tiistai 19. lokakuuta 2010

Kauhukakarat - ja puhtaampi ilma

Oonks mä tulossa vanhaksi kärttyseksi naiseksi, vai mikä mul on, kun mä en tahdo enää ollenkaan ymmärtää tätä nykyajan ymmärtämisen-hellanlettas-päänsilitysmeininkiä. Sitä, et aina on vika jossain muualla. Mut ei itsessä. Ja aina löytyy ymmärtäjiä huonolle käytökselle ja lainvastaisuuksille. Syy on siinä joka puuttuu häiriköimiseen.

Viime perjantaina Torpparinmäessä paikallisessa S-marketissa myyjät päättivät tehdä lopun toistuvasti kaupan sisätiloissa hyllyjen välissä skeittaavista räkänokista (Metro-lehti 19.10.2010). Siis niiden skeittaamisesta. Kavereiden koskemattomuuteen ei kajottu. Nää kymmenen korvilla olevat kundit ei sitten millään ottaneet kuuleviin korviinsa myyjien kieltoa. Et niinku ihan oikeesti, kaupassa ei saa skeitata. Se on vaarallista kaikille. Se ei kuulu tapoihin. Skeittipuistot on toisaalla.
Nää riiviöt ovat pitäneet kaupan hyllyjen välejä toistuvasti skeittiramppeinaan! Lisäksi joku kavereista parkkeeras fillarinsa kaupan pääoven eteen. Kaikkien kulkijoiden tielle. Ei siirtänyt sitä, vaikka pyydettiin.
Myyjät funtsi siinä iltamyöhäsellä, mitä tehdä. Puhe ei siis tehonnut näihin rajattomiin irvailijoihin. Myyjät päätti saada yhteyden lasten vanhempiin ottamalla skeittilaudat takavarikkoon. Kertoivat pojille, et laudat saa takas, kun tulee niitä vanhamman kanssa hakemaan. Oli tarkotus, et päästäs jutteleen vanhempien kanssa ja saatais joku tolkku poikien käytökseen.
No nyt sit lehdessä voivotellaan, kuin kauheen kamalan laittomasti myyjät toimi. Et niinku toisen omaisuutta ei saa takavarikoida, ellei ole syytä epäillä rikosta. Et soo, soo myyjät. Kuin te nyt aikuiset ihmiset tolleensa menitte sössimään. S-Markettien ketjupäällikkökin astuu sivuun myyjien rinnalta. Juu myyjät on sit kertakaikkiaan toimineet väärin.
Voi saamari sentään, sanon ihan kauneimmasta päästä. Oikeesti tekis mieli vetästä tähän kaikki osaamani kirosanat. Mut jääköön. Käytän palstatilaa mieluummin sen ihmettelyyn, miksi ei koskaan mietitä sitä, mikä meidän kasvatusmetodeissa mättää, kun lapset, kaiken ikäiset, eivät usko puhetta. On toki hienoja hyvin kasvatettuja poikkeuksia, mut iso osa nykykakaroista on ihan ilman minkäänlaisia auktoriteetteja. Ketään eikä mitään kunnioiteta. Ei osata käytöstapoja. Haistatellaan, rikotaan, tuhotaan ja uhotaan. Uhmataan ihan vieraitakin aikuisia. Omista vanhemmista puhumattakaan.
Ja mitäs tekee vanhemmat? Puolustelee omia kullanmurujaan. Syyllistää sen joka kyseenalaistaa pikku enkelin käytöksen tai kielen käytön. Vierittää vastuun päiväkotiin, esikouluun, kouluun, työpaikalle. Lapsen iästä riippuen.
Eikä mene kertaakaan peilin eteen kysylemään, mikä on mennyt kasvatuksessa vituralleen, kun oma lapsi ei osaa käyttäytyä.

Mihin me oikeasti mennään, jos mitään tapoja ei ole? Tehdään mitä lystään ja kenelle huvittaa. Vikahan on aina jossain muualla. Eiks niin? Vastuu siirretään kodin ulkopuolelle. Kuinka kukaan vanhempi voi ajatella edes unissaan, että omien lasten kasvatusvastuu olis jollain toisella taholla. Jos kerran lasta ei ole otettu huostaan. Toki kasvatustyössä tehdään yhteistyötä muiden lapsen kanssa toimivien kanssa, mut kaikki se muu toiminta on vain tarkoitettu tukemaan perheiden kasvatustyötä.

Kerronpa tässä suutuispäissäni yhden tosi tarinan. Yläasteikäinen kaveri heitteli köksätunnilla toistuvasti valmista ruokaa köksäluokan ikkunasta kadulle. Maikka siitä sanomaan. Kieltämään useamman kerran. Ei tehonnu.
Noh, opettaja laitto soittaen kundin äidille. Kertoi mikä tilanne on. No mitä tää upean kasvatustyö tehnyt äiti-ihminen vastas opettajalle. Esittikö pahoittelut huonosti käyttäytyvän poikansa puolesta ja lupasi laittaa poikansa järjestykseen. Ei, ei, ei. Tää äti pisti maikan selkä seinää vasten ja vaati selitystä miksi opettaja oli laatinut niin mielenkiinnottomat tunnit, että poika-parka pitkästyi. Ja hei, kun aika tulee pitkäks on jotain puuhaa keskittävä. Sen takia sitä ruokaa piti lappaa kartsalle....! Täh? Ei jumaliste!
Kaikki opettajat, hei! Meikäläisen myötätunto on teidän kaikkien puolella kun taistelette kahden sukupolven idioottien kanssa. Joskus vielä kolmaskin sukupolvi, ne isovanhemmat, laittavat kommentinsa kehiin.
Ootte kuulkaa pitkät kesälomanne ansainneet kun jaksatte duunianne. Ja vaikka että aina ihan jaksakkaan, ymmärrän teitä kyllä.
Se kasvatuksesta ja vastuun pakoilusta.

Sit ilmanlaatuun.
Ihan ohimennen kuulin eilen uutisista, et Suomi on onnistunut ilmanlaatua parantavissa hankkeissaan parhaiten maailmassa. YK:n on antanut palautetta, jossa todetaan Suomen onnistuneen parhaiten kaikissa kasvihuonepäästöjen vähentämiseen tähtäävissä toimissaan.
Hyvä Me!
Ainoo vaan et myönteisen palautteen saaminen on niiin perhanan vaikeaa.
Varmaan jossain lehtien toimituksissa nyt kiivaasti lasketaan, ettei toikaan hyvä palaute voi mitenkää pitää paikkaansa. Ihan varmana jonkun meistä päästämä pieru ja sen jättämä rikkipilvi on jäänyt YK:n laskelmista pois.
Niin, et ei me nyt sit ollakaan se paras tässä asiassa. Jos meiltä kysytään...?
Vai?

3 kommenttia:

  1. Koko aikuisikäni kaupan tätinä toimineena tiedän miten varovainen saa olla kieltäessään lapsia kaupassa. Vanhemmat eivät tykkää välttämättä hyvää mikäli näkevät vieraan komentavan omia kullanmurujaan. Se nyt vaan sattuu olemaan niin, että henkilökunta on vastuussa kaupassa olevista tuotteista ja samalla valvoo turvallisuutta osittain. Eli esim.skeittareiden puuhat on myyjien suorastaan pakko lopettaa.

    No, onneksi suurin osa lapsista ja nuorista käyttäytyy kuitenkin moitteettomasti. Työskentelen tällä hetkellä putiikissa, jonka asiakkaista arviolta 90 prosenttia on nuoria. He ovat pääosin loistavaa porukkaa!!!

    VastaaPoista
  2. Luin saman jutun ja ajattelin tismalleen samaa. Ja sais muuten riittää se loputon "lasten ehdoilla" eläminen, ehkä ne kersat sitten oppis ettei koko muu maailma oikeasti niiden navan ympärillä pyöri.

    VastaaPoista
  3. Anu: Justiinsa noin. Peruspointti täs hommassa on, et miksi lapset ei usko puhetta. Ja miksi niillä ei syty valo, et mitä saa ja mitä ei saa tehdä? No koska niille ei ole sitä opetettu. Tai riittävän montaa kertaa toistettu. Tää nykymeininki, ettei muista tartte välittää, on pelottavaa. Millainen meidän yhteiskunta tulee olemaan, kun kaikki rajattomat tenavat on jonain päivänä aikuisia?
    Onneksi mukavia lapsia ja nuoria kuitenkin on. Häiriköt vaan pistää pahasti silmään.

    Vaniljalatte: Amen! Voi kuulle just noin mäkin ajattelen. Lasten ehdoilla on nyt kasvatettu sen verran kauan, et tulokset näkyvät. Eikä niille ole aihetta taputtaa. Itsekkyys on silmiin pistävää nykymaailmassa.

    VastaaPoista

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails