?

Kolmanneks ja viimeiseksi: Kalle Palander kuulemma on taas mäessä. Tai siis ainakin yrittää olla. Kova treeni ja into miehellä lehtikirjoitusten perusteella. Täs kohtaa mun kysymykset kuuluvat: Mikä tekee joistakin ihmisistä kestojulkkiksia, oli niillä sille katetta tai ei. Teki ne jotain tai oli tekemättä? Ihan vaan tällasen penkkiurheilijan mielestä Kallen juna on mennyt. Urheilullisten saavutusten osalta. Mitä sitten palsta kilometreihin tulee, se lienee kiinni siitä kuinka hyvin valtakunnassa asiat ovat. Kun ei muusta ole kirjoittaa, niin sitten menneistä mestareista.

Bumerangi Pate

On se kumiukko toi Väyrysen Pate. Aina kun tavallinen kansa on sen ehtinyt unohtaa, pomppaa mies kehiin. Bumerangi, joka aina palaa politiikan keskiöön. Heitit sen sitten kuinka kovaa ja kauas tahansa. Toiset ne on jojoja. Toiset ne osaa. Palata. Kuin ei mitään. Taito sekin.

Huolestuttaa toi meidän tuleva pääministeri asiakin. Ei kai se Pate ole? Kun nyt näyttää, ettei keskustassa kovin tunkua ole noihin puheenjohtaja ja pääministeri hommiin. Vai voisko Mari Kiviniemi selättää Paavon näissä kisoissa? Onko se puoluesihteeri Jarmo Korhonen niin kova luu, ettei siihen muut pysty ku Pate. En ole keskustalainen - ei herttinen sentään syntyperäisestä stadilaisesta keskustalaista tule ikinä - mut silti jotenkin ihailen Paavoa. Sen pokkaa. Kattelin eilen illalla uutisia ja siinä se miekkonen istui yksin kymmenien mikkien ja kymmenien kuvaajien ympäröimänä ja ihan tosissaan kertoi olevansa puolueensa uudistaja!?!? Jestas sentään, kuinka hullulle se kuulosti tollasen kehäketun suusta. Tais vähän itselläänkin suupielet nykästä hymyyn. Enempää ei katsojille näytetty. Jäi kuulematta, mitä se mahto sillä uudistamiselle tarkoittaa. No täytyy nyt sit arvailla.

Jos muistellaan Paten poliittista menneisyyttä, niin sieltä ei mitään uutta nykyajan politiikan pitoon saada. Paavo poika oli jo 1970-luvulla kovassa nousujohteisessa. Miehen taustavoimaksi mainittiin itse Kekkonen, Maalaisliiton nykyisen Keskustan mies. Muistanette tuon vuosikymmeniä Suomen presidenttinä toimineen miehen, joka kerta toisensa jälkeen valittiin uudestaan pressan hommiin. Taisi ainakin kerran jatkaa presidenttinä ilman vaalejakin. Ja muuten siihen aikaan Suomi oli jo virallisesti demokraattinen maa. No pysytäänpä asiassa. Patella siis oli hyvät nosteet. Ja sellasia nosteita nykyäänkin käytetään. Kaveri auttaa kaveria ja kumpikin hyötyy jotakin.

Olihan Patella omat sotkunsa: jalasmökit, lentoemojen pepun nipistelyt ja ei niin kovin hyvin päivän valoa kestävät käynnit Tehtaankadulle, silloisen Neuvostoliiton suurlähetystöön. Kuulemma koitti Ahti Karjalaista puhua presidentiksi. Kyseli kai, että sopiko Neuvostoliitolle sellainen järjestely länsi naapurissa. Ei siis tässäkään mitään uutta nyky käytäntöihin. Poliittista kähmintää, naisten kähmintää, pientä epäselvyyttä siellä ja tuolla.

On Pate toki reilukin ollut. Nosti puolueen kärkeen poliitikoksi nuoren Esko Ahon 1980-90 lukujen taitteessa. Ja tuuppas sitten myöhemmin miehen menemään. Ehdotti siinä samassa rytäkässä itseään pääministeriksi. Tuolloin Koivisto (taustaltaan sdp) oli pressa, joka sai mahdollisuutensa pressana vasta kun kestopressa Kekkonen heitti vitoset. Piti siis Paten itse kehua itseään kun ei Kekkosta enää ollut. Mut niinhän toi Matti Vanhanenkin on itseään kehunut moneen kertaan. Mitä suurempi sotku miehen jäljiltä on löytynyt, sen vakaammin on hän itse itseään kehunut rehelliseksi ja suoraselkäiseksi. Kertonut suosionsa olevan suuri??? Keskustan porukka varmaan kurssitetaan erityisesti itsensä kehuskeluun. Ja mitä pahempi soppa, sitä komeammat taputukset omille olkapäille. Kun huonosti menee, syy on aina jossain muualla. Niin Matin kuin Paavonkin mielestä.

Niin, et mitähän se Paavon uudistus vois olla? Vanha koira kun ei enää uusia temppuja tahdo oppia. Kertoi olevansa muuttunut mies. Ihan hyvä. Mut kun kepulainen kehuu itseään, alkaa varoituskellot kuulijalla soida.

Juu, Pate on kuulemma pärjännyt nykyisessä pestissään ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sen jälkeen kun sen kiristämälä itselleen sai. Politiikassa kiristys, lahjonta ja uhkailu ovat varsin toimivia tapoja saavuttaa omat päämäärät.

Piiri pieni jatkaa pyörimistään. Ja kansan pitäis noista leikeistä innostua. Esimerkiksi äänestämällä. Miksi? Kun ne kuitenkin suhmuaa keskenään toisilleen parhaat paikat. Eikä se Pate(kaan) sitä miksikään muuta.

Kovasti on politiikot kansan valitseman presidentin valtaa ajamassa alas. Mua huolestuttaa tää pääministeri asia. Se kun näytetään päätettävän jonkun puolueen sisäisenä asiana.

Onks jossain kiertämässä pääministerin valtaoikeuksien vähentämistä vaativa adressi?Laittaisin nimeni siihen.

Maanantai maitohapoilla

Maanantai on kumma päivä. Koko sunnuntai on melkein aamusta pilalla, kun seuraava päivä on maanantai. Arjen aloitus. Tällasella päivätyöntekijällä. Joka raataa arkipäivät ja viikonlopun vetää lonkaa. Psykologisesti kaikista karmeinta on mulla sunnuntain ja maanantain välinen yö. Silloin en nimittäin saa unta. Mä olen unettomuuteen ehdollistunut satasella. En tiedä, pitäiskö mennä jonkun psykiatrin sohvalle jutteleen. Meinaan, järjen kanssa tällä unettomuudella ennen maanantain valkenemista ei ole mitään selitystä. Puhtaasti tunnepuolen mykkyröitä.

Noh, kun sitten taas valvoin viime yönä, tuli funtsittu monenlaista.

Näillä väsyneillä aivoilla on helpompi muistella menneitä, kuin suunnitella tulevaa. Niinpä tein puolen kuun tilinpäätöstä. Siis mun kuivasta tammikuusta. Alkuhan oli vähän kuitenkin kostea. Mutta kun risteilystä oli selvitty, kuivin suin on menty. Mitä nyt teetä kitattu kymmeniä litroja. Olisko ne litrat olleet alkoa jos ei olis tammikuu?? Kuiteskii, mä päätin helpottaa kurjuuttani ja vaihdoin kärsimys teen, sen vihreän, marjateeksi. Helkkari kun oli positiivinen vaikutus. Kun suussa maistuu hyvälle, korvien välikin voi paremmin. Siihen varmaan perustuu karkin ja suklaan himokin. Suussa hyvä, päässä jytää. Vai onks se vaan sokerihumala joka pistää ihmisen iloiseksi? Sama se.

Tähän mennessä on todettava, että Suomen maassa paine juomiseen on kyl vertaansa vaille. Ei kuulkaa, tääl ei juomatonta ymmmärretä. Sitä pidetään vitsinä, hulluna, nynnynä tai jonain kasvissyöjä viherpiipertäjänä. Mut ei tervejärkisenä. Hitsi, sitä ensimmäisen asteen ristikuulustelua ja helkkarin moista vinoilua, mitä saat kuulla kun kerrot ettet juo alkoholia. Sulle tarjotaan kaiken maailman eri alkovaihtoehtoja kun luullaan, et sä niinku juot vaan jotain tiettyä sorttia. Kun sit olet vakuuttanut tuhanteen kertaan, niin et sun kielessä on rakkulat, porukka jättää sut totaalisen rauhaan. Saat juoda kokistasi iiiihan rauhassa. Ilonpilaajia kato illan istujaisissa ei hyvällä katota. Niit ei katota ollenkaan. Ne unohdetaan. Saat lähtee himaas ihan koska haluat. Kukaan ei ihmettele, et joko nyt!

Mulle on ollut ihan helppoa, kaikesta sakin hivutuksesta huolimatta, nää jokuset illan vietot ilman viinaa. Loppukuusta ei pippaloita ookaan tiedossa. Kaverit on varmaan jättäneet mut tarkotuksella pois vieraslistasta. No ei väliä. On aikaa paneutua muihin asioihin.

Ja nyt sanon tässä mustaa valkoisella. Ja kavereillekin tiedoksi. Saatanpa jatkaa kuivaa kautta tammikuun jälkeenkin. Meinaan, et rahaa täs säästyy. Kunto on kohdallaan. Mieli virkeä. Uni maittaa, paitsi ei maanantaita vasten yönä, mut sou vot.

Ankeeta - eipä oikeestaan. Kun vauhtiin on päästy. Tätä voisin suositella. Ja tästähän pääsee aina pois. Ottamalla lasillisen jotain tuhdimpaa.

Ja sit ihan vaan heitto. Mikäs mahtaakaan olla syynä, ettei keskusta puolueessa valta kelpaa? Olis puheenjohtajan ja pääministerinkin pestiä jaossa? Tietääks ne jotain, mitä tavallinen ihminen ei (vielä)tiedä. Tarkotan, et onks tulossa jotain suuria mullistuksia, joista kukaan ei halua olla vastuussa? Vaik eihän noi poliitikot muutenkaan vastuuta pelkää. Kun ne ei mistään vastuuta kanna. Vai onkohan se keskustan omaa sisäistä ongelmaa?

Ihmetyttää ihan mahottomasti, ettei valta kelpaa...

Tekopyhyys kukkii - perkeleesti!

Mä oon niiiin helvetin kyllästynyt pahantekijöiden, kiusaajien, raiskaajien, riistäjien, alistajien ja mitä niitä onkaan YMMÄRTÄMISEEN. Kaikki on menny vituralleen sen jälkeen kun pahantekijöitä joku keksi alkaa ymmärtää. Et kun ne ymmärretään puhki, niin niistä tulee taas hyviä. Voi vittu!

Otsikoihin nousi onneton koulukiusattu 14-vuotias tyttö, joka purki pahaa oloaan kirjoittamiseen. Siinä samalla listasi niin kutsuttua tappolistaa. Ilmeisesti kiusaajistaan. Kun tämä lista jollain konstilla tuli koulun henkilökunnan tietoon, rimppautti rehtori poliisille, joka haki tyttöparan kuultavaksi. Samaan maijaan sullottiin tytön äitikin. Koulussa kuulemma tiedettiin, että tyttöä kiusattiin. Tiedettiin jo ennen kuin tytön kirjoitukset tulivat julki. Nii-in?

Olen puhtaasti sen tiedon varassa, mitä lehdistä olen lukenut. Luon siis mielipiteeni sen perusteella. Ja mua ihmetyttää:

Miksi koulusta kirjoituksen perusteella rimpautettiin poliisille? Eikä esim. ensin tytön äidille/vanhemmille. Tyttö ei ollut tuona päivänä koulussa. Arveltiinko hänen olevan aikeissa toteuttaa listaansa esim. soittelemalla Viron mafiaa yhteistyöhön? Lahdattavien, siis kiusaajien, lista oli kuulemma pitkä.

Kun kerran tiedettiin tytön olevan kiusattu, miksi ei autettu tyttöä? Oliko hänellä tukijoita aikuisten joukossa? Kaveripiirissä, jos sitä nyt edes oli, ei ilmeisesti ollut.

Asian tultua koulussa ilmi, koteihin lähetettiin kirjeet ja kerrottiin tapahtuneesta. Ei siis siitä että koulussa on ollut ongelma: tyttöä kiusataan. Vaan tytön kirjoituksen perusteella infottiin koteja, mitä on tapahtunut. Että tyttö on kirjoitellut tappolistoja. Hui! Oppilashuolto tekee hikihatussa töitä rauhoitellakseen oppilaita. Tukeakseen oppilaita. Siis myös niitä kiusaajia. Okei, ammuskelut kouluissa ovat varmasti saaneet koulujen henkilökunna herkiksi kaikenlaisissa uhkaavissa tai uhkaavilta näyttävissä tilanteissa. Mutta, mutta...

Näin toimimalla kiusatusta tytöstä tuli pahis. Lähes rikollinen kun kirjoitti, mitä tunsi. Voin kuvitella, miten joku koulukuraattori on jossain keskustelun lomassa saattanut valistaa tyttö, että pahaa oloa voi purkaa kirjoittamiseen. Jos ei haluta puhua jollekin vekkihame tantalle. Ja kun tyttö sitten teki niin, tuli virkavalta ja vei kamarille.

Parasta tässä uutisten perusteella lienee se, että poliisi ohjasi tytön ja äidin auttavien tahojen luo. Poliisi, ihan vilpittömästi, voi olla ihmisen oikea ystävä. Kun kavereita ei ole, kun kiusataan, kun koulun henkilökunta leikkii tekopyhää. Ja jatkaa kiusaajien ymmärtämistä ja tukemista tässä vakavassa tilanteessa... Paapon, paapon te raukat, jotka toista olette kiusanneet. Kyllä teillä on vaikeeeta!

Voimia tyttö-hyvä. Toivottavasti kohdallasi kaikki menee parhain päin. Sinun kannalta.

Sitten toisiin tunnelmiin. Muistokirjoitukseen, joksi ymmärrän Kaarina Hazardin kirjoituksen otsikolla Ludvig Borga/Iltalehti 13.1.2010. Kirjoituksessa muistellaan edesmennyttä Tony Halmea. Sellaisena kun julkisuudesta hänet muistamme. Ja nyt on Julkisensanan neuvosto tukehtua valituksiin kirjoituksen johdosta. Itä-Helsingissä on taas herätty tärkeän asian korjaamiseksi. Että kuolleista ei saa kirjoittaa rumia ja rumasti. Ei juman kekka kaikki tekopyhät! Kaikki ne, jotka tunsivat Halmeen julkisen puolen, niin mitä tossa kirjoituksessa muka mättää? Tollanenhan se oli. Mitä sitä kaunistelemaan. Miksi kuoleman pitäisi siloittaa kaikki rypyt ja muuttaa paska kullaksi? Miksi kuolleista ei saa puhua niin kuin he elivät? Miksi vääristellä totuutta, kun viikatemies on käynnyt vierailulla? Tuleeks ne kummitelemaan, jos niistä puhutaan totta? Halmeen henkilökohtaisesti tunteneet, voivat olla asioista eri mieltä. Sen ymmärrän. He tuntevat ehkä toisen(kin)laisen Halmeen.

Nostan hattuni korkealle Hazardille. Rohkea teko, tuo kirjoitus. Samalla pikku tönäisy myös median suuntaan, joka paapoo joitain raikulipoikia. Kirjoitus on varmasti miettitty ja kirjoitettu sydämellä. Niin kuin olisi Tony Halmekin tehnyt. Kertonut omasta elämästään just niin kuin sen elikin. Sekavasti.

Jokapoika paparazzina

Mua on jo pidemmän aikaa ihmetyttänyt ihmisten into kuvata tapahtumia ja lähetellä niitä fotojaan lehtiin ja erilaisiin nettijulkaisuihin. Miks ihmiset suostuvat olemaan lehtien juoksupoikia? Raportoijia. Eiks lehdillä ole rahaa maksaa toimittajille ja valokuvaajilla niiden palkkoja? Nykyisin lehdet saavat uutismateriaalia jopa leffalipun hinnalla. Tai ihan ilmaiseksi. Lehtihän sen päättää, maksetaanko kuvista ja uutismateriaaleista. Ja kun on kuvan luovuttanut toimitukseen siirtyy kaikki kuvaan liittyvät oikeudet lehdelle, jolle sen postitit multimediaviestin palvelumaksun hinnalla, jonka siis maksat itse. Eli itselle jäi kuvaamisen ilo/vaiva plus ne lähettämiskulut. Ja helkkarin hyvä fiilis, kun on saannut olla osa isoa mediatapahtumaa...? Vai?

Jos kadulle kuukahtaa joku sairaskohtauksen seurauksena, ympärillä on lukuisa joukko kännykkäkuvaajia ikuistamassa henkitoreissaan olevaa. Kukaan ei käytä puhelintaan avun paikalle kutsumiseen. Puhumattakaan, että antais kansalaisvelvollisuuksiin kuuluvaa ensiapua sitä tarvitsella. Kolaripaikalle ensimmäisenä ehtivä vetäisee puhelimen taskustaa ei soittaakseen 112 vaan ottaakseen kuvan. Tulipalo, tappelu, myymälävarkaus. Ihan kaikki kelpaavat kuvattavaksi. Ja kyllä niitä kuvataan.

Luen työmatkoillani Metro-lehteä. Mukava ja kätevä uutislehti. Helkkarin hyvät Sudokut tällaselle keskiverto loogisilla aivosoluilla varustetulle. Tein callupia muutamana päivänä lehden kotimaisiin uutisiin liittyneistä kuvista. Tolleensa lonkalta heitettynä kolmasosa kuvista on jonkun tavallisen puhelin kuvaajan ottamia. Ja tavallisin korvaus niistä on ollut ne leffaliput.

Mikä se innostaa meidät tommoseen mukaan? Raha? Yks parhaista motivaattoreista ikinä? Joo-o. Kuuluisuus? Tuskin. Kuvaajaahan ei julkaista. Kaikki kuvaan liittyvät oikeudet menivät multimediaviestin mukana sinne toimitukseen. Halu jakaa tietoa? Höpö, höpö. Olla mukana - niin missä? Toive nähdä oma ottama kuva lehdessä? Jee, se kelpas!

Ollaanks me joku lammaslauma? Määä! Mennään porukalla katteleen ympärillemme löytyiskö lehdille kirjotettavaa. Ihan kuvien kanssa.

Mitäs virkaa lehtien toimituksilla kohtapuoliin on? Kun lukijat tekevät lehden? No, onpahan ainakin oman näköinen julkaisu. Sellaisia juttuja, mistä me halutaan raportoida. Halutaaks me kans niitä lukea?

Oma apu paras apu. Lehdenkin teossa. Et silleen.

Ja ei kun väijymään.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Tarkkana lekurissa

Tähän on tultu. Mistään ei ihminen voi olla varma. Perusturva järkkyy nyt kyllä pahimman kerran. Kun ei lääkäreistäkään voi enää olla varma. Että ovatko edes oikeita lääkäreitä. Ja hoitavatko sua terveeksi vai kuolleeksi.

Eikä kyllä hoitajistakaan. Mengelen enkeleitä on joukossa. Päästelevät potilaista ilmoja pihalle kuin ilmapalloista. Tekevät yhteiskunnallisesti merkittävää työtä. Jouduttavat edessä olevaa rajan taakse siirtymistä. Lyhentävät kärsimystä. Työntävät jyrkänteen reunalla keikkuvan alas. Ja taas on yksi hoidokki vähemmän. Yksi rahan reikä tukittu...

Tässä alkaa kulkea selkä seinää vasten terveyasemalla asioidessaan. Ikinä ei tiedä tuleeko joku hoitohenkilökuntaan kuuluva tuikkaamaan suhun muutamat yksiköt insuliinia. Jos et satu olemaan diabeetikko se on sitten kanttu vei. Ja kun olit vaan tulossa näyttämään kuukauden vaivannutta näppylää...

Ei helvatta! Mitä on tapahtunut, kun ne ihmiset, joiden käsiin kirjaimellisesti luotat terveytesi ja sairautesi hoidon, voivatkin olla pyöveleitä valkoisissa vaatteeissaan. Ja kaikki eivät edes laillistettuja sellaisia (tämä Karkkilan ja Karjaan sairaita vuoden hoitanut juippi). Vaikka ei se laillistettuna lääkärinä/hoitajana toiminen mitään takaa vrt. Joroisten terveyskeskuksen ex-ylilääkärin oikeudenkäynti viime syksynä. Oli syytettä kuoleman tuottamuksista, pahoinpiteilyistä, virkavelvollisuuksien rikkomisesta. Tai se insuliini hoitaja, joka tuikki insuliinia kaikkeen lähistöllään liikkuneeseen muutama vuosi sitten. Karmivin seurauksin. Viimeisinpänä otsikoissa on ollut keski-ikäinen hoitaja, jonka jälkeen uskotaan jääneen useita liian aikaisin hokkarinsa oikaisseita ihmisiä. Voi pyhä sylvi!

Ja sitten me hämmentyneet ihmiset istumme viestimien ääressä, kun meille viisaat kertovat näiden olleen YKSITTÄISIÄ tapauksia. Niitähän ne toki yhden tekijän osalta ovat, mutta kun niitä on useita. Näitä Hippokrateen valansa vannoneita ja hoitajan lupauksen antaneita.

Niin että missä vika? Yksilöissä? Tietty noilla kaikilla on ruuvit löysällä tai liian tiukalla. Eihän kukaan normaaleilla valoilla ajava tee tollasta. Mutta jossain muuallakin täytyy olla jotain pahasti pielessä...

Missäs se olis? Ketä syyttäis? Semmoista se on nykyään. Jos ei yksilöä saada vastuuseen niin vähintäänkin poliisi tai joku muu viranomainen on lahdattava = haastettava oikeuteen. Kun ei kulkenut rinnalla. Vahdannut pipipäitä. Ottanu niiltä aseita/ruiskuja/neuloja/lääkkeitä/väärennettyjä opiskelupapereita pois. Estänyt rikosta, jota kukaan, missään, ikinä ei olisi osannut kuvitella tapahtuvan. Miksi ei tällaisten tappajien ja vahingoittajien läheisiä koskaan syytetä, etteivät ole mitään huomanneet? Ovat vaan antaneet nuorisonsa puuhastella pommien ja aseiden kanssa omissa huoneissaan "ei saa häiritä" kylttien takana??? No nyt eksyin hoitohenkilökunnasta niihin joita olisi pitänyt hoitaa.

Takaisin riviin. Onko nykyinen lääkäri ja hoitajapula syynä siihen, että jokainen joka poikkeaa työtä kysymään, otetaan avosylin vastaan paikkaamaan puutoksia. Papereita ja taustoja tarkistamatta. Onko alalla totuttu rehellisyyteen? Ollaanko liian sinisilmäisiä? Rekistereitä on, mutta onko niitä käytetty? Ovatko ne ajantasalla? Onko niiden käyttö helppoa?

Vai onko se kaikki voipaisuuden tunne joka pään sekoittaa? Tunne, että on Jumalasta seuraava hierarkiassa alaspäin. Että omat teot saavat oikeutuksensa koske "me lääkärit ja hoitajat Jumalan armosta katsomme sen olevan parasta". Olisiko kysymyksessä hyödyn tavoittelu? Karkkila/Karjaan leikkilääkäri nettosi varmaan mukavat palkkarahat lääkäriä leikkiessään. Keski-ikäisen tappajaksi epäillyn hoitajan motiivina epäillään olleen uhreilta saadut rahat. Insuliinimurhaajalla taisi olla pelkkä tappamisen vietti. Joroisten entinen ylilääkäri otti tittelinsä kirjaimellisesti. Oli niiiin yli kenenkään muun.

Mene. Tiedä. Yksi asia kuitenkin on varma. Ihmisiähän ne lääkärit ja hoitajat ovat. Ja sellaisina yhtä arvaamattomia kuin kuka muu meistä tahansa.

Sen kanssa on elettävä. Ja pidettävä mielessä. Kun seuraavan kerran tarttis lääkäriä/hoitajaa vaivata.

Kuivin suin kosteassa maailmassa

Vauhdikkaan loppuvuoden ja vuoden vaihteen jälkeen on elämä asettunut arkisempiin uomiin. Niistä tutuinta mulle on ajatusten hidas liike ja paha takkuaminen. Nytkin olen istunut tässä näppäinten ääressä niin pitkän tovin, että loppuvuoden energialla olisin jo kirjoittanut kirjan. Ainakin luonnoksen siitä.

Paluu arkeen on aina ankea. Tipattoman vuodenalun tunnelmia olen ehtinyt kirjaamaan muistiin jo useita. Tällä menolla muisti kirja täyttyy ensi viikon puoliväliin mennessä... Tuskasta vai olikos se tuhkasta ne timantit syntyvät.

Rehellisyyden nimissä on todettava, ettei tipattomuus ole ihan onnistunut. Noh, tammikuun eka päivä alkoi tai jatkui joulukuun vikasta kovinkin kosteana aamuyön tunneille asti. Skumppa maistiaiset jatkuivat viimeiseen kaapista löytyneeseen poreeseen asti.

Tammikuun päivät 2-4 leikin sitten parempaa/paremmaksi muuttunutta ihmistä. Join vihreää teetä - voi ykä, mitä myrkkyä - katselin Ylen Teemalta vanhoja koti- ja ulkomaisia leffoja ja lueskelin netistä alkoholittomuuden etuja. En muuten löytänyt yhtään artikkelia, jossa olisi suuremmin painotettu ihmisen sosiaalista puolta ja alkoholin merkitystä sille. Alkon vaikutusta fysiikkaan ja aivojen toimintaan onkin sitten tutkittu kaikilla myönnetyillä apurahoilla.

Tammikuun 5. päivä risteilin päiväksi Tallinnaan. Matkaseurueeseen kuului kuusi henkilöä. Kahta lukuun ottamatta muuta porukkaa kuin uuden vuoden skumppa maistiaisiin osallistuneet. Pohdin etukäteen kertoako omasta kuivasta kaudesta porukalle. Drinksuttomuus tammikuussa on käsitteenä tuttu ja arvelin, ettei sen kertomisessa ole ongelmia. Että kaverit ottavat asian asiana ja kestävät katsella kun kittaan vichyä ilman kossua. Penkin alle meni. En minä vaan arvaukseni. Mulle naurettiin herttaisen sydämellisesti ja kiiteltiin matkan hauskasta alusta. Eteeni kannettiin pikku pullo skumppaa "juot vaan ihan pikkiriikkisen ha,ha,haaaa" kahvin ja muiden aamiaistarvikkeiden kanssa aamu kahdeksalta laivan suunnatessa kohti etelää. Kirjoitin muistikirjaani: "mieti sosiaalista painetta ja psyykkeesi heikoutta" ja kulautin kuohuvat kurkkuuni.

Matka kaikkinensa oli hauska. Juttuja ja tarinoita riitti. Merkille pantavaa oli, etten maksanut juomistani koko matkan aikana senttiäkään. Muut pitivät siitä huolen. Mainiota. Kun kaveri kerran on tipaton, ostetaan sille juomat. Onks mun kamut jotenkin käsittänyt, et nenän valkaisu johtuu rahattomuudesta? Muistikirjaan merkintä: "ympäristön vaikeus käsitellä/kestää juomattomuutta".

Siis sosiaalinen paine puolin ja toisin on yks kompastus kivi juomattomuudelle. Ympäristön paineet juomattomalle ja juomattoman aiheuttama ahdistus kanssa ihmisissä. Fyysisiä vieroitus oireita mulla ei ole ollut. No siis kuin se tavanomainen darra uuden vuoden jälkeen. En siis viisaiden mukaan ole alkoholisoitunut kovinkaan pahasti. Mieli on ollut melkoisen tasapainossa. Yöni nukun hyvin. Mitä nyt muutaman painajaisen nähnyt. Mutta en niitä laske alkoholittomuudesta johtuviksi. Ovat ihan normi kamaa. Shit häppens.

No sitten oman psyyken heikkous. Miksi sortua ympäristön paineen alla? Painettahan se oli- sori vaan - kun eteen tuodaan juoma, vaikka juuri olen kertonut, etten nyt juo. Kuinka olisi matkan tunnelman käynnyt, jos olisin kieltäytynyt aamuskumpasta? Olisko kaverit olleet alahuulet rullalla ja jättäneet mun olemaan tylsä yksinäni? Kuinka paljon, heidät tuntien, olisin saanut kuunnella vinoilua? Olisiko oma matkatunnelma kärsinyt selvänä olosta? Olisin oikeasti halunnut kokeilla, onko ilo ilman viinaa teeskentelyä. Noh, toisella kertaa... kai.

Tipattomuus jatkunut 6. ja 7. tammikuuta ainakin tähän klo 11.20 asti. Loppiainen meni joulua peratessa ja kuusen kaadossa. Kerrostalossa kun asun kuusesta ja sen tsiljoonista neulasista selviää parhaiten kun sahaa kuusen osiin ja pakkaa isoon jätesäkkiin. Ei tartte puunata koko rappua neulasista kuusta roskiin raahatessa. Perinteisesti joulun purkuhomma on päätetty kuumaan tuoksuvaan ihanaan glögiin. Vaan ei tänä vuonna. Keitin kuuman ja helkkarin pahan vihreän teen.

Muistiin: Onko tipattoman elämän oltava oikeasti ankeeta? Ja osta uusi muistikirja.

Empiirinen tutkimukseni jatkuu.

Nenän valkaisua - matkalle paremmaksi ihmiseksi?

Joulu ja uusi vuosi ovat sen luokan syömistä ja läträämistä, että alkoi meikä kaivata askeettisempaa elämää. Näin joka vuosi. Tässä kohtaa vuotta elää paremman toivossa ja uskossa. Uusi puhdas sivu elämän kirjassa. Olisko tässä se uusi vuosi kun jotain oikeasti muuttuu? Edes kuukaudeksi?

Tipaton tammikuu on mulle henkilökohtaisesti tuttu muutamien vuosien takaa. Meni mainiosti. Loppui samalla kellon lyömällä kun vuorokausi vaihtui helmikuun ensimmäiseksi... Tipattomuuden terveys vaikutukset hävisivät sen sileän tien.
Sen jälkeen en moista sisäkalujen puhdistusta ole harjoittanut. Turhaa puuhuu.

Paitsi nyt. Päätin ottaa tammikuun valaistumisena. Keventämisenä. Tutkiskella itseäni selvin päin koko kuukauden. Toivoakseni ei jää mitään huomaamatta. Pieneen mustaan kirjaan kaikki tunnetilani ja tunnelmani. Kivut ja säryt. Teen empiiristä tutkimusta. Raporttia saa seurata tällä sivustolla. Jos kiinnostaa.

Tuleeko fyysisiä oireita? Merkki ruumiillisesta alkoholiriippuvuudesta?
Tuleeko psyykkisiä oireita? Merkki henkisestä alkoholiriippuvuudesta?
Tuleeko sosiaalisia oireita? Merkki sosiaalisen verkoston alkoholiriippuvuudesta?

"Harrastelijoitten hommia. Lapsellista touhua."
Tuumaa Aake Kalliala tipattomasta tammikuusta Iltalehdessä.

On se kova jäbä...

Terveisiä pöydän alta

Se on sitten vuosi vaihdetttu oikein pitkän kaavan mukaan. Kaikelle hartaudella, mikä aina kuuluu tärkeisiin tapahtumiin.

Uuden vuoden vaihtuminen innosti juhlimaan - no jopas - tapaamaan ystäviä - ihan totta - ja kylpemään skumpassa - tän tietää kaikki jotka mut tuntee. Kylpisin kuoharissa joka ikinen päivä, jos vain mun liksarahat riittäis siihen.

Pitkäripaista tuli nyittyä useamman kerran ennen uutta vuotta, et sain kaikki tarvittavat juhlajuomat kannettua kotiin. Kyselin lopulta kanta-asiakas alennusta... Myyjä katso vinoon. Arvioi, olenko jo sellaisessa kunnossa, ettei mulle tarttis myydä. Päätyi mun kannalta myönteiseen tulokseen. Ja niin sain viimeisenkin lastin kuohuvaa mukaani. Ilman kanta-asiakas alennusta. jeh!

Kuohuvissa on parasta niiden poreet. Suussa ihanasti rapisevat. Juoma tuntuu kevyelle. Maistuu hyvälle. On helppo juoda. Liiankin helppo...

Hyvässä seurassa kuohuvaa kuluu verrattain paljon. Kaverit katsoivat juomavarastoani siihen mallliin spanielin silmillä, että hellyin. Jaettiin tää ihanuus. Kimppa kivaa... ihan keittiön pöydällä.

Testiryhmä, johon kuului neljä henkilöa, päätti aloittaa uuden vuoden juhlinnan ja kuohuvien maistelun Blue Nun Gold edition- juomasta. Kaikki ryhmän jäsenet halusivat olla ehdottaman selvin päin tämän kauniin juoman kanssa. Ryhmäläiset ihastelivat kauniita kultahippusia, jotka laseissa poreiden kanssa leijailivat. Selosteen mukaan ovat ihan 22 karatin kultaa. Ja ne huuhdellaan kurkusta alas! Tuhlausta, sanoo köyhä!


Testiryhmän laatusanat: Hienosti kehittynyt, tuoksu kevyen hedelmäinen. Maku puoli kuiva. Kermaisen pehmeä kuohu. Täyteläinen. Upeasti ja kauniisti kehittynyt kuohuviini. Sopii mainioisti upeisiin juhliin. Kultahiput saivat mahtavat suosionosoitukset *****

Testiryhmäläiset nuoleskelivat pitkin kielin kultahippuset lasien pohjalta ja maistelu jatkui kotimaisiin juhlajuomiin.


Elysee Rosé: testaajat ylistivät kaunista punaista väriä. Pöytäliinan kanssa sävy sävyyn. Raati kiitteli. Maku kypsä, marjainen. Tuoksu kesäinen. Kauniisti poreileva. Juhlava juoma. Kippis sille!
Elysee No 1: Kaunis keltainen kevyesti metsälle tuoksuva juoma. Kypsä. Poreet sopusuhtaisia. Niiden määrä per lasi vakio. Noin silmämääräisesti arvoituna.

Testiryhmän makuaistia jo moneen kertaan koeteltuna, todettiin että juomien erojen havainnointi alkoi kärsiä...


Ulos pakkaseen tuulettumaan. Kameralaukusta poistin kaiken tarpeettoman ja pakkasin kaiken tarpeellisen.
Pikkupullot Ballet demi ja Opera brut.

Upealle ilotulitulitukselle testaajat nostivat juhlamaljat. Hurraa ja hip hei! Piccolo pulloista kulauteeltiin hienot aromit alas.



"Hapahko ja mauton totesi yksi ryhmäläinen". Muut säikähtivät, että nyt nimitellään jaloa juomaa. Testaaja vain luonnehti keskustelun lomassa anoppiaan. Helpotuksen huokaus kaikilta. Kuohuviinin kanssa syntyy helposti herkkiä hetkiä.




Testiryhmän makuaisti oli tässä kohtaa iltaa turtunut ja puutunut. Skumpan ihania nyansseja eivät testaajat enää saaneet esiin. Vielä yritettiin pientä keskustelua virittää näistä testattavista, mutta turhaan. Vessa kutsui helpotukseen. Kerrankin kansan juhla ja vessaan ei tarvinnut jonottaa.

Tässä kohtaa jälkeen puolen yön testiryhmä hajaantui. Kaksi osallistujaa hihkuivat taksin perään ja kaksi voipunutta horjui metroon. Metroa kehun joku kerta ihan erikseen. On niin mainio kulkuväline. Kotimatkalla nämä kaksi testaajaa vielä muistelivat yhden pullon jääneen ilman makutuomiota. Virhe oli korjattava perille päästyään.

Ssshiis Elysee Arctica: Vhaalea khaunis juoma. Melkoisen täytehläinen. Maku Lapin marjoista. Lhakkako se on? Etelä-suomalaisista koostuva testiryhmä miettii, kasvaako Lapissa muita marjoja. Yhteisymmärrystä ei synny. She on sitten lhakan maku päällimmäishenä täshä juomasha. Ihan shaman hailee, vaikh olish phuolukoista. Tai khetunleivishtä... Ihan shama... zzzZZZZZ

Ja niin mulla alkoi tipaton tammikuu vuonna 2010.

Ja muistakaahan kun seuraavan kerran juhlitte - kovasti - kiertosuunta pöydän alla on myötäpäivään.

Mitenkäs sun vuoden vaihde sujui?