Median mollaama

Hei sanokaas mulle, mikä tossa meidän valtiovarainministeri Urpilaisessa oikein mediaa mättää. Ku mä en ollenkaan hiffaa?

Oon pitkään laittanu merkille, et median suosikki tää Jutta ei nyt ainakaan oo. Siitä on ikävään sävyyn kirjoitettu siitä asti kun se tuli SDP:n puheenjohtajaksi. Miks ihmeessä?

Asiansa osaavaltahan se näin ulkopuolisesta tuntuu. Joo, vähän topakka puhetyyliltään, opettaja kun on. Mut ihan hyvin selvinny hommissaan. Ainaskin mun mielestä.

Kun Urpilaisesta tuli puolueensa puheenjohtaja aattelin, et nyt ne isot miehet Heinäluoma ja kumppanit halus vaihtaa johtoon naisen, jonka syyksi silloisen alkaneen alamäen vois kätevästi laittaa (ihan vaan mun oma arvaus). Oon kattokaas ollu huomaavinani, et nainen pääsee johtoon ainakin silloin kun firmoilla alkaa mennä huonosti. On sössitty oikein kunnolla. Ja näinhän asiat SPD:ssa kuulosti olevan huonosti menneiden vaalien jälkeen kesällä 2008.

Sen jälkeen ei paljon media Juttaa oo kehuskellut. Ainakin median yllätykseksi Urpilainen pärjäs viime vaalien keskusteluissa hyvin ja haastoi Kataista ja Kiviniemeä oikein kunnolla. Niihän siinä sitten kävi, et SPD on taas hallituksessa ja Jutta valtion rahakirstun vartijana.

Nyt sit ilveillään näille Kreikan lainan vakuus vaatimuksille. Et yhtä tyhjän kanssa kuulemma koko show. Mut jos ei mentäiskään tähän median mollaamiseen mukaan vaan funtsittais asiaa ihan omilla aivoilla.

Urpilainen ajoi takaa suomalaisten veronmaksajien riskien minimoimista. Ja sehän me saatiin, eiks joo. Suomi sai sopimuksen, joka on niin hyvä kuin se tässä tilanteessa voi olla. Tästä osoituksena on, että sijoittajien mielestä Suomen riski pieneni Kreikan rahoittamisessa. Vakuussopimuksen jälkeenhän valtion kymmenen vuoden joukkolainojen korko vajosi pohjalukemiin. Eli ainaskin sijoittajat ovat mielissään. Ja jos ne on, pitäis olla meidän muidenkin. Mediaa myöten.

Mut ku ei, niin ei. Iltapäivälehtien lööpeistä ollaa saatu lukea kuinka Eurooppa nyt nauraa meille?? Tuttu on duunissa Brysselissä. Viikot siellä, viikonloput tääl Suomessa. Kerto et alkaa olla hartiat hellinä kun belgialaiset duunikaverit on taputellu olkapäille ja kiitelly sitkeää Suomea. Hyvä, että laitoitte kampoihin, sanovat. Niin, et ainakaan Belgiassa ei meille naureta.

Muistellaan hetki menneitä. Sitä Vanhasen Mattia, joka aikoinaan oli meidän pääministeri. Matilla oli helkkarin moinen päähänpinttymä et EU:n elintarvikevirasto pitäis saada tänne Suomeen. Vissiin Nurmijärvelle. Noh eni veis. Ponnekkaasti Matti asiaa esitti suuntaan jos toiseenkin, mut kuinkas kävi. Italian gigolo - anteeks - pääministeri Berlusconi ilmoitti, et Italia ottaa elintarvikeviraston, eikä siinä ehtinyt kukaan paljon vanhentua, kun virasto oli siellä. Silloin ei kukaan lotkauttanut korvaansa Suomen suuntaan. Se siitä Matin ponnekkuudesta. Irvailiko silloin media Matin saamattomuutta? Ei osunu ainakaan mun silmiin.

Vaan entäs nyt? Vakuusvääntö ja Romanian ja Bulgarian torjuminen Schengen-sopimuksesta ovat osoittaneet Suomen olevan vahva jäsenmaa. Tääl osataan ajatella omilla aivoilla. Ja neuvotella tiukasti. Eikä siinä yhtälössä yhtään haittaa, et meil on paras luottoluokitus. Ollaan osoitettu et meidät kantsii ottaa jatkossakin tosissaan.

Noh mut palataanpa vielä hetkoseksi tähän median ja Jutan merkilliseen suhteeseen. Hesarissa tänään on juttua SPD:n puoluevaltuuston kokouksesta, jossa oma väki oli Urpilaista ylistänyt tästä vakuus asian saamisesta päätökseen. Katkeran oloisesti toimittaja kirjoitti, että puhujat olivat kilvan Juttaa suitsuttaneet. Mutta olihan sen toimittajan ihan pakko heittää loppukaneetiksi - "ainakin niin kauan kuin media oli paikalla". Kun kerran toimittaja parka joutui kuuntelemaan vain kehuja eikä saanut ketään moittijaa haastateltavaksi, oli lukijalle kuitenkin heitettävä pieni epäilyn siemen. Et kyl siel varmaan negaatioitakin oli, ne eivät nyt vaan kantautuneet toimittajan korviin.

Mä ihan oikeasti haluan puolueetonta uutisointia, jossa toimittajan henk.koht. mieltymykset eivät kuulla läpi.
Mistä sitä sais?