tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tuhkasta revittyä

Islantilainen tulivuori on tuprutellut tuhkiaan taivaan tuuliin. Aikaisemmin Euroopan ilmatila oli sakeana lentokoneista, nyt tuhkasta. Luonto näyttää kuka on kuka. Hyvä on joskus ihmistä muistuttaa omasta pienuudestaan.

Tuhka taivaalla esti mun duunikaverin paluun Roomasta viime sunnuntaina. Lähti sinne pidennettyä viikonloppua viettämään viime keskiviikkona. Ei oo vielä näkyny. Viimeisin tieto on, et on vuokrannu Roomasta Fiat Punton ja oli matkalla Milanoon. Bussi ja junaliikenne on kaaoksssa Euroopassa. Matkalipujen hinnat taivaissa (yhdessä tuhkan kanssa).

Kaks päivää oon paiskinu omien duunien lisäksi ton onnettoman Rooman matkaajan duunit kans. Selitellyt yhteistyökumppaneille mikä on tilanne. Kaikki ovat olleet ymmärtäväisiä, paitsi et ovat odottaneet hommien kuitenkin hoituvan. Määräaikaan mennessä. Eikä ole haitannut, vaik olis vähän etukäteenkin jonkun homman hoitanut. Veetuttaa mahottomasti. Taas on tullut todistettua, ettei yksi työntekijä mitään merkitse. Olet mukana tai puutut joukosta, sama se. Kunhan hommat tulee tehtyä.

Tauot työssä ovat olleet kahden päivän aikana käytännössä wc:ssä käyntejä. Okei kävin tänään kahvilla. Join sen seisaallani. Kun mä  istuin veskissä (sitä hommaa on naisena vaikea hoitaa seisten) ja oma ja työkaverin matkapuhelin pirisi yhtäaikaa taskuissa, mulle valkeni. Et mitä helkkaria mä huhkin. Mä olen kuukausipalkkainen duunari. Päivätyö. Nimittäin, istun mä kahvilla tai tässä tapauksessa vessassa, niin palkka juoksee. Tai raadan mä itseni natkuksi, se sama palkka juoksee silti.

Tuli uutta perspektiiviä työelämään. Tietty, teenhän mä mitä tehtävä on, mut otan rennommin. Jos jotain jää huomiseksi, ni sit jää. Takahampaat lakkas natisemasta ja kireä tunne otsalla helpotti. Niin moni asia on asenteesta kiinni.

Ja hei, sit tää Matti Vanhanen. On se epeli. Eilisessä hallituksen tiedotustilaisuudessa, joka koski tätä tuhkadraamaa ja sen vaikutuksia lentoliikenteelle, lohkas tää meidän pääministeri, ettei liike-elämä voi sanella lentoliikennettä. Se kuulemma on puhtaasti viranomaisten asia, miten arvioivat lentämisen riskit ja antavatko luvan avata Suomen ilmatilan ja jos antavat avata, niin milloin. No tietty, toihan kuulostaa järkevälle.
Mutta kun on tässä saatu lukea silmät killissä keskustan ja Vanhasen itsensä kytköksistä liikemies piireihin, niin tarkoitushakuiselta Vanhasen kommentti kuulostaa.
Nyt se Matti varmaan ajattelee karistaneensa kaikki epäilyt siitä, että olisi jotenkin liikemiesten johdateltavissa. Kun se tolleensa rohkeasti osoitti liilemiesten paikan, et niiltä ei nyt kysellä mitään. Vaik ne bisnestyypit ehkä haluaiski päästä lentämään ja tekemään kauppoja.

Olikohan Merisalo antanut luvan puhua noin rohkeasti...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails