keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kenen tietosuoja on tärkeä?

Tasan ei käy onnen lahjat. Oikeudet tietosuojaan. Tai paremminkin, et keiden oikeus tietosuojaan on suurempi kuin jonkun muun. Keiden tietosuojan rikkomukset pääsee isoihin otsikoihin.

Riippuu ihan siitä, missä sun tietoja on urkittu. Sairaalassa vaiko vankilassa. Siitä sit taas riippuu onks sun kokema vääryys mediaseksikästä. Voi ykä, koko tota sanaa. Kuka senkin on keksinyt...? En nyt vaan tähän hatutukseen parempaakaan keksi.

Mahdatteko muistaa, kun tässä aikasemmin tänä vuonna oli uutinen potilastietojen urkinnasta? Se oli tuol Haartmannin sairaalassa. Se on yks Stadin päivystysmestoista. Siel oli toimistoduunari aikaansa kuluttanut selailemalla sille kuulumattomia potilaskertomuksia. Lueskellut sähköisiä sairaskertomuksia ihan uteliaisuuttaan, huvikseen. Kattellu, miks naapurit on käynnyt päivystyskäynnillä.

Asiasta uutisoitiin silleen toteamis sävyyn maltillisesti ja asia painu villasen alle pidemmittä keskusteluitta. Ei yksikään kysellyt sairaalassa olevien tai siellä käyneiden tietosuojan perään. Ainakaan julkisesti. Ei yksikään toimittaja pureutunut tähän todelliseen uhkaan ja vaaraan tänä sähköisenä sairaskertomusaikakautena.

Meikä vaahtos asiasta muutamia päiviä, vaati päitä vadille, kun tollasta pääsee sattumaan paikassa, jossa käsitellään hyvinkin arkaluontoisia asioita. Ootetaan hei vaan, kun se kansallinen terveystietoarkisto jossain vaiheessa avataan ja ihmiset pääsee kotikoneiltaan lukeen omia sairaskertomuksiaan. Sit ollaan kaikki hakkereiden armoilla. Ja niiden perään kun ei tahdo kukaan päästä.
Täs olis kovastikin toimittajilla aihetta perehtyä, mut ei.

Asia on jälleen ajankohtainen. Meille on jo muutaman päivän ajan uutisia, lehtiä ja nettiä myöten toitotettu vastaavasta tapahtumasta vankilassa tuol Riihimäellä. Siel joku vartija on selaillu vankien tietoja jo pidemmän aikaa. Voi hallelujah! Erikseen on muistettu mainita, et Matti Nykäsenkin tietoja on lärätty. Hei, nyt tää onkin paha juttu. Suomen kansa ei Mattia jätä hädän hetkellä.

Enää puuttuu mielipidepalstoilta hellan tuutelis kirjoittajat. Nää ikuiset ymmärtäjät ja vankien puolustajat. Sit viel puuttuu muutamat mielenilmaustapahtumat tuol kaduilla "vankien tietosuoja taattava" kylttien kanssa.
Ja vartia on  tietty saatava vankilaan. Sinne Riihimäelle. Samoihin selleihin niiden kanssa, joiden tietoja se on urkkinut. Sais ihan henk. koht kuulla ja tuntea, mitä vangit on sen hommista mieltä......

Mitäs tästä vedetään loppupäätelmäksi?
Älä mene / älä joudu sairaalaan näinä aikoina. Sua voi hoitaa valelääkärit, tappajahoitajat ja sun intiiimit, luottamukselliset tiedot lukee joku, jolle ne ei mitenkään kuulu, kahvitauollaan. Eikä kuule kukaan korvaansa lotkauta.

Hankkiudu hyvä ihminen vankilaan. Tapahtu siel mitä tahansa, mistä toimittajat sais ihmisoikeusotsikoita, on sympatiat sun. Jo valmiiksi löyhiä lusimisen sääntöjä kyllä entisestään höllätään, kun kansan pieni vähemmisö kuulostaa niitä vaativan. Ja pirulauta, kaikki sun oikeudet vankina on potenssiin sata paremmat kuin lain kirjainta noudattavilla.

Miten ihmeessä kaikki on nykyään näin viturallaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails