Soronoo Nokia

Joillakin on taito kuvata ja sanoa sanottavansa lyhyesti ja ytimekkäästi. Yhdellä lauseella. Yhdellä kuvalla. Ihailen kaikkia teitä. Minä, The Jaarittelija.



Helsingin Sanomat 13.2.2011

Turha on Elopin valitella lainsäädäntöä, joka estää Nokia osakkeiden oston. Kurssi kun on laskenut kuin lehmän häntä. Ei kai kukaan kokenut sijoittaja uppoavaan laivaan satsaa...? Niin et säätyy nekin rahat muihin sijoituskohteisiin.

Kyl se taitaa olla nyt näkemiin Nokialle. Sun alasajo on alkanut.
Jostain luin, et kahdesta kalkkunasta ei kotkaa tehdä.
Niin se taitaa olla.
Vähän tulee kyl ikävä....

Ei täs muuta. Oli vaan niin osuva toi kuva.

Pus, pus :)

Mainiota ystävänpäivää
hyvät lukijat ja piipahtajat.

Pönden hampaissa

Voi vitun Mikko Zetterberg! Se Putouksen sketsihahmo. Sun määkimistä ja Hesan mollaamista. Että sä jaksoit!

Paska, mikä sana toi Hesa muuten on. Sitä ei kukaan syntyperäinen stadilainen kotikaupungistaan käytä. Kuule mulkku, kun sun Stadin morkkaaminen jatku ihan liian pitkään. Kauan sait sillä ratsastaa. Ja se paheni viikko viikon jälkeen. Mut onneks se loppu eiliseen. Et sit saanutkaan kaikkia maalla asuvia taakses. Taisit luottaa, et neljä ja puol miljoonaa suomalaista antais sulle äänensä. Sen verran alleviivaavaa sun kosiskelu oli. Kutkuttelit leuan alta niitä, joilla on joku Stadi kompleksi.
Vaik ootkin vaan roolihahmo, on sun takana paljon totta.

Nyt mä sit kysynkin melkoisen isolla äänellä ja hämmästyneenä: Juottekste Stadin ulkopuolella syntyneet ja kasvaneet jotenkin jo äidinmaidoissanne kielteisen asenteen Helsinkiin ja helsinkiläisiin? Onks se teissä myötäsyntyisesti? Stadi-kielteisyys? Kertokaa te, jotka tiedätte.

Mä olen koko aikuisikäni ihmetellyt, kuinka siel pöndellä tiedetään miten helkkarin huonosti tääl kivikylässä asutaan, eletään ja voidaan. Tääl ei puhtaat tuulet puhalla, eikä kypsä vilja lainehdi pelloilla loppukesästä. Tääl ei teidän mielestä osata talvellakaan lumen kanssa tulla toimeen. Nauratte siel pirteissänne stadilaisten alkeellisia survival-taitoja.

Noh, kun se nyt on vaan niin, ettei asfaltilla vilja kasva. Ja on se niinkin, ettei autoista ahtaat kadut oo mitenkään helpot pitää lumikinoksista puhtaina. Ja kun nyt sattuu tää Stadi oleen sellasen puolen miljoonan ihmisen kaupunki. Ja koti.
Toista se on teillä siel Taka-Hikiällä. Teil on sitä tilaa ja avaruutta. Isot pellot tuottavat satoaan. Ja sinne ísoille peltohehtaareille mahtuu kaikki taivaalta tullut lumi. Lumelle ei ennen kevättä tartte tehdä mitään. Kylvön aikaan onkin sit sulaa. Niin helppo on se teidän talvi.

Tieteks te Stadin morkkaajat, et teidän viäntelyt särähtää korvaan. Pahoittaa mielen. Syntyperäiseltä helsinkiläiseltä. Te kattokaas morkkaatte meidän himaa. Syntymäkaupunkia. Meidän kotiseutua. Meidän, jotka ollaan tääl synnytty. Meille tää on meidän rakas mesta. Ihan niinkuin teille on teidän kotiseudut.

Ykskään syntyperäinen stadilainen ei tule teidän himaa haukkumaan. Jos tulee, ei se ole paljasjalkainen stadilainen. Se on tänne jossain vaiheessa pesinyt ja se on noussut sille otsan taakse. Ihan turhaan, sanon minä. Mut minkäs teet, kun joilla on vaan niin himo päteä. Joillekin ulkokuntalaisille kun vaan on joku kompleksi Stadin kanssa.

Tää meidän naispääministerikin potee tota samaa vaivaa. Kun sitä haastateltiin CNN:n Helsinkiä ja valtavia lumimassoja käsitelleeseen ohjelmaan, töräytti tää maalainen, et kyl vaan hänen kotipaikkakunnallaan on hoidettu nää lumiasiat paljon paremmin kuin tääl Stadissa. On kai Jalasjärven kokoinen mesta paljon helpompi pitää kondiksessa kuin pääkaupunki. On tota lääniä ja ihmismääriä ihan eri tavalla.

Kysynpä vaan, mitä tapahtuis, jos vaik syntyperäinen stadilainen pääministeri laukois jotain tollasta jostain pikku Pöppölästä? Tai jos ihan kuka vaan helsinkiläinen morkkais maaseutua ja siellä asuvia ihmisiä. Julkisesti.

Mitäs jos vaikka yks Putouksen roolihahmoista oliskin lauantai-ilta toisensa jälkeen panetellut jotain paikkakuntaa susirajan tuolla puolen? Niin? Mitä tapahtuis?
Nousis kansanliike vaatimaan julkisia anteeksipyyntöjä. Sellanen stadilainen vietäis maalaisten voimin oikein porukalle jonkun saunan taakse ja körmyytettäis kunnolla. Ja Maikkarin asiakaspalaute boksit pullottais raivoisia viestejä maalaisilta. Maaseudulla asuvia kun ei saa panetella.
Eiks vaan? Näinhän se menis.

Vaan mitenkäs toisin päin?

No ei mitään muuta kuin tää mun mäkätys. Ja tästä nyt ei kukaan välitä.

Lekureitten ahneus

Ahneus, rahan ja vallan himot ovat asioita, joita meikä ei kovin hyvin jaksa. On niitä, jotka ahneudestaan huolimatta malttavat pitää asian aika omana tietonaan. Toimivat niin matalalla profiililla, ettei vierustoveri huomaa mitään. Ovat siis kaksinaamaisia. Siinä muuten toinen asia, joka puistattaa.

Noh, sit on ne jotka rahan ja vallanhimo silmissään tuovat itseään, asiaansa sumeilematta esiin. Eivät näe eivätkä kuule mitään muuta kuin sen rahan ja oman asemansa pönkityksen. Nää on niiin etovaa porukkaa. Tuttavapiirissä näit sattuu oleen pari. Hyi helkkari, mitä porukkaa! Julkisissa duuneissa näit on satoja.

Oonkin ruotinut meijän maan poliitikot ja päättäjät tän saman teeman mukaisesti jo lukuisia kertoja. Jätetään ne pyrkyrit ja omanedun ajajat nyt vähemmälle huomiolle.
Keskitytään lekureihin ja lääkefirmoihin. Ja ihan erityisesti näiden kahden mahdin yhteistyöhön. Huh, tuli heti puistatus.

Aikojen saatossa, pikku hiljaa kitkuttamalla, ovat lekurit hilanneet itsensä palkkapolitiikassa asemaan, jossa näyttää olevan työntekijän markkinat. Työtekijät sanelee duunit ja palkat. Työnantaja sitten järkkäilee asiat toiveiden mukaisesti.
Ihan pikku uupumukseen asti ollaan saatu lukea, kuinka lääkäreitä on vaikea saada tekemään omaa duuniaan. Sitä, johon ne on koulutuksen tältä yhteiskunnalta ilmaiseksi saaneet. Ne nyrpistelee nenäänsä ja nakkelee niskojaan. Ja kattelee muualle kun niiden perusduunista on kysymys. Kattokaas kun tollasta peruslekurin hommaa ei mistään pikkurahoista viitti tehdä. Ja kun pitäis jonkin sortin vastuutakin kantaa omista duuneistaan. Se näyttää olevan ihan kertakaikkisen vaikee homma, näille ihmisten auttamistyöhön koulutetuille.

Tää nenän nirppaan laittaminen on johtanut siihen, et julkisella puolella kaikki lääkäreiden duuni koitetaan tehdä niin helpoksi ja työntekijälle kannatavaksi, kuin suinkin mahdollista. Jatkuvalla syötöllä lekureitten duuneja siiretään paikallisilla ja välillä valtakunnallisilla päätöksillä hoitajille. Niiden hoitsujen omien hommien lisäksi. Kattokaas kun hoitsulla ei tossa organisaatiomallissa ole ketään, jolle omia duuneja vois siirtää. Ellei sit hoitoapulaiset ja toimistotyöntekijät jossain vaiheessa katota päteviksi tekemään koulutetun hoitajan duuneja.
Eli siis hoitajien duunit lisääntyvät. Lääkäreiden siltäosin vähenevät. Hoitajien palkat eivät nouse uusien tehtävien myötä. Lääkäreiden palkat nousevat tehtävien vähenemisestä huolimatta. Täs on pikki riikkisen sellaista, joka ei mun oikeustajuuni mene.

Kautta aikain lekurit ovat olleet tavoilla jos toisillakin kytköksissä lääkefirmoihin. Kattokaas, kun lääkkeitä pitää saada kaupaksi. Kukas se onkaan parhain kauppamies tai nainen hommaan kuin lääkäri. Monelle ihmiselle kun lääkärin sana on Jumalan jälkeen sitä painavinta. Lääkäreihin luotetaan ja heitä arvostetaan.

Tän ovat nappifirmat hiffaneet jo ikiaikoja sitten. Eikä lekureilla ole mitään sitä vastaan. Lääkkeiden markkinoimiseen ja mainostamiseen käytetään isot rahat. Toiminnan kohteena ovat lääkärit. Loppupeleissä maksajana lääkkeen tarvitsija. Se potilas. Lääkefirmojen edustajat surffaavat Suomenmaata ristiin rastiin kertomassa lääkäreille oman firmansa lääkkeistä. Samalla kun juttua tulee, saavat lääkärit ilmaisia lääkenäytteitä ja tietty hyvää syötävää ja juotavaa. Kalliita koulutusmatkoja koti- ja ulkomaille järkätään lekureille näiden samojen lääkefirmojen toimesta. Ennen tällänen toiminta oli näkyvämpää. Nykyisin se osataan vähän niinkuin pakon sanelemana tehdä enemmän nurkan takana. Se peitellään sopivilla ilmaisuilla ja rahoituspuoli kulkee kivasti sellasia reittejä, ettei ihan päästä lahjonnasta syyttämään.
Kaikki me osataan laskea yhteen nää asiat ja todeta, et lekurit laulaa niiden lauluja joiden pöydissä ne syö. Kyl tää aika paljon jäytää mun luottoa lääkäreihin.

Sit on se porukka lääkäreitä, jotka tekee uraa ja tutkimustyötä lääkefirmojen palkkalistoilla. Nää samaiset tutkija-asiantuntijat antaa meille lausuntoja ja korostaa oman tutkimuksensa kannalta esiin tulleita asioita. Ja ovat siis lääkefirman palkkalistoilla ja tekevät duuniaan firman piikkiin...

Julkisten terveyspalveluiden yksityistäminen on päivän sana tätä nykyä. Koko 2000-luku on ollut aikaa, jolloin paikkakunnilla ympäri Suomen on sairaanhoitopalveluita sovittu yksityisen tahon hoidettavaksi.
Lahti kaupunkina tais olla ensimmäisten joukossa.Nyt siellä on tultu katumapäälle. Miettivät vakavasti vaihtoehtoa, et kunta ottais homman takaisin omaan hanskaansa. Joku ei sitten vissiin toiminut. Siinä että yksityinen firma on hoitanut julkisen puolen velvoitteet kuntalaisten terveyden- ja sairaanhoidossa...

Isoja rahoja tahkoavia yksityisiä lääkärivuokrafirmoja on syntynyt koko tämän vuosituhannen alun kuin kukkia keväiselle niitylle. Firmat kehrää ihmisten hoitamisesta omaisuuksia. Kunnat maksavat selkä vääränä. Niin suuria rahoja, ettei tällanen tavallinen palkkaduunari osaa edes ajatella sellaisia summia.
Tästä suuntauksesta ja mahdollistamisesta syytän kyl kokoomus-keskustaa. Ja erityisesti kokoomusta, jonka päätavoitteita on yksityistää tässä maassa kaikki. Tehdä meistä pikku jenkkilä tänne napapiirin tuntumaan. Missä kaikki ovat omillaan ja luuserit ovat ne jotka eivät pärjää. Saavat nekin sitten olla ihan rauhassa omillaan katuojissa. Rikkaiden voidessa hyvin.

Ihan sattumalta eräässä tilaisuudessa kuulin jotain sellasta, joka sai mut melkein pökräämään. Yhden tollasen vuokrafirman lääkärin kuukauden työ samaan terveyskeskukseen maksoi kunnalle 20.000€. Joo, kyl sä luit oikein. Siitä lekurille lohkes sellanen viis donaa ja loput vuokrafirmalle.Samalla summalla olis kunta maksanut palkan kolmelle-neljälle omalla palkkalistallaan olevalle lääkärille. Työaika ois ollu sama. Yksi kuukaus.
Mut kattokaas kun nää nirppis lekurit ei omia hommiaan enää nykyisin viitti tehdä kuin helvetin isoista rahoista. Niille on ihan sama mistä niiden palkat maksetaan ja keneltä niiden isot palkat on pois.
Kunhan iso palkka juoksee ja hommia on sopivan vähän/päivä, niin kyllä natsaa.

Onks tässä meidän maassa joku kirjoittamaton yhteiskuntasopimus, ettei näistä lääkäreiden sika vaatimuksista ja kytköksistä lääkefirmoihin ja muihin terveyttä ja hyvinvointia markkinoiviin firmoihin mitenkään noteerata? Niistä kun ei kovin usein kirjoitella. Eikä uutisaiheita kyhätä.

Mut sit hei on jotain, mitä tässä yhteiskunnassa ei sulateta. Hoitajien ja rahan puhumisesta edes samassa lauseessa.
Hiljattain ainakin Hesari uutisoi, et jollain paikkakunnalla oli hoitaja, jonka palkan maksoi lääkefirma. Tais olla Porvoo, se paikkakunta. Tää oli jotenkin lipsahtanut julkisuuteen tää juttu. Oliks se nyt niin, et tän hoitajan tehtävänä oli hoitaa ja seuloa diabeetikkoja ja ohjata tarvittaessa tutkimukseen ja lääkärin pakeille sellaset, joiden sokeriasiat oli jollain tapaa viturallaan.
Uutisen jälkeen samainen Hesari oikein pääkirjoituksessaan julisti tällaisen toiminnan laittomuutta. Että mihin tässä yhteiskunnassa ollaan menossa kun lääkefirman palkkaama hoitaja hoitaa ja seuloo ihmisten vaivoja. Se hoitajan voi vaik markkinoida palkanmaksajansa tuotteita.
Hei kuukaas siel Hesarissa ja muutkin asiasta huolestuneet! Sanoi se hoitaja sitä tai tätä niin se on vain ja ainostaan se lääkäri, joka lääkityksen päättää. Ainaskin tätä nykyä. Sit voi asiat pikkuhiljaa muuttua, kun hoitajatkin alkavat reseptejä rustaileen. Olen kyl ymmärtänyt, etteivät hoitajat koskaan saa yhtä laajaa reseptin kirjoitusoikeutta kuin mitä lekureilla on. Ja ei palkkaa lisää, tietty.

Niin et, en olis ollenkaan huolissani yhdestä lääkefirman palkkaamasta hoitajasta. Paitsi jos se saa tuntuvasti parempaa palkkaa kuin kanssa sisarensa samoista duuneista. Sit ei natsaa.

Olkaa kulkaa pääkirjoittajat ja kansan omattunnot vain valppaina lääkäreiden palkka/työ/ja muiden etuisuuksien kehityksestä.

Hoitajilla ei tässä yhteiskunnassa näytä samoja etuisuuksia koskaan olevan. Ellei sitten katsota, että lääkärin töiden lisääntyminen hoitajilla on jonkin sortin etuus.
Jota kyllä meikä epäilee...

Huolettaa

Huoli ja huolet. Niiden määrä on kuulkaa vakio. Yhdestä kun pääsee eroon, tilalla on heti uus. Ellei sitten uusia.
Ne täyttävät ajatukset. Ne täyttävät pään. Ne helvetin huolet. Niitä vilisee ristiin rastiin korvien välissä. Ne painavat mieltä. Ne saavat kaiken näyttämään harmaalta jaaaa, noh toivottomalta.

Erityisen otollinen aika uuden huolen synnyttämiselle on yö. Alkuyö, ennen kuin uni vapauttaa huolien jauhamisesta. Tai sitten aamuyö, jolloin heräät ilman mitään syytä ja alat huolehtimaan.
Kelaileen asioita, et kuin pielessä ne on.
Ja mikä kaikki vois mennä pieleen ja antaa aiheen uuteen huoleen.
Murehdit entisiä huolia ja tuskailet nykyisten kanssa. Samalla kun kehittelet uusia huolen aiheita.

Ei tällaista oravan pyörää ymmärrä kuin toinen huolien hilloaja. Onks teitä olemassa?

Jos vois ja jossain olis vaihtopäämarkkinat,olisin jonossa ensimmäisten joukossa. Vaihtaisin pääni sellaiseen huolista tyhjään päähän. Muuten se sais olla samanlainen, mieluiten tyhjäkäynnillä toimiva pää, kuin tää mun nykyinenkin.
Mut jokaikisen näistä mun noin sadastatuhannesta huolesta - enkä muuten täs kohtaa liiottele kuin ehkä kymmenellä suuntaan tai toiseen - jättäisin mielelläni vaihtopäämarkkinoille.
Vaik kierrätykseen. Sais joku muu kokeilla miltä tuntuu olla huolten ylikuormittama.
Sellaista elämysmatkailua irtopäämarkkinoilla.

Älkää kysykö mikä huolettaa. Ei kannata. Katuisitte kysymystänne saman tien kun mä alkaisin luetteleen aasta alkaen kaikki mikä hiertää mun huolirintamalla. Se olis kuin lääkärikirja. Joka aakkosesta löytyis muutamia sopivia huolia. Samalla saisitte selville kuin kahjo meikä oikeesti on. Kaikkien huoliensa kanssa.
Ja se olis teidän rääkkämistä. Mun huolien kuuntelu.
Kattokaas kun ihan oikeesti huolien jauhajaa ei ymmärrä kuin toinen samanlainen. Onks teitä olemassa? Oikeesti?

Kaks huolestujaa vois mukavasti tukea toisiaan huolien kanssa. Kattokaas kun kukaan huolestuja ei yksinään välttämättä keksi kaikkia mahdollisia huolia. Toinen voi avittaa. Samalla vois kartoittaa jos vaikka kaverilla olis joku huoli, jonka vois ottaa omaan huolien valikoimaan. Yhdessä sit vois toinen toisensa huolia pitää yllä ja vaik vähän lisätä. Laittaa niinkuin pökköä pesään ja ruutia tuuttiin. Kaksin aina kaunihimpi. Tulee paremmat huolet, kun voimat yhdistetään.

Huolehtimiselle ei välttämättä ole mitään tekemistä realiteettien kanssa. Ei, kuulkaas kun huoli kumpuaa yleensä jostain mystisestä syyllisyydestä, ilman ensimmäistäkään oikeaa kosketusta todellisuuteen. Ei siis minkään valtakunnan syytä huolehtia. Eikä yhtään mitään tekemistä järjen kanssa. Ei minkään todellisen kanssa.

Välillä mä nauran kaikelle mun huolehtimiselle. Niitä hetkiä, kun oikea valo saavuttaa mun perimmäisenkin ajatusten nurkan. Tiettekste, niit sellasia hetkiä joita meikä kutsuu lampun syttymiseks. Kun kaikki on niin selvää ja kaikki niin sopivasti kunnossa. Kaikki kirkasta ja tasaista. Jokaiselle huolelle on viitattu kintaalla. Todettu ne niiiin turhiksi. Mitä ne nyt yleensä onkin.

Noh, noita valon hetkiä ei oo montaa. Eikä liian usein. Se huolien määrä kun on vaan vakio.
Tänäänkin. Täällä.

Älkää sohlatko

Taas on pistetty ihmisten - lue mun - pää pyörälle. Joka talviset Lääkäripäivät tuottavat lehdille kirjoitettavaa ja uutistoimituksille kerrottavaa.
Olik se toissapäivänä kun saatiin kuulla uusista D-vitamiini suosituksista. Ollaan kuulemma saatu ihan liian vähän deetä. Määriä on nyt tarkisteltu ja uusia ohjeita väsätty.
Okkei. Tähän asti meikä on ihan kartalla. Otetaan uusista ohjeista kiinni ja mennään niiden mukaan. Mut näin helppoo se ei koskaan ole.
En mä nyt yhestä vitamiini asiasta jaksais inistä, mut kun ihan joka ikisellä alalla on omat asiantuntijansa, jotka lipeevät yleisistä suosituksista ja ohjeista. Silloin kun on ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä asia, toivois et nää kaiken tietävät malttais pitää suunsa tukossa. Kattokaas, kun monenlainen tieto samasta asiasta sekoittaa maallikon pää - lue taas - mun pään.

Johan on yleisönosastot lehdissä pullistelleet eriäviä mielipiteitä siitä, mikä se nyt sit onkaan se ihmisen tarve, annostus ja maksimäärä D-vitamiinia. Joku proffa on sitä mieltä, et liikaa saadaan, jos uusia suosituksia noudatetaan. Toinen sisätautilääkäri kehoittaa mittauttamaan oman D-vitamiini tasonsa, ni tietää sitten missä mennään. Ainakin raskaanaolevien kannattais asia tutkituttaa. Noh, se ei koske meikäläistä.

Ja hitsi, kun sitä deetä on tökätty nykyään vähän kaikkiin valmisteisiin. Tarttis alkaa lukemaan tuotteiden sisällysluetteloa silläkin silmällä. Hitto, sais olla vähintään alempi korkeakoulututkinto kemian opinnoissa, et nykyisistä ruokatuotteiden merkinnöistä selviäis. Ynnäile siin sit yhteen kaikki moolit ja mikrogrammat, et saisit jonkun tolkun sun deen saannista. Kyl menee vaikeeks.

Vielä kun toi D-vitsku on rasvaliukonen vitamiini, ni sehän varastoituu sun kroppaan. Voiks annokset kumuloitua vaarallisen korkeiksi? Voinko ruokkia itseni vitamiineilla hengiltä tai vaan sairaaks??

No sit osa tästä asiantuntija porukasta laittaa vastuun kuulijalle. Normaali ruokavalio ja uudet suositukset eivät nosta dee tasoa liian korkeaksi.
Meikä tässä saman tien ihmettelee: mikä on normaali ruokavalio? Se kun on ihan syöjän silmissä. Kenelle mikäkin on paljon ja vähän. Saisko ihan pikkiriikkisen tarkennettua tietoa?

Juu, ei oo mahdollista kaikkien ruokavaliot neuvoo ja oikean sisältöiseksi opastaa. Kyl mä sen tajuun.
Mut saisko pyytää? Yksi ohje per tärkeäksi katsottu asia. Ja teippi niiden suun ympärille, jotka haluu ihmisten päätä alkaa sekoittamaan eriävillä mielipiteillään.

Helppoa rahaa

Se on kulkaa sil viisiin, etten mä taida ikinä lakata ihmettelemästä nykymeininkiä. Oon tullut siihen ikään, etten kaikkea enää ymmärrä. Tai oon vaan yksinkertaisesti pudonnut kelkasta - tollasta talvista termiä käyttääkseni. Tääl kinosten keskellä.

Vaikka omassa blogissani on ollut hiljaista, en blogimaailmaa ole unohtanut. Oon käyttänyt luppoaikani muiden blogien lukemiseen. Helvetin hauskoja, mielenkiintoisia ja saakelin puuduttavia tekstejä lueskellut.

Noh, täs yks päivä osuin yhteen muotiblogiin, sellainen kai se on, kun siinä esitellään blogin kirjoittajaa edestä, molemmilta sivuilta ja joskus takaviistosta. Päivän asut, laukut, korut ja lohkeilevat kynsilakat näyttäytyvät suurissa kuvissa. Tekstiä vähän. Etupäässä mä, mulle, musta, mun kaa. Kirjoittajan elämänrajat ovat jossain oman navan seudussa. Muuta merkityksellistä elämää ei näytä blogin perusteella kirjoittajalla olevan. No, ei siin mitään. Jokainen tyylillään.

Jäin sit lukeskeleen em. blogin kommentteja, joita muuten oli ihan sikana. Aloin siin kohtaa pikkasen vihertää. Sanotaan sellaset 30-90 kommenttia per kirjoitus! Herran pieksut, mimmonen valtakunta täl kirjoittajalla on. Etupäässä ylistäviä ja kannustavia viestejä. Ja mikä ihmeellisintä. Jos joku eksyi porukkaan piipittämään jotain kriittistä kommenttia, hyökkäs nää ihailijakommentoijat heti tän kriitikon kimppuun. Blogin pitäjä itse ei useinkaan vaivautunut kriitikolle vastaamaan. Ei sen tartte. Sil kun on oma sotajoukko sitä ylistämässä ja vartioimassa.

Jäin vaan miettiin, kuin tällanen mehiläiskuningatar on pystynyt luomaan oman yhteisön, jossa porukat nuoleen sen varpaan välitkin. Ei ne kaikki tuhannet lukijat millään voi henkilökohtaisesti tätä kirjoittajaa tuntea...??
Niinku et, miten joillain on kyky kertoa vain ja ainostaan itsestään niin et ihmiset on ihan hallelujaa kaikesta mitä kirjoittaja esittää?? Miten se onnistuu??

Kuinka jostain tulee kansankiihottaja? Niitähän on ollut kautta maailman sivu jo ennen kuin kukaan netistä osas edes unelmoida. Mut tuntuis, et tarvittais henkilökohtainen kontakti ihmisiin, et sais kohun aikaiseksi ja ihmiset kiinnostumaan? Mistä lukija tietää, et onks kirjoittaja oikeesti sellainen kuin antaa ymmärtää? Onks kaikki vaan feikkii?

Mikä pinnallisuudessa niin pirusti viehättää? Onks nää menestyneet muotiblogin pitäjät vähän niinkuin Kauniit ja rohkeet? Irti omasta arjesta hetkeksi? Lukija voi uneksia olevansa samanlainen?

Ja tajuuks ne kirjoittajat kuinka vastuullista duunia ne tekee? Voisin noin aikuisen näkökulmasta veikata, et suurin osa lukijoista on jotain teinityttöjä, joilla oma naisellisuus on vasta kehittymässä. Sit ne lukee näyttöpääte huurussa näitä minä-minä-minä juttuja ja haluavat olla samanlaisia. Aikuisempi lukija osaa jo vähän suodatella.

Sit se kaikista pöyristyttävin juttu. Hei nyt ne, jotka ei tykkää kateellisista kirjoituksista, kääntäkää sivua. Tääl viherretään tosisaan.
Meinaan mulle selvis, et jotkut näistä minä-minä-minä kirjoittajista tienaa jopa 100 euroa/kirjoitus!!!!! Korjatkaa jos oon väärässä. Mut pliis, älkää kertoko, jos ne tienaa enemmän. Sitä en välitä kuulla.

Voi sika! Ne kirjoittelee noin kerran päivässä, elleivät sit vaihda vaatteita useamman kerran päivässä ja postaa niistä kaikista. Niin et tienisti voi olla tuhansia euroja kuussa. Ai saakeli! Mun on tällasena urpo-uunona vaikea sitä ymmärtää. Okei onhan täs markkinavoimat takana. Kun lukijoita on liuta, mainostajat kiinnostuu. Näitten oma-napa-paras-napa-blogien ulkoasu saa herkimmän migreenistä kärsivän oireilemaan. Kaikki vapaa tila on mainosta. Osa vielä vaihtuu kaiken aikaa blogia lukiessa.
Ainoo vaiva mikä minäminäminä tyypeillä on, on ottaa kuvia itsestään ja tietty täyttää vaatekaappia uusilla rytkyillä postauksia varten. Noilla palkoilla se kyl onnistuu helpposti. Niin ja joutuvat raukkaparat juoksemaan ensi-illoissa ja muissa kokkareissa, joihin kuulemma saavat alvariinsa kutsuja. Jotkut lennätetään ihan ulkomaille muotimaailman tuulia nuuhkimaan. Sisso saakeli!

Hei miks on niin, et oman navan paljastamisesta maksetaan? Miks se kiinnostaa ventovieraita. Se toisen napa? Toisen vaatteet? Toisen kampaukset? Mitä meijän korvien välissä oikein liikkuu? Jos liikkuu?? Ollaanks me tirkistelijöitä? Kiva kurkkii toisen arveltua luksuselämää? Vai mitä?
Mä oon täynnä kysymyksiä, vailla kunnon vastauksia. Olen ihan mykistynyt tämän muotiblogi-ilmiön äärellä.

No juu. Meikä ei oo tienannu senttiäkään oman onnettoman bloginsa avulla. Ei se mitään. Ei tätä tienisti mielessä tehdäkkään. Palkkaduuni on toisaalla. Tääl ollaan ihan vaan pyyteettömästi kirjoittamisen ilosta.
Ja pään päällä keikkuu pyhimysrengas.

Mut oon mä tienannut muutaman euron toisaalla. Mä tässä jossain vaiheessa funtsailin ihmisten intoa lähetellä kuvia lehtiin. Sattui ja tapahtui mitä vaan, niin kännykkäkamerat klikkailevat kuvia, ennekuin joku malttaa soittaa puhelimellaan apua.
Nyt meikä kuuluu samaan sakkiin. Paitsi et en ole ottanut toisen onnettomuudesta kuvaa vaan ihan muusta. Otin kuvan kivaksi katsomastani kohteesta ja lähetin Metro-lehteen. Tää tapahtu joulun jälkeen. Unohdin koko jutun samantien.
Asiaan palattiin eilen toimituksen puolesta ja kerrottiin kuvan olleen yhdessä Metro-lehdessä etukannessa ja et siitä maksetaan 100 euron palkkio. Miinus lisävero tietty. Pieksut! Kaverin piti oikein hitaasti ja vakuuttavasti kerrata asia mulle pariin kertaan ennen kuin uskoin. No mukavaa tietty.
Mut jäin silti ihmettelemään tätä nykymeininkiä. Otan puhelimella kuvan. Ihan ohimennen. Keksin lähettää sen lehteen ja saan siitä rahaa. Miten se voi olla noin helppoa?

Oon niin pirun ihmeissäni, mistä kaikesta nykyään maksetaan. Tänne mä jään sitä monttu levällään miettimään...?