keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Stadi on mun hima

Mun sydän sykkii Stadille. Tietty. Oon täälllä syntynyt ja kasvanut. Käynnyt, viipynyt, piipahtanut muuallakin. Mut aina asunut syntymäkaupungissani. Tälle kaupungille tekisi rakkauslaulun - jos osaisin. Stadille laulaisin oodin - jos vaan osaisin. Kun Stadista puhutaan, puhutaan mun himasta. Kun Stadia moititaan, moititaan mun juuria. Kotipaikkakunta, syntymämaisemat. Niissä on omat tunnepuolen syvänteet. Meillä kaikilla.

Luin tänään aamulla Metro-lehteä. Silmiini osui artikkeli Stadi oppaasta, jonka on tehnyt joku... no arvatkaa. Turkulainen! Ei siin mitään oli turkulainen, lappilainen, savolainen. Meinaan, et kuinka joku ulkopaikkakuntalainen voi tuntee Stadin niin, et tekee siitä opaskirjasen. Roudaa katuja ja kujia ristiin rastiin. Selvittelee paikkojen historiikkia. Ja skrivaa kirjan. Siis joku ulkokuntalainen.

No mut näin siis on päässy käymään. Eikä se mua haittaa. Päin vastoin. Mä oon iloinen ja vähän ylpeäkin, et joku muuttaa Stadiin, eikä käy sitä ekana haukkumaan. Vaan päättää ottaa uudesta kotikaupungistaan selvää ja kyhää faktoista vielä kirjankin. Jou - jou!

Musta ei kirjan kirjoittajaksi olisi. Tollasen opasduunauksen. Mä kävelen vaikka silmät ummessa kantakaupungilla, mut varjele ku joku ummikko tulee kysymään katua nimellä. Useimmiten oon ihan öööö. Saatan osata näyttää, et mee kuule tonne päin, tuol se on. Mut kun en millään saa päähäni, mikä kaduista on just se kysytty. Tutut nurkat ei ole koskaan pakottaneet katuja nimeltä lukemaan. Mä meen ja tuun, mut katujen nimet on mulle ihan hepreaa. Siis nimet tutut, kadut tutut kulkea. Ne ei vaan aina yhdisty mun päässä. Ja olen siis syntyperäinen stadilainen.

Tästä on hauska esimerkki. Tälle ei toisin ole nauraneet muut kuin mä itse. Pari kesää sitten dallasin kauniissa auringon paiteessa Senaatintorilta Aleksia pitkin Stockalle päin. Olin ohittanut Unioninkadun, yhden Aleksin poikkikaduista. Kulkusuuntaani seuraava poikkikatu on Fabianinkatu. Vastaan kävelee nuori varusmies. Pysähtyy mun kohdalla, tervehtii nostamalla käden baretin reunalle (helkkarin tyylikäs ele muuten) ja kysyy missä mahtaa olla Fabianinkatu. Tästä miehekkäästä tervehdyksestä häkeltyneenä ja heikon katumuistini takia jouduin hieman miettimään. Sanoin kaverille, et ootas hetki, mun on funtsittava. Rattaat raksutti, mietin kuumeisesti ja mulla välähti. Iloisena ja innokkaana osoitan sormella edessä n. kymmenen metrin päässä olevaa risteystä. Fabianinkatu on siinä. Siis ihan vieressä. Juma kun olin iloinen, kun pystyin auttamaan. Mies kiitti kohteliaasti, mut ilmeestä näin, et heppu oli sen näköinen, et epäili mun kulkevan jotenkin himmeillä valoilla. Mut hei, mähän olen syntyperäinen stadilainen.










Mun elämäni on taas järjestyksessä. Aseman kelloa vuoden verran peittänyttä näköispeittoa on alettu purkamaan ison remontin jäljiltä. Steissin kellotornilla on tärkeä merkitys monen stadilaisen elämässä. Sen juurelta lähdetään matkoille ja palataan kotiin. Sen juurelta napataan taksi tolpalta ja jatketaan matkaa määränpäähän. Sen juurelle tullaan sovituille treffeille. Sen juurella, varsinkn kesäisin, istuskellaan ja tsiikaillaan kadun vilinää. Kaikille kulkijoille se näyttää ajan kulun isolla kellotaulullaan.

Aikanaan sovin elämäni miehen kanssa treffejä. Ihan ekoja. Oltiin tavattu yhdessä urheilutapahtumassa ja olin antanut miehelle puhelinnumeroni. Tuohon aikaan matkapuhelimia ei ihan joka tytöllä ollut. Ei siis mullakaan, eikä miehellä. Soitti mulle kolikkopuhelimesta. Saatiin treffit sovittua, mut sit alko kolikot olla loppu. Päivä ja kelloaika oli ehditty sopia. Viimeiset sanat, jotka kuulin oli "kellon alla". Tuut-tuut-tuut...

Tälläydyin sitten kellon alle aseman tornin juureen. Kello tuli sovitun verran. Miestä ei missään. Meni viis minuuttia yli. Ei sitä näkyny. Kymmenen minuuttia yli sovitun ja mä jo ääneen sadattelin sen kaksi lahkeisen helvetin tuuttiin. Kaikkea mahdollista piilokamerasta ja kavereiden kanssa lähistöllä mulle hölmölle nauravasta porukasta sinkoili mun mielessä. Rehevien kirosanojen säestyksellä.
Jostain ajatuskätköistä tuli mieleen et hei "kellon alla". Sehän on käsite tääl Stadissa. Se tarkoittaa Stockan pääoven yläpuolella olevaa kelloa. Se kaveri on kellon alla eikä kellon alla. Sit mua vietiin. Ikinä en ole singonnut itseäni niin nopeasti paikasta a paikkaan b kuin silloin.

Ja siellä se venas. Mä olin "myöhässä" sellaset parikyt minuuttia. Mut siellä se venas. Kellon alla.

Ja mä hei olen syntyperäinen stadilainen.

Aikanaan vaihdettin kihlat kellon alla. Sillä kertaa oltiin saman kellon alla samaan aikaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails