torstai 7. tammikuuta 2010

Kuivin suin kosteassa maailmassa

Vauhdikkaan loppuvuoden ja vuoden vaihteen jälkeen on elämä asettunut arkisempiin uomiin. Niistä tutuinta mulle on ajatusten hidas liike ja paha takkuaminen. Nytkin olen istunut tässä näppäinten ääressä niin pitkän tovin, että loppuvuoden energialla olisin jo kirjoittanut kirjan. Ainakin luonnoksen siitä.

Paluu arkeen on aina ankea. Tipattoman vuodenalun tunnelmia olen ehtinyt kirjaamaan muistiin jo useita. Tällä menolla muisti kirja täyttyy ensi viikon puoliväliin mennessä... Tuskasta vai olikos se tuhkasta ne timantit syntyvät.

Rehellisyyden nimissä on todettava, ettei tipattomuus ole ihan onnistunut. Noh, tammikuun eka päivä alkoi tai jatkui joulukuun vikasta kovinkin kosteana aamuyön tunneille asti. Skumppa maistiaiset jatkuivat viimeiseen kaapista löytyneeseen poreeseen asti.

Tammikuun päivät 2-4 leikin sitten parempaa/paremmaksi muuttunutta ihmistä. Join vihreää teetä - voi ykä, mitä myrkkyä - katselin Ylen Teemalta vanhoja koti- ja ulkomaisia leffoja ja lueskelin netistä alkoholittomuuden etuja. En muuten löytänyt yhtään artikkelia, jossa olisi suuremmin painotettu ihmisen sosiaalista puolta ja alkoholin merkitystä sille. Alkon vaikutusta fysiikkaan ja aivojen toimintaan onkin sitten tutkittu kaikilla myönnetyillä apurahoilla.

Tammikuun 5. päivä risteilin päiväksi Tallinnaan. Matkaseurueeseen kuului kuusi henkilöä. Kahta lukuun ottamatta muuta porukkaa kuin uuden vuoden skumppa maistiaisiin osallistuneet. Pohdin etukäteen kertoako omasta kuivasta kaudesta porukalle. Drinksuttomuus tammikuussa on käsitteenä tuttu ja arvelin, ettei sen kertomisessa ole ongelmia. Että kaverit ottavat asian asiana ja kestävät katsella kun kittaan vichyä ilman kossua. Penkin alle meni. En minä vaan arvaukseni. Mulle naurettiin herttaisen sydämellisesti ja kiiteltiin matkan hauskasta alusta. Eteeni kannettiin pikku pullo skumppaa "juot vaan ihan pikkiriikkisen ha,ha,haaaa" kahvin ja muiden aamiaistarvikkeiden kanssa aamu kahdeksalta laivan suunnatessa kohti etelää. Kirjoitin muistikirjaani: "mieti sosiaalista painetta ja psyykkeesi heikoutta" ja kulautin kuohuvat kurkkuuni.

Matka kaikkinensa oli hauska. Juttuja ja tarinoita riitti. Merkille pantavaa oli, etten maksanut juomistani koko matkan aikana senttiäkään. Muut pitivät siitä huolen. Mainiota. Kun kaveri kerran on tipaton, ostetaan sille juomat. Onks mun kamut jotenkin käsittänyt, et nenän valkaisu johtuu rahattomuudesta? Muistikirjaan merkintä: "ympäristön vaikeus käsitellä/kestää juomattomuutta".

Siis sosiaalinen paine puolin ja toisin on yks kompastus kivi juomattomuudelle. Ympäristön paineet juomattomalle ja juomattoman aiheuttama ahdistus kanssa ihmisissä. Fyysisiä vieroitus oireita mulla ei ole ollut. No siis kuin se tavanomainen darra uuden vuoden jälkeen. En siis viisaiden mukaan ole alkoholisoitunut kovinkaan pahasti. Mieli on ollut melkoisen tasapainossa. Yöni nukun hyvin. Mitä nyt muutaman painajaisen nähnyt. Mutta en niitä laske alkoholittomuudesta johtuviksi. Ovat ihan normi kamaa. Shit häppens.

No sitten oman psyyken heikkous. Miksi sortua ympäristön paineen alla? Painettahan se oli- sori vaan - kun eteen tuodaan juoma, vaikka juuri olen kertonut, etten nyt juo. Kuinka olisi matkan tunnelman käynnyt, jos olisin kieltäytynyt aamuskumpasta? Olisko kaverit olleet alahuulet rullalla ja jättäneet mun olemaan tylsä yksinäni? Kuinka paljon, heidät tuntien, olisin saanut kuunnella vinoilua? Olisiko oma matkatunnelma kärsinyt selvänä olosta? Olisin oikeasti halunnut kokeilla, onko ilo ilman viinaa teeskentelyä. Noh, toisella kertaa... kai.

Tipattomuus jatkunut 6. ja 7. tammikuuta ainakin tähän klo 11.20 asti. Loppiainen meni joulua peratessa ja kuusen kaadossa. Kerrostalossa kun asun kuusesta ja sen tsiljoonista neulasista selviää parhaiten kun sahaa kuusen osiin ja pakkaa isoon jätesäkkiin. Ei tartte puunata koko rappua neulasista kuusta roskiin raahatessa. Perinteisesti joulun purkuhomma on päätetty kuumaan tuoksuvaan ihanaan glögiin. Vaan ei tänä vuonna. Keitin kuuman ja helkkarin pahan vihreän teen.

Muistiin: Onko tipattoman elämän oltava oikeasti ankeeta? Ja osta uusi muistikirja.

Empiirinen tutkimukseni jatkuu.

2 kommenttia:

  1. Tulipa tuosta joulukuusen hävittämisestä mieleen, että yhtenä aidon kuusen jouluna tipautimme kuusen parvekkeelta. Voin vain kuvitella, mitä alakerrassa ajateltiin lentävästä kuusesta... Ei suositeltava tapa.

    Ps. hyvä blogi sulla. Tykkään lukea tällaisia pitkiä jorinoita... *tunnustaa*

    VastaaPoista
  2. Lomautettu insinööri: Kerran kokeiltiin antaa kuuselle lentotunteja. Mies heitti partsilla kuusta kuin keihästä. Linkos sen vastapäisen huoltorakennuksen katolle. Ei juman kekka! Sen jälkeen on kuusi silputtu jätesäkkiin.

    Perskuta, kun en lyhyesti osaa mitään kertoa. Kaverit on kyllästyneitä. Kiva jos sä jaksat lukea :)

    VastaaPoista

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails