sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Uusi aika

Luin siitä ensimmäisen kerran viime talvena. Ei kovin hetkeuttanut - silloin. Kaikesta uudesta kiinnostuneena luettu jäi kuitenkin itämään. Sienen oli lähtenyt kasvamaan. Edessä oli kuitenkin suuria esteitä.

1. Omat periaatteet - suosi suomalaista ja kannata kotimaista.
2. Pitkä suhde, monia eri yhteistyökumppaneita, joita kaikkia - paitsi yhtä - ole fanittanut.
3. Sitoutuminen johonkin määrätyksi ajaksi.

Oli mulla purtavaa, mietittävää ja pohdittavaa itseni kanssa.

1. Periaatteilleni joiduin sanomaan soro noo. Muuta perustelua en itselleni voinut antaa kuin shit häppens. Joskus on livettävä, minunkin.
2. Viisitoista vuotta langatonta elämää saman laitteenvalmistajan yhteydenpitovälineillä. Niitä välineitä on ollut kymmeniä, aina uusinta uutta. Viimeisin ostettu vuosi sitten. Ja siitä tulikin ensimmäinen ja isoin pettymys, mitä tällä rintamalla olen kokenut. Harmitti vietävästi. Vieläkin jurppii.
3. Kytkykaupat eivät koskaan ole olleet mun juttu. Mä haluun olla niin vapaa, kuin vain voin. Kaikista rahallisista liitoksista. Pienenä puolustuksena itselleni esitin, et mähän olen ollut saman palveluntarjoajan asiakkaana viisitoista vuotta, ni voin kai olla seuraavan vuodenkin... mut heti tuli "pallo jalassa" fiilis.

Älkää nyt hyvät ihmiset naurako. Et kuin voi olla noin vaikeeta. Kun tää on mulle niiiiin helkkarin iso juttu. Päätöksen tekeminen. Luopuminen. Takin kääntäminen. Uskokaa, olen jo joutunut muutamalle tutulle perustelemaan, miks musta tuli luopio. Niin tottuneita ovat olleet mun periaatteilleni.

Kattokaas kun mulla on vahva emotionaalinen suhde. Käytössä olevaan puhelimeeni. Ja niihin vanhoihin, joita lojuu tuol laatikoiden perukoilla.

No mut kuiteskin. Kaikista periaatteistani ja tavoistani huolimatta. Mä tein sen.


Tää on Rakkautta - ensi kosketuksesta <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails