Tanssii tähtien kanssa - osa 1

Meikä on paukuttanut noista politiikan ketaleista viime aikoina niin et sappi on kuumana korventanut sydänalaa.
Lepoa arjesta ja sen kurjuudesta tuo tänään ihan oikeisiin tositoimiin - tarkoittaa tansseihin - päässyt Tanssii tähtien kanssa- ohjelma. Viikko sitten meitä jo lämmiteltiin aiheelle, mut tänään sit katseltiin ihan oikeita esityksiä.

Meikä valitsi itse itsensä tässä taannoin kisan viidenneksi tuomariksi. Mua kun on aikaisempina kausina närpiny erityisesti iltapäivälehtien tapa nostaa jotkut tanssikokeleista jalustalle oli siihen tanssilliset edellytykset tai ei. Näyttää sama meininki olevan meneillään tänäkin syksynä. Esiin on nostettu tanssioppilaita, ilman et askeltakaan on julkisesti tanssittu.

Oukei. Tänään on tanssittu. Tanssin tuomaroitiin noin niinkuin oikeassa kilpatanssikilpailussa kuuluvat

1) tahti ja perusrytmi
2) liikeradat
3) vartalolinjat
4) jalkatekniikka
5) tanssillisuus
6) tanssin luonteen tulkinta
7) koreografia

"Tahti ja perusrytmi ovat jokaisessa tanssissa tärkein arvosteluperuste. Pari, joka toistuvasti
jonkin tanssin aikana tekee virheitä tahdin ja perusrytmin suhteen, sijoitetaan ko. arvostelussa
viimeiseksi.

"Arvosteluperusteet 2 - 4 on lueteltu tärkeysjärjestyksessä. Järjestyksessä edeltävän
arvosteluperusteen suhteen tapahtuvat virheet ovat ratkaisevampia kuin yhtä selvästi näkyvät
virheet jäljempänä mainitun perusteen suhteen. Erikoisen näkyvät virheet esimerkiksi
jalkatekniikassa heikentävät kuitenkin esityksen arvoa enemmän kuin vähäiset virheet
liikeradoissa."

"Kilpailuparin arvostelu alkaa hetkestä, jolloin pari aloittaa ensimmäisen tanssiliikkeensä ja
loppuu merkkiin erän päättymisestä. Tuomarin on huomioitava arvostelussaan koko
kilpailuesitys, ja mikäli tarpeellista, muutettava arvosteluaan esityksen aikana."

"Arvostelutuomari ei ole velvollinen perustelemaan antamiaan sijoituksia."

"Arvostelutuomari ei saa kilpailun tai kilpailutauon aikana keskustella osanottajista tai heidän
suorituksistaan."

Lainaukset Suomen tanssiurheiluliiton kilpailusäännöistä.

Tanssin arvostelussa tärkein on rytmi. Sen arvioiminen töllön välityksellä ei oikein pelitä. Nimittäin rytmi on jaloissa. Askeleet musiikin iskuilla. Rytmissä pysymistä arvioin vain jos sen pystyin havaitsemaan.

Ja vielä yks tosi tosi tärkeä asia. Naiskilpailijat ovat tässä kisassa mieskollegoitaan paremmassa asemassa. Mies kun tanssissa on se joka vie. Erityisesti vakiot menestyvät tai kaatuvat miehen osaamisen myötä. Hyvän miestanssjan kanssa nainen pärjää pidemmälle.

Mulla on siis kaikki sympatiat kisan miesoppilaiden puolella. Ei oo herkkuu teillä. Mut se ei vaikuta mun arviointiin. Tippaakaan. Pisteet annan vain oppilaalle. Ja sit mentiin.

Pari no.1 Laura Voutilainen - Marko Keränen / Cha-Cha / mun pisteet 8

Mainio napakka aloitus tälle kisalle. Laura sisäistänyt cha-chan viekoittelevan, leikkisän härnäävän tyylin. Taitoa naisella on. Erityisesti ilahdutti suorat polvet tukijalalla. Se on cha-chassa ominaista ja tärkeä tanssin ilmeelle. Pyörähdykset onnistuneita. Ja rytmi - ihan jess!!


Pari no.2 Juha Veijonen - Sanna Hirvaskari  / Hidas valssi / mun pisteet 3

Rytmi, askellus, asento - ou nou! Ei ollut tää Juhan juttu. Erinomainen osoitus tanssin vaikeudesta ja miehen roolista. Jos mies on out, on koko tanssi pusikossa. Sanna ei pystynyt pelastamaan oikeastaan mitään kauniista hymystään huolimatta. Sympatiat on Juhan puolella, mut niillä ei tässä kisassa tuomaripisteitä anneta.

Pari no.3 Anna Perho - Janne Talasma / Cha-cha / mun pisteet 4

Voi Anna. Jähmettyneen hymysi takana oli ihan pimeetä. Ajoittain kuin zombi. Muutamia hyviä jalkatyöskentelyjä ja esityksen kuluessa pientä vapautumista. Rytmi kateissa (siltä osin kuin jalkoja ehti näkemään). Se on paha juttu. Askellus ajoittain hypähtelevää. Janne vei Annaa kuin pupujussia narussa. Tök - tök - tök.

Pari no.4 Joona Puhakka - Sanni Siurua / Hidas valssi / mun pisteet 7

Rytmi kohtalaisen halussa. Isot plussat annan tosi vaikeille pivoteille ja kauniille X-linjalle. Ovat molemmat helkkarin vaikeita tehdä. Asento etupainoinen ja jäykkä. Mutta vilpitöntä yrittämistä näki Joonan otteissa. Ja taas kerran. Vakiot on vaikeita tansseja! Vakioissa miehen on osattava. Tanssia.

Pari no.5 Nasima Razmyar - Jani Rasimus / Cha-cha / mun pisteet 7

Hei, tässä mukava yllätys. Iloinen selvästi cha-chan imuu tarttunut nainen. Nasima jammas ihan ok. Mikäs oli mennessä. Parina mainio lattaritaitaja. No ei se mitään. Lattareissa ollaan paljon enemmän omillaan kuin vakioissa. Lattareissa tanssitaan paljon erillään ja niitä osuuksia ei paraskaan tanssipari pelasta toisen puolesta. Molempien on osattava. Jalkatyö vielä vaatii hiomista. Lantio liikkuu Nasimalla jo irtonaisesti. Se on lattareissa tärkeää. Rytmi melkoisen kohdallaan.


Pari no.6 Jethro Rostedt - Susa Matson / Hidas valssi / mun pisteet 4

No juuh. Yritystä oli. Joskaan ei ihan tosissaan. Paikoitellen rytmi oli jalkojen alla. Asento huono. Sitä vielä korosti Jethron kapun takki. Malliesimerkki siitä, ettei miestanssija voi käyttää tavallista puvuntakia tai frakkia tanssiessaan. Tanssifrakit ommellaan eri tavalla. Niiden hartialinja asettuu kauniisti miehen olkapäille, eikä nouse siivekkeinä ylöspäin kuten Jehtrolle kävi. Puvustukselle iiiso miinus, et olivat tollasen takin miehelle laittaneet. Höh!

Pari no.7 Antti Tuisku - Anna- Liisa Bergström / Cha-cha / mun pisteet 7

Show-meininkiä osaavasti. Cha-chaa jäi vähemmälle. Käytettiin Antin vahvuuksia, jotka eivät näyttäneet olevan cha-chassa. Rytmissä pysyttiin hyvin. Muusikko kun on. Täs oli ihan niinkuin kaksi tanssia. Se menevä show meininki, joka oli ihan jees. Mut cha-chaa - sitä jäin kaipaamaan. Meininki ja energia saivat multa plussaa.

Pari no.8 Satu Silvo -  Sami Helenius / Hidas valssi / mun pisteet 6

Ei oikeesti! Kun on hyvä mies tanssija parina, olis ihan vähin et nainen olis siin mukana. Satu ajoittain laahautuu Samin käsivarsille. Naiselle vaikea, vaikea pään asento on vielä hakusessa. Mut se onkin ihan oikesti vaikea asia opetella. Naisen tehtävä on pitää oman vasen käsivartensa kannateltuna. Sadulla se roikkuin kuin kanan siipi. Mutta tunnelmaa tässä tanssissa oli. Onhan Satu näyttelijä. Osaa esittää eläytyvää.

Pari no.9  Jukka Rasila - Saana Akiola / Cha-cha / mun pisteet 8

Wow! Hyvä Jukka! Tässä oli tekemisen, yrittämisen ja haluamisen meininkiä. Jo insertti parin harjoituksista kertoi mulle paljon. Hoikka mies oli tee-paita likomärkänä. Siellä harjoitellaan. Tosissaan.
Rytmi oli kunnossa. Se tuli hyvin esiin pitkässä parisoolossa, jossa vieretysten askelsivat cha-chan askelia. Piti muistaa, osata ja kuunnella musiikkia. Hyvä Jukka! Vielä uudemman kerran.

Pari no.10 Maria Jungner - Aleksi Seppänen / Hidas valssi / mun pisteet 5

Aleksin kaltaisen vakiotanssi virtuoosin käsivarsilla olisi pitänyt loistaa, eläytyä, liihottaa ja nauttia paljon enemmän kuin Maria näytti tekevän. Muutamia askel kökkäreitä ehdin nähdä, vaikka Aleksin varma osaava vienti pitikin Marian pystyssä. Askelrikkeiden takia Maria ei aina ollut rytmissä. Mariankin vasen käsivarsi roikkui silmiinpistävästi.
Kuules Maria - kaikki kehu, minkä sait kisan oikeilta tuomareilta, oli Aleksin ansiota. Ilman Aleksin upeita raameja, olisit jäänyt seinäkukkaseksi.

Do diin! Tämän avausjakson voittajaksi meikä julistaa naisista Lauran ja miehistä Jukan. Onneksi olkoon!

Ja kuten Suomen tanssiurheiluliiton kilpailusäännöissä sanotaan, ei tuomarin tarvitse arvioitaan perustella.
Enkä ole kilpailijoiden kanssa vaihtanut sanaakaan heidän suorituksistaan.
Niin, et ihan oikea oppisesti tää arviointi meni. Ilman ensimmäistäkään ennakoasetelmaa. Enkä lue huomisia iltapäivälehtiä. Et niinku kuka nyt on sit se ennakkosuosikki.

Voi Paula, Paula

Kuuntelin eilen uutisia ja kattelin keskustalaisen ympäristöminiteri Paula Lehtomäen kauhistelua poliitikko parkojen kohtelusta. Teki ne niin tai näin, niin lokaa kuulemma saavat niskaansa. Nyt vois hei kaikki tohon korruptioon - eiku sehän on se maa tapaan sortuneet mennä jonnekin peilin eteen kattoon, et missä vika. Se kun siel vastapäätä. Se vika.

Lehtomäki koitti pää kalleellaan selitellä olleensa omaehtoisen avoin ja ilmoittaneensa siitä syystä perheensä merkittävät osakesijoitukset Talvivaara kaivokseen. Voi höppä pöppä sanon minä!
Kyl se kuule Paula nyt näyttää siltä, et taisit säikähtää selvitystä Vanhasen Matin esteellisyydestä pääministerinä toimiessaan. Muutaman yön nukuttuas päätit antaa eduskunnalle selvityksen näistä perheesi osakeasioista ja aattelit varmaan, et se on sillä selvä. Niinkus tapana on ollut. Eduskunnassa kun kaikki on samassa veneessä. Siel kaikki kansanedustajien ja ministerien mokat ymmärretään parhain päin. Mitä nyt oppositio koittaa jotain piipittää. Mut siitä ei kukaan siel salissa välitä.

Jos Lehtomäki ihan oikeasti olis halunnut olla avoin, olis tää asia kerrottu jo silloin alkuvuodesta, kun osakkeita ostettiin Lehtomäen perheeseen. Eiks niin? Eikä vasta nyt kun yks ja toinen ministeri ja kansanedustaja pissii housuihinsa miettiessään, miten erilaisista ilmoittamatta jääneistä kytköksistä saattaa jäädä vielä kiinni.

Täs on muutama jännä seikka, jotka mua alkoi askarruttaa. No ensinnäkin toi Talvivaara, ni sehän sijaitsee Lehtomäen vaalipiirissä Kainuussa. Osoittaa kotipaikkarakkautta ostaa tuntuva osakesalkku just sieltä tutuilta kulmilta. No toinen asia joka hämää on se, et ympäristöministeri tai siis hänen perheen jäsenet sijoittavat rahaa kaivostoimintaan, joka on melkoinen rasite luonnolle. Mua ihmetyttää kans se, et Talvivaarassa halutaan ottaa talteen uraania. No ei se yksistään mikään ihme ole. Kallista tavaraahan se on, toi uraani. Sitä on kiva kaupata. Mut kun se on tän maan hallitus joka päättää, saaks kaivos ottaa uraanit talteen ja siel hallituksesta se Paulakin istuu. Kaiken kukkuraksi kun toi Talvivaara on pörssiyhtiö, ni päättelen siitä et jos uraanin talteen ottamiseen saa luvan, alkaa varmaan pörssikurssit kohisten nousta. Ja mitäs siitä muuta seuraa kuin omistajille lihavia osakepotteja. Ja kylhän Lehtomäki lastensa huoltajana (oletan, et on huoltaja) on täysin vastuussa lastensa omaisuudesta ja sen hoidosta lasten ollessa alaikäisiä.

Kuinkas tää mun funtsailu päättyi ministerin perheen rahaa pursuaviin taskuihin?
Eikös kautta aikain ole ollut tapana laittaa varallisuutta turvaan puolison, lasten, sukulaisten tileille? Et jos karhuumaan aletaan jotain takaisin, ei omalla tilillä ookaan mitään...
Maalikkona kun tätä katselee, niin onhan täs kaikki emmeet vilppiin, vilunkiin ja erityisesti oman edun ajamiseen. Tai siis perheenjäsenten osakkeiden tuoton lisäämiseen.

Niin et Paula, onks ihme jos sulle ei hurrata ja sun tarkoitusperiä ihan pikkiriikkisen epäillään?

Ei tästä Keskustapuolueen maine rehtinä puolueena kasva. Matti Vanhasen rooli pääministerinä ollessaan rahan jakajana ja saajana on tarkastelun alla. Matilla on osoittautunut olevan huono muisti ja huonot hoksottimet - tarkoittaa tavalliselle kansalaiselle valehtelua - mitä tulee tekojensa muisteluun ja siihen, et olis pitäny jäävätä itsensä oikeissa paikoissa.
Nykyinen Keskustan johto ei suurista lupauksistaan huolimatta ole mitään uutta avointa alkua saannut aikaiseksi. Mari Kiviniemi kieltäytyy kertomasta omasta vaalirahoituksestaan tarkemmin. Puolueen uusi sihteeri Timo Laaninen puolustelee Mattia kolmen sekunnin virheestä. Tarkoittaakohan Laaninen, ettei noin  pienestä pikavipistä - eiku siis pikavirheestä nyt tarttis näin isoa meteliä nostaa. Et ihan valtakunnan oikeuteen poloista laittaa?

Helvetti kun tää on niin turhauttavaa. Lukea noista Arkadianmäen rosvoista. Onks niistä yksikään mun yhden tärkeän äänen arvoinen ens kevään vaaleissa? Tai haluuks mä auttaa omalla äänelläni sinne ketään uutta rosvoilemaan?

Mattia naurattaa

Okei! Oikeuskansleri on sanansa sanonut. Vaalirahakohu on saanut uuden tervetulleen käänteensä. Vanhasen Matti näyttää olleen - oikeuskanslerin mielestä - esteellinen pääministerinä toimiessaan. Tuli kato vähän avustuksia myönnettyä valtion varoista säätiölle, jonka hommissa Matti on ollut sellaset parikyt vuotta.

No eihän Matti omasta mielestään mitenkään voinnut tietää, et onks se esteellinen tommosia päättämään. Vaik sama säätiö on jaellut rahaa Keskusta puolueelle ja Matille ittelleen tuhansia ja tuhansia euroa. Eihän mies parka mitenkään voi muistaa kaikkia luottamustehtäviä ja säätiöiden hallituksia, joissa istuu. Kansanedustajilla kun näyttää noita muitakin vastuullisia hommia - kuin vain kansan edustaminen - olevan ihan pilvin pimein. Monenlaista puuhaa ja duunia, pitämään kiireisenä. Ja kaikista vielä liksaa nostetaan pienen kansanedustajan / ministerin palkan lisäksi.

Näyttää entistä selvemmältä, et Matti on ottanut "maan tavan" silleen tosissaan. Tarkoittaa, et laki ei koske ministeriä. On vaan helvetisti oikeuksia, muttei ensimmäistäkään velvollisuutta. Eikä mistään tartte vastuuta kantaa. Missä muussa duunissa, eduskuntaa lukuunottamatta, tollanen onnistuis? Mä tarkotan työntekijä tasolla. Johtoportaissa kun tuppaa kaikenlaista suhmuumista oleen. Verojen ja lakien kiertoa. Ja jos sit firman asiat menee puihin ja johto vaihdetaan, niin erotetun/eronneen bomsan tilille tällätään rahaa niin, et tiliotteen saldosarakkeesta tila loppuu pitkän numerosarjan takia.

No vielä tohon Mattiin. Miten vastenmieliseltä sen esiintyminen toimittajien piirittämänä näytti tässä toissa iltana uutisissa. Esitti silmiinpistävän huoletonta nojatessaan kyynärsauvaansa Suomen perheyritysten liiton toimiston oven edessä. Noh, jalka näyttää kengästä päätellen operoidun, mutta todellinen syy miehen vetäytymiseen pääministerin ja kansanedustajan tehtävistä alkaa valjeta. Tuleva, mahdollinen valtakunnanoikeushan se on. Matti päätti ottaa ritolat eduskunnasta ja pestautua hommiin siviilipuolelle, ennen kuin asia saavuttaa päivänvalon. Arvatkaa, onko Matti tehnyt hyvät sopimukset mahdollisista erorahoista Perheyritysten liiton kanssa. Mä ainakin arvaan, et on. Tiesköhän Matin palkkaava osapuoli, mitä tulossa on? Kertoikohan Matti tulevasta mahdollisesta oikeusistunnosta. Ja taas meikä arvaa, ettei kertonut. Meinaan kun toi Matti Vanhanen ei ole oikein antanut missään vaiheessa itsestään luotettavaa kuvaa.

Mitä Matin toimintaan ja aikaan saannoksiin pääministerinä tulee, niin mä en muista muita kuin pressalta lautasen pois ottaminen EU-kokouksista ja Valion maidon saaminen takas S-ketjun kauppoihin.
Toivottavasti oot uudelle työnantajallesi hyödyllisempi kuin Suomen kansalle.

Eilisten iltapäivälehtien lööppien kuvissa Matti Vanhanen nauraa niin et kitapurje lepattaa. Tää kaikki näyttää olevan sille ylimieliselle äijälle viihdettä. Ei se mitään Matti. Naura vaan. Sehän kuulemma pidentää ikää.

Mitä veikkaatte? Nostetaanko Matti Vanhasta vastaan syyte ja viedäänkö asia valtakunnanoikeuteen? Onko eduskunnan perustuslakivaliokunta riippumaton päättämään asiasta? Porukka kun on sitä samaa "maan tapaa" noudattavaa eliittiä. Tää "maan tapa" kun näyttää olevan niin syvällä meidän poliittisessa elämässä ja sen toimijoissa, et luulen valtaosan Arkadianmäellä olevan siinä mukana?
Luotanko meidän poliitikkoihin? No en!

Muuten, missä muussa duunipaikkassa Suomen maassa duunikaverit saa päättää joutuuko niiden työkaveri oikeuteen???

Mut siitä huolimatta, näillä tiedoilla mitä julkisuuteen on annettu, olisin liputtamassa oikeuteen menon puolesta. Tää meinaan on nyt niiiiin iso juttu, ettei poliitikoilla taida olla uskallusta äänestää asiassa nou. Jos perustuslakivaliokunta pyytää valtakunnnansyyttäjää käynnistämään esitutkinnan. Ja jos esitutkinnan perusteella esitetään eduskunnalla äänestettäväksi nostetaanko syyte. Kansanedustajat kun ovat nyt selkä seinää vasten. Kahden tulen välissä. Toisaalla hyvä veli / hyvä sisko systeemit ja toisaalla vaalit.
Niin, kun noi eduskuntavaalit tossa kevät talvella ovat edessä. Silloin pitäis jokaisen seuraavaa neljän vuoden pestiä haluavan kansaedustajan olla niin mielin kielin meille päin. Kahvia ja pullaa ja smool toolkia kansan kanssa. Siin on kyl paha paikka, jos Matti päästetään kuin koira veräjästä.

Jos kuitenkin käy toisin ja Matti pääsee tästä ahdingosta ilman syytettä, on tällä kuitenkin ilmaa puhdistava vaikutus. Luulen, et tämän jälkeen poliittisissa piireissä tota "maan tapaa" mietitään ihan uudelta kantilta.
Et maan tapa jatkossa oliskin sellanen, et omaa virka-asemaansa ei nyt vaan kertakaikkiaan voi eikä saa käyttää väärin.

Suomenruotsalaisia juutalaisia

Ei vinde! Ei oo totta. Nyt kun noil suomenruottalaisilla kytee pelko persuuksissa omien etuoikeuksiensa puolesta, ni yks niiden keulamiehistä - ainakin ennen vanhaan - toi Pär Stenbäck on kyl lohkassu jotain ihan mahdotonta. Et nyt  tää hienosto porukka, joka omistaa kolmasosan Suomesta tavalla tai toisella, on ajettu ahtaalle. Et niiden "vainoaminen" tääl Suomessa muistuttaa juutalaisvainoja toisen maailman sodan aikaan????? Ei saatana! Saahan sitä marttyyri olla, jos sellasesta tykkää. Mut toi on jo liian paksua.

Ainoo, mikä on yhteistä Saksan juutalaisille ja Suomenruotsalaisille on varallisuus ja valta. Ovat kovia yrittämään. Molemmat. Osaavat tehdä bisnestä ja vuolla kultaa niin et meikä on vihreä kateudesta. Mut siin ne yhteiset asiat onkin. Saksassa juutalaiset sodan aikaan laitettiin kaasu-uuneihin. Tääl Suomessa nää meidän ruotsinkieltä äidinkielenään taalaavat on ihan vapaina. Pienenä vähemmistönä suurine oikeuksineen. Niit on tätä nykyä koko Suomessa öbaut 300.000. Niille tarjotaan julkiset palvelut ruotsiksi, vaikka vain pieni osa porukasta on todellisia ummikkoja. Suurin osa pärjää suomenkielellä paljon paremmin kun pakkoruotsia opiskelleet suomenkieliset ruotsilla.

Pohjanmaalla väännettiin tässä hetki sitten, kun Kokkola meinattiin erityisesti keskustan poliitikkojen toimesta liittää hallinnollisesti Ouluun. Palvelut olis sit tarjottu kokkolalaisille, paremmalla porukalle, niille ruotsinkielisille, siellä missä ruotsia ei perinteisesti niin paljon puhuta. Perustuslaki esti siirroon.
Vaasa paikkana on suomenruotsalaisten paratiisi. Kokkola sit sinne. Noin niinku hallintopuolelta. Eihän sitä Kokkolaa muuten oltu siirtämässä, tietty. Kyl se pysy kartalla ihan omalla paikallaan. Tää päätös jurppi Mauri Pekkarista sen verran paljon, et lehdistötilaisuudessa, jossa aihetta käsiteltiin, avas Mauri suunsa ja vastas kaiken kielisiin kysymyksiin vain suomeksi. Vaik osaa kyl ihan sujuvaa ruotsia. Tämän hiipuvan vaalikauden ehdottomasti paras veto keskustalaiselta. Mitä sitä ruotsia puhumaan porukassa, jossa kaikki osaa suomea! Hyvä Mauri!

Suomenruotsalaisia näyttää kalvavan tää suomensuomalaisten pikku hiljaa barrikaadeille nouseminen. Kyseenalaistetaan vähemmistökielen asema. Ihmetellään kalliita hallintokoneistoja, joita ylläpidetään tän pienen porukan takia kahdella kielellä. Kaikki maan virallinen materiaali pitää painaa kahdelle kielellä. Toista kieltä lukee viis miljoonaa ihmistä ja sitä toista 300.000. Ihmetellään, et oli vaalitulos mikä tahansa, niin Ruotsalaisen kansanpuolueen edustaja on hallituksessa jonain ministerinä. Ruotsinkielen opiskelua pakollisena ei kiitellä. Ja sitä rataa.

Hei haloo! Tää on tätä päivää. Me ollaan päästy Ruotsin vallan alta ajat sitten. Mut silti meidän pitäis ryömiä ja hyväksyä vähemmistön hyysääminen ja niiden etuihin veroeurojen törsääminen. Suomenkieltä äidinkielenään puhuvat on hei huomannu, et maailmaa on Ruotsin rajojen takanakin. Usein paljon tärkeämpää ja mielenkiintoisempaakin. Ja Ruotsin läpi matkatessa kohti avaraa maailmaa kyl pärjää helkkarin hyvin englantia puhumalla. Ovat siellä kielitaitoisia. Vaik meille onkin koitettu syöttää sitä ikuista paksua ja pitkää pajunköyttä, kuinka pohjoismainen yhteistyö vaatii kaikkien suomalaisten ruotsinkielen taitoa. Voi törky, mitä potaskaa.

Noh, on ruotsinkielisissä poliitikoissa toinenkin marttyyri. Astrid Thors, tää maahanmuuttoministeri, joka alahuuli väpättäen nyt lehdistölle kertoo epäilevänsä ruotsinkielisen porukan "sortamisen" johtuvan siitä, että hän on ruotsinkielinen. Ei kuule Astrid, ei se oo sun äidinkieli, vaan sun dorkat puheet ja ehdotukset liittyen maahanmuuton helpottamiseen ja kaikenmaailman kerjäläisten ja ulkomaalaisten vanhusten hyysäämiseen. Et ei nyt sekoita kahta asiaa. Kieltä ja tyhmiä päätöksiä. Jokainen joka puhuu niin dillejä kuin sä, saa buuausta. Kielestä riippumatta.

Nyt on vaan se aika. Et kuvia ei enää kumarrella. Herran pelko ei saa meitä polvilleen, eikä selkiä köyryyn. Menneiden aikojen itsestäänselvyydet kyseenalaistetaan. Suomenruotsalaistenkin on alettava perustelemaan kielellisiä oikeuksiaan ja etuoikeutettua asemaansa. Niitä ei enää haluta tarjoilla ku illallista Manulle.

Tästä kaikesta uudesta tuulesta meidän yhteiskunnassa on juutalaisvainojen polttouunit kaukana. Vaikka voihan se vähän kirpasta, kirvellä ja kuumottaa. Henkisesti. Kun perusteettomia oikeuksia pikkuhiljaa perataan. Suomalaisilta ruotsia puhuvilta.

Tervetuloa Suomen 2000-luvulle! Täällä ummehtuneita nurkkia tuuletellaan.

Päivän pieru

Aattelin kertoa mun maanantaista. Paskamaisin päivä viikosta tällaselle ma-pe 8-16 työtätekevälle. Hatutus maanantaille alkaa jo edellisenä iltana. Maanantaita vasten yön nukun aina sika huonosti. Se on jotenkin sisäänkirjoitettu mun korvien väliin. Heräilen usein. Kyttään kelloo ja käännän kylkeä. Oonkin sit niin freesiä kamaa aloittamaan uutta viikkoa.

Noh, kello pelittää 5.30. Joka penteleen arkiaamu. Hei oikeesti! Toi ei oo ihmisen aika nousta. Ennen kukonlaulua ponkasta pystyyn. Siitä huolimatta mun on noustava. Duunimatka vie sen verran aikaa ja aamutoimet on saatava tehdä rauhassa. Se et työpaikka on toisella puolella kaupunkia on vaan hyvä. En liiku siel päin muuta kuin työpäivinä. Saa meikä olla rauhassa vapaalla. Niin et ylös vaan ja kahvin keittoon.

Kahvi on sellanen asia, jota ilman ei päivä ala. Ei ollenkaan. Toinen, joka tarvitaan kahvin kyytipojaks on Hesari. Mitä kahta en aamuistani vaihtais. No kahvi ja Hesari. Ilman niitä en tuu tajuihini. Kahvi on aina taattu. Meillä kaapit notkuu kahvipaketteja. Olis maailmanloppu, jos huomais kahvin loppuneen silloin kun tarttis sitä keittää. Hesarin kans on joskus pulmia, vaik jämptisti tossa neljän jälkeen postiluukku yleensä kolahtaa (joku parka joutuu herään viel aikaisemmin kuin minä...). Joskus on sit niin, et Hesari ei ookkaan viel tullut ja silloin meikä on ihan pihalla aamunsa kanssa. No, tänään lehti oli kynnyksellä. Kaikki siis reilassa.

Kahvi, Hesari, suihku, meikit naamariin. Vaik ei meikistä kyl mitään hyötyy oo. Meikki tai ilman - yhtä seinästä revästyn näköistä tääl on. Mut saahan sitä yrittää.

Aamurutiinit vie sellasen vajaan tunnin. Takki niskaan, laukku olalle ja kohti metristä. Metro on maailman joukkoliikennevälineistä yks parhaista. Oikeesti. Se kulkee minuutin tarkkuudella. Paitsi jos tulee joku tekninen ongelma, joita on harvoin. Tai joku päättää päivänsä metro tuulilasin alle. Miks muuten nää elämäänsä kyllästyneet ajoittaa viimeisen tahtonsa ruuhka-aikoihin?? Aamuun tai sit neljän ruuhkaan? Ei tartte lähtee yksin?? Tai jotain.
No mut oli metron este mikä tahansa, se korjataan nopeasti ja aikataulut ovat taas pian ajantasalla.

Duunimatka aamumetrossa on autuasta. Viel ei oo ryysistä. Muutamia muita onnettomia, jotka joutuu näköjään kans herämään liian aikaisin. Metrossa mä luen Metroa. Siis sitä ilmaislehteä, jota Stadin joukkoliikenne menopeleissä jaetaan. Saa ottaa ja lukea. Jättää penkille lähtiessään tai pakata kassiin. Vaik Hesari tuli jo katottua, luen silti Metronkin uutiset. Usein samoja juttuja mut lyhyempinä versioina. Kertaus on perille menon tae. Ainakin mun tapauksessa.

Siin lukiessa matka taittuu ja ollaan Steissillä. Nousen kyydistä ja dallaan Sokoksen eteen sporapysäkille. Venailen muutaman minsan ratikkaa ja jatkan matkaa. Tää metron ja raitiovaunun vaihtoyhdistelmä on viilattu minuuttiaikataululla. Mul ei oo varaa seistä rullaportaissa, joita siirtymisen aikana on kolmet, vaan mä kirmasen ne kaikki ylös kävellen. Ihminen, joka rullaportaissakin kävelee/juoksee on oikeesti kiireinen. Mä tiedän. Ja sen takia mä seison aina tarkasti oikealla menosuuntaan nähden, silloin kun mul ei ole kiire. Saa kiireiset viuhahtaa ohi. Mua nimittäin riipii edessä seisojat tai hissun kissun portaita töpöttelevät silloin kun itsellä on vauhti päällä. Rullaportaiden vasen kaista on KIIREISILLE! Oikealla puolella voi sit vaik meditoida, jos tarve on.

Takas tähän päivään. Ratikka vie mut perille. Aika kuluu sähköpostia puhelimella selatessa. Joskus ihan vaan olemalla ja ajattelemalla... useimmiten vain olemalla. Ajattelu alkaa toimia vasta lähempänä puoltapäivää... Tiedoksi vaan työnantajalle. Mä oon hyödyllinen vasta iltapäivällä.

Tänään mul olikin vastuullinen aamupäivä. Uuden työntekijän vastaanottaminen ja perehdyttäminen. Aikaa kolme tuntia ja sit piti uuden työntekijän tarttuu puikkoihin ihan omin voimin. Voi parkaa, sanon minä. Ei oo mistään kotoisin noin lyhyet perehdytykset. Mut meidän firma nyt on vaan sellanen selviydy ite miten parhaaksi katsot - työpaikka. Uudesta pitää saada maksimitehot. Heti. Eihän sitä palkkaa juttelusta makseta.... Sisso! No koitin kaiken oleellisen kertoa toiselle, joka silmät suu ympyrkäisenä katteli mua ja mun papatusta. Oli raukka luullut perehtyvänsä koko tän viikon. Ehkä vähän ens viikollakin. Sanoin kyl lounaan jälkeen kun tuuppasin sen omaan työhuoneeseensa, et voi soittaa ja kysyä milloin vaan. Olen käytetävissä, jos omilta töiltäni ehdin.

Iltapäivä menikin tulevan keskiviikon koulutuksen viimeistelyyn. PowerPointit oli jo valmiina, mut vielä niiden viilaamista ja sisällön sisäistämistä. Kun mä meen muiden eteen puhuun, haluun olla 150% varma, et tiedän mitä puhun. Uus työntekijä ei kertaakaan kysynyt ainakaan multa mitään. Hyvä vai huono merkki? Aika näyttää.Tai huominen. Et onks se aamulla paikalla.

Duunimatka toisin päin kotia kohti. Spora ja metro. Nyt ihmisiä ihan erimalliin liikkeellä kuin aamulla. Piipahdin Kampissa muutamassa kaupassa ja sieltä sit metroon. Kampista on hyvä ruuhka-aikaan mennä metroon. Tilaa istua on ja paikan saa viel ihan varmasti. Rauttiksella tilanne onkin sit jo se, et kuka on nopein ja kellä on terävimmät kyynärpäät, saa istumapaikan. Hurjaa taistelua.
Mä istun mielelläni vaunun jommassa kummassa päässä. Silloin kun paikan valita voi. Kiva istuu niin, ettei selän takana ole ketään. esim. kirvesmiestä. Niinkuin joskus aikanaan yhden onnettoman miehen takana sattu oleen. Karmea juttu sekin oli.

No niin, istuin tänäänkin selkä seinää vasen, kun Hakaniemen asemalta mua vastapäätä tuli istuun vanhempi nainen pitkässä hameessa. Ihan vilkasulla tein diagnoosin: ei oo kirkkaat valot tolla. Se mutisi omiaan. Jutteli jollekin, jonnekin. Ei vaan ollut ketään näkösällä. Kattelin ikkunasta ulos, vaik eihän siel tunnelissa maisemia näy. Ikkunasta heijastu oma kuva eikä siinä oo kyl katteltavaa. No, tää mutisija nosti äkkiä ronskisti toista kankkuaan ja päästi oikein helvetin äänekkään leijan. Siis spräkäs. Desibelei jotain 70-80! Voi helkkari ehdin ajatella, kun tää hörhö mörähti matalalla äänellä "henget puhuvat ennen kuin paskat on housussa". ?!?!?! Hetki hiljaisuutta ja mä repesin. Kaupunkilaisena mun itsehillintäni on kyl kovaa luokkaa. Ventovieraiden kans kun ei mielellään ala ottaa kontaktii. Mut nyt mä päästin ihan helkkarinmoisen hörönaurun. Se nauru vaan tuli. Tää huonohampainen leijan lennättäjä yhtyi mun nauruun. Naurettiin ihan tikahtuakseen. Pari miestä siin vieressä jakoi hauskan hetken meidän kanssa. Siin me neljä naurettiin..
Vaunun toinen pää, se jossa istuin, raikui naurusta ja haisi paskalle. Vai ei oo pääkaupunkiseudun liikennevälineissä tunnelmaa

Pieru - päivän highlight.

Viikon kökkömäisin päivä sai paskanhajuisen tuulahduksen. Sopi oikein hyvin mun maanantaitunnelmaan.

No ilta on mennyt kaikkeen pientä puuhatessa. Tiedätte, niit kotihommii. Pyykkii, ruokaa. Vähän telkkarii. Käsitöitä. Muutama puhelu. Oli pakko kertoo paskanhajuisesta kotimatkasta. Kukaan kuulijoista ei kyl oo ymmärtänyt, mikä tossa oli hauskaa. Enkä mä osaa sanoa sitä. Kaikki palikat vaan oli oikeissa kohdissa. Meikä sopivasti työpäivästä väsynyt. Silloin ne makeimmat naurut yleensä irtoaa. Väsyneenä.

Ei, nyt mä meen suihkuun. Ihan kuin se leija olis kärtsänny mun hiuksiin itsensä kiinni. Ha-ha-haaa

PS. Ilman tota leijatapausta, ei mun päivässä olis ollu mitään ihmeellistä. Kaikki muutkin päivät ihan peruskamaa. Ymmärrätte, miks täällä blogissa keskitytään ihan muihin kuin minä tänään-juttuihin.

Riman ylitystä ja alitusta

Viime viikonlopun tunnustusjuhlien jälkeen oonkin pudonnt aikamoiseen suohon. Itsekriittisyyden pahaan monttuun. Mä olen alkanut sensuroida mun omia ajatuksia. Niitä jotka aikaisemmin saivat vapaana virrata tänne blogiin. Tarkastelen mietteitäni kriittisemmin kuin tähän asti. Siitä sit on seurannut paha, paha morkkis, kun yhtään julkaisukelpoista juttua en oo saanu eetteriin. Eivät oo menneet sensuurin läpi...
Ai karseeta! Tekstin tuottaja ja tekstien kriitikko saman pään sisällä.  Vaikea yhdistelmä. Tooooosi vaikea.
Mut koitan nyt kumminkin vähän funsia.

Nokia. Tuo suomalaisten oma öljynporauslautta. Ei vuotava, vaan tuottava. Firma, joka kumisaappaiden ja autonrenkaiden valmistamisen lisäksi on laajentanut yrityskaupoin toimintaansa ja lähtenyt aikanaan puhelinmarkkinoille yrittämään. Ja hyvin onkin yrittänyt. Noussut kärkikaartiin teknologisessa osaamisessaan. Menestyksen myötä Nokiasta ja sen silloisesta johtajasta ja nykyisestä hallituksen puheenjohtajasta Jorma Ollillasta on tullut pieni valtio Suomeen. Toinen Ahvenanmaa.

Nokia on saanut tahtonsa Suomessa läpi asiassa kuin asiassa. Jos ei oo meinannut valtiovallan tahto aina taipua Nokian tahtoon, on uhattu Suomesta lähtemisellä. Et koko firma muuttais jonnekin muualle. Nokian tahtotiloista eniten mua jurppii kansan pakottaminen digilaatikoiden ja teeeveiden ostoon tässä muutama vuosi sitten. Vaik vanhassa telkkarissa ei ollut mitään vikaa, piti lähteen kauppaan hakeen vekotinta, joka mahdollisti ohjelmien katselun annetun päivämäärän jälkeenkin.

Kaikessa hiljaisuudessa vuosia vuosia sitten Nokia uskoi digiajan tulevan maailmalle ja tänne Suomeen. Näki omat mahdollisuutensa ottaa markkinoista hyvän otteen. Uskotteli silloisille politikoille ja päättäjille olevan hyvä, et Suomikin olisi ensimmäisten joukossa astumassa tv:n digiaikaan. No nää meidän perässä vedettävät poliitikkolampaathan osaa sanoa aina määäää, kun niitä vähän hyysätään ja sauniltoja tarjotaan. Asia oli sillä selvä ja lukkoon lyöty.

Alkoi valmistauminen digiaikaan. Vuodet kuluivat. Digitv-ajatus ja toteutus ei maailmalla edennytkään ihan siihen tahtiin, kuin Nokia uskoi ja päättäjillemme uskotteli. Homma ei pelittänyt Internetin kanssa niinkuin oli toivottu. Homma alkoi kuivua kasaan. Nokia vetäytyi kaikesta digitvhankkeistaan vähin äänin. Mut valtiovalta oli laittanut lait työn alle ja asetukset vaatimaan kansan siirtymiseen jonoon digiboksien ja teeeveiden myyntipisteiden eteen. Uudet pelit ja vehkeet oli ostettava, jos toosasta jotain meinas katsoa. Ihmiset pakotettiin pulittamaan rahaa käytännössä turhan takia. Kun vanha systeemi olis vielä pelittänyt ihan ookoo. Olis vaan annettu analogisten ohjelmien jatkua.
Laitteiden valmistajat ja kauppaajat tietty hykerteli tyytyväisinä kun kauppa kävi kivasti.

No nyt on toosat vaihdettu ja digiboksit asennettu. Nyt on sit ohjelman tarjoajien markkinat. On jos jonkinmoista kanavapakettia tarjolla milloin mihinkin hintaan. Usein tarjolla on paketti kanavia, josta ehkä yhtä tai kahta katselet, mut koko kakusta maksat. Ja pikkuhiljaa tutuilta Maikkarin ja Nelosen kanavilta siirtyy ohjelmia maksullisille palveluntarjoajille. Voi paskanmarjat sanon minä. Missä on ihmisten todellinen valinnan vapaus valita kaikista tarjolla olevista kanavista ne , mitä haluttaa katsoa ja maksaa sit siitä? Sen kun ei pitäisi nyt digiaikana olla ollenkaan vaikeeta. Ainoona esteenä on alalle tulleet kanavien tarjoajayrittäjät. Jokainen vetää omaan fikkaan rahaa sen kun kerkee. Siin ei asiakaslähtöisesti ajatella.

Nokia sain uuden toimitusjohtajansa. Kanadalaisen jepen. On kaikkee osaamista meriittilistallaan. Tästä uudesta bomsasta nyt näytetään odottavan ihmettä jos toistakin. Pohjois-Amerikan markkinat kun ovat olleet Nokian kompastuskivi. Sinne ei oikein ole jalansijaa saatu. Nyt tästä uudesta pomosta odotetaan päänavaajaa Nokia silmissä kiiluvii jenkkimarkkinoihin. Saas nähdä kuinka käy.

Mut sen minkä uskon olevan ihan varma on, et nyt sanotaan Nokialla sorotnoo. Mä veikkaan et vuosi ehkä kaksi ja Nokia on kokonaan ulkomaisten hallinoima ja omistama yritys. Tuotanto siirtyy ulkomaille. Tai noh, ehkä me Kontioita viel saadaan täällä kotimaassa tehtyinä.

Haittaakse? Ei mua ainakaan. Tunnetasolla oon päässyt tästä Nokian liehittelystä. Duunipaikkoja menetetään, mut näinhän firmat toimii. Tuotanto sinne, missä sen halvimmalla saa. Uuden johtajan myötä napanuora Suomeen päin pitenee ja aikanaan katkeaa. Vaikka ulkoministeri kuinka tuttavallisesti uutta Nokiapomoa olalle nyt taputteleekin.

Mua jurppii vieläkin toi digihinku ja kaikki pätkivät yhteydet ja ohjelmien kesketymiset kun herkkä digitaalinen mekanismi ei kestä.
Voi paska Nokia, minkä meille teit!! Tää sanotaan nyrkkiä vimmatusti heilutellen.

Vartijan monosta

Mua melkein korpee tällä hetkellä noi vartijat. Tiedätte ne harmaissa haalareissa kulkevat usein kaapin kokoiset miehet. Osalla näist kaapeista iso koko on keskittynyt vyötärön seutuun. Komea maha ja paksu niska. Ja onhan noit naisvartijoita, mut ne on siromman oloisia. Osa. Haalarin selustassa niil kaikilla lukee JÄRJESTYKSEN VALVOJA. No, ei nyt ulkonäkö täs oo tärkee. Vaan vartijoiden käytös, jota olen useamman kerran ihmetellyt uutisia lukiessani. Tässä muutama uutinen, jotka muistan.

Tarina no. 1

On kesäyön joskus neljä viis vuotta sitten. Stadionille on tulossa iso konsertti. Joku ulkomaan bändi soittamaan. Hyvissä ajoin on Stadion saanut ympärilleen kohtalaisen korkean panssari aidan. Sisään ei ole menemistä. Pari nuorta kaveria sellasia 16-17- vuotiaita on matkalla kotiinpäin, kun äkkäävät aidanviertä kävellessään isot pinot limukoreja. Siel aidan sisäpuolella. Noh, väläys käy kavereilla, et jos menis kattoon tarkemmin. Ennen kuin ajatus on ehditty ajatella loppuun toinen näistä pojista kirmasee aidan yli. Sinne toiselle puolelle, jonne oikeesti ei olis menemistä. Kattelee koreja ja totee, et tyhjiähän ne oli. Ne pullot siel koreissa.
Samalla hetkellä jostain tyhjästä ilmestyy kaks vartijaa. Paria vahvistaa susikoira. Noh tää nuori kundi saa tietty jalat alleen. Lähtee pinkoon kohti aitaa ja yrittämään yli. Ja mitäs tekee nää JÄRJESTYKSEN VALVOJAT. Päästää niiden selustan turvaajan, sen dogin, vapaaks. Hetkessä hurtta on pojan sääressä kiinni. Upottaa hampaansa syvälle pojan pohkeeseen. Farkut tais vähän kärsii. Pohje kans.

Oliks vartijoiden toiminta tilanteeseen nähden ylimitoitettu. Oli. Ainakin mun mielestä. Tuliko vartijoiden toiminnasta mitään isompaa haloota? Arvaatte varmaan. No ei tullut. Vartijat kun selittivät toimintaansa sillä, etteivät voineet tietää, jos vaikka tää poika olis ollu vaarallinen. Siis tää kaveri, joka juoksi näit JÄRJESTYKSEN VALVOJIA pakoon???
En puolusta poikaa. Se oli väärässä paikassa. Mut tekoonsa nähden, turhan kovat otteet sai kokea. Joutuks vartijat vastuuseen omasta liioittelustaan. Ei joutuneet. Kyl on outoo.

Tarina no. 2.

Kontulassa takavuosina vartijat kävi metelöivän miehen kimppuu. Oli kans yö ja pimeetä. Mies vähän rimpuili, ei tykännyt käsikynkästä, jota vartijat tarjos. Kaks vartijaa miehen kimpussa. Mies kaatuu maahan. Mitä tekee JÄRJESTYKSEN VALVOJA? Alkaa monottaa maassa makaavaa miestä. Ei riitä yks monotus. Pitää oikein sarja pistää miehen kylkeen. Tästäkin ois vartijat hyvällä tuurilla selvinneet paskan jauhamisella, mutta maassa maanneen miehen onneksi sattui siel pimeellä ostarilla oleen kulkija, joka puhelimellaan videoi tapahtuman. Siit oli aikanaan lehdissä ja uutissa juttuu. Näille JÄRJESTYKSEN VALVOJILLE tulikin sit fudut hommista. Ilman sivullisen nokkelaa ja nopeaa tapahtuman tallentamista, tääkin juttu olis varmaan mennyt sen "ei voitu tietää, kuinka vaarallinen miehen kanssa oltiin tekemisissä" kategoriaan.

Tarina no 3.

Tikkurilan asema. Vuosi 2008. Nuori mies joutuu lähikontaktiin ventovieraan miehen kanssa, joka alkaa suun soiton jälkeen läpsiä ja töniä poikaa. No, poika ottaa siitä herneen nenään ja antaa läpytystä vähän takaisin. Paikalle kirmaa vartijoita. Ensin pari ja kun poika suutuspäissään rimpuilee, ilmestyy jostain kolme vartijaa lisää. Viis yhtä vastaan. Poika maahan. Kädet selän taakse ja joku näistä viidestä JÄRJESTYKSEN VALVOJASTA tarjoo turvakenkänsä kärkeä pojalle sen verran paljon ja voimalla, et pojan reisiluu murtuu!!! Anatomiankirjoista oon joskus lukenut et reisiluu on ihmisen isoin ja vahvin luu. Ja jostain muusta opuksesta oon lukenut, ettei noin nuorilla yleensä osteporoosi viel haprista luita. Siitä sit päättelen, et potkut on ollu kyl helevetin kovia, et on luu murtunut.
Aikanaan käräjillä asiaa puidaan. Silminäkijöitä kuullaan. Kukaan todistajista ei pysty varmuudella sanomaan kuka niistä kaljupäisistä vartijoista oli se joka potki. Ni, ei siitä sit tuomiota langetettu. Kenellekkään??? Täh? Joku niistä viidestä kun syyllinen kuitenkin on. Todisteena murtunut reisiluu. Mut kukaan ei joudu vastuuseen tai korvauksiin. Pojalle jäi vielä vajaat 800 eskoa maksettavaksi oikeudenkäyntikuluja.
Uskooko poika, et me ollaan oikeusvaltio?
Kuinkahan se monottaja yönsä nukkuu?

Oon usein kuullut sanottavan, et vartijat on poliisikoulusta karsiutuneita hemmoja. Et ei olis niiden ominaisuudet olleet poliisin työhön sopivia. Poliisin kun kuuluu suojella, vartijoida, auttaa ihmisiä. Ja tutkia ennen kuin hutkitaan. Et nää vartijat olis sellasia vallanhaluisia nilkkejä, jotka sopivan paikan tullen tykkää vähän jurnuttaa. Noiden tapausten valossa mä kyl uskon, et kaikilla vartijoilla ei itsehillintä ole kyl parasta mahdollista laatua työtehtäviin verrattuna.

Juu varmasti työ on raskasta ja vativaa. Mut paineet pitää purkaa vaik salilla hiekkasäkkiä mätkimällä. Tai vaihtaa alaa. Varsinkin jos toinen ihminen on aina mahdollinen uhka.

Vartijoista mulla ei ole omakohtaisia kokemuksia. Onneks. On saaneet luut pysyä ehjinä.
Mut poliisin kanssa olen asioinut. Tai poliisi mun kanssa. Ja mun miehen.

Tarina no1.

On jalankulkijoiden tehovalvonta viikko. Tuli luettua siitä lehdestä. Et poliisi valvoo, kuin jalankulkijat noudattaa punaista valoa suojateillä. Jutellaan siitä duunissakin, ennen kuin lähden kotimatkalle. Mannerheimintietä Sokoksen kohdalla ylittäessäni vihreä valo ei riitä kaikkien kolmen ajokaistan ylitykseen. Pinkaisen juoksuun viimeisen ajoradan yli, vaik valo on jo punaisella. Jostain ilmestyy nuori poliisi mua vastaanottamaan jalkakäytävän reunalle. Voi helkkarin, helkkari ajattelen minä, kun tajusin tilanteen. Seuraa vakava puhuttelu siitä, kuinka vaarallista punaisia päin kulkeminen on. Et vuosittain turhan monta onnettomuutta tapahtuu kun jalankulkija ei noudata omaa punaista valoaan. Juu. juu  mä myötäilen. Poliisi kertoo, et vois mua sakkolapulla muistaa. Ai karseeta! Alan anomaan armoa, kerron, ettei mikään sakko ole mitään sen häpeän rinnalla, mitä siinä kadulla tunsin poliisin puhutellessa. Ihmiset kävelivät ohi ja kattelivat mua - lainrikkojaa -  pitkään. Missään häpeäpaalussa ei ois voinnu olla pahempaa. Noh, armo kävi oikeudesta. Ei tullut sakkoja. Vain turvallisen matkan toivotukset. Ja muistutus punaisesta valosta, jota on hyvä totella.
Hyvä poliisi. Jos muistat tän tapauksen, niin kerron, ettei puhuttelusi kaikunut kuuroille korville. Tuon päivän jälkeen en ole juoksennellut punaisia päin.
Mut jos olis ollu joku vartija. Olisko tullu monosta? Kun vartija ei olis voinnut tietää, jos mä vaikka olenkin vaarallinen. Kun ihan punaisella kadunkin yli kuljin.

Tarina no 2.

Mun mies kuului niihin jästipäihin, jotka ei turvavyötä aina "muista" autossa kiinnittää. Mä oon siitä motkottanut lukuisia kertoja. Kerran oltiin palaamassa kotiin kun poliisin ratsia pysäytti meidät. Ei puhallutettu vaan kirjoittivat miehelle sakkolapun turvavyöttä ajamisesta. Siin ratsiassa oli monta autoo peräkanaa pysäytettynä, eikä missään autossa kukaan hymyillyt niinkuin minä. Mies poliisiautossa puhuttelussa ja sakkoja saamassa ja meikä naantalin aurinkona omassa autossa. Sai mitä pitikin, ajattellin. Nöyränä poikana tuli takas autoon. Kiinnitti turvavyön, eikä loppumatkasta puhuttu sanakaan. Mä vaan jatkoin aurinkoista hymyäni.
Jos hyvä poliisi muistat tämän tapauksen, voin kertoa, että sen jälkeen on turvavyö muistettu kiinnittää joka kerran.
Mut mitäs jos se olis ollut vartjoiden ratsia. Oisko ne syöttäny sen turvavyön miehelle, kun eivät voineet tietää, kuinka vaarallinen mies siin istuu?

Molemmissa tapauksissa poliisin toiminta oli mallikelpoista ja asiallista. Kaikki meni ihan yksiin mun oikeustajuni kanssa. Erityisesti lämmitti mieheni oikeudenmukainen kohtelu.

Voi vietävä sentään!

Voihan että! Olo on kuin jouluna. Paketteja saadessa.

Törähti taas tunnustus. Wind-up toy Kummastus-blogista ojensi sen mulle. Hymyni on korvasta korvaan.

Kiitos Wind-up toy!

Harmillista täs on se, et huomenna on duunipäivä. Juhliminen ei nyt käy. Muuta kuin pullakahvin merkeissä.

Tän palkinnon voi lunastaa aika helposti. On kuvailtava kolme rakasta asiaa ja yksi rakas valokuva.

No sit hommiin.

Näitä mä fanitan eli kolmen top ten (voiks kolme olla kymmenen... noh, ei nyt takerruta siihen)

1. Perhe. Mies, lapset ja kissa. Vaik ne ei mun juttuja jaksakkaan kuunnella. Paitsi kissa. Se kyl kuuntelee, jos sitä sit koko ajan rapsuttaa. Ihan korruptoitunut sekin tyyppi. Hitsi!

2. Meri ja meren rantojen kalliot. Meri kaikissa olomuodoissaan. Kalliot, ne ikuiset. Ovat olleet ennen mua ja ovat mun jälkeen. Istun mielelläni kalliolla ja katselen merta. Silittelen kallion rosoista pintaa ja funtsailen kuin vanha se on. Tuhansia, kymmeniätuhansia vuosia? Pysyvyyden ja jatkuvuuden tunne rauhoittaa mua.

3. Vapaus. Ei kelloja. Ei aikatauluja. Olemista ilman yhtäkään kalenteri merkintää. Tää toteutuu vain lomilla. Yleensä kesälomalla. Arki on niin aikataulutettu, et viikkokin ilman yhtään agendaa tuntuu mahtavalle.

Mul on paljon kuvia, josta voisin kertoa. Mut otan esittelyyn kuvan, joka ihan ekana tuli mieleen funtsiessani tätä rakas valokuva-asiaa.

Ollaan päiväkodissa. On valokuvauspäivä. Meitä kuvataan ryhmänä, yksittäin, pareittain. Sit meitä kuvataan pöytäkunnittain. Siel päiväkodissa oli pyöret pöydät, joiden ääressä syötiin ja askarreltiin. Kuvaus tapahtu niin, et ne jotka istu muutenkin samassa pöydässä, kuvattiin kimpassa siin pöydän ääressä. Meil kaikilla oli joku arkartelutyö käsissämme. Oltiin eskarilaisia. Päiväkodin ylintä hierarkiaa. Siis hoitajien jälkeen.

Istun siin kuvassa bestikseni vieressä. Bestiksen johon tuolla päiväkodissa tutustuin. Ja ollaan edelleen bestiksiä. Mul on kaks pitkää lettiä molemmin puolin päätä. Muutama hiuskiehkura on irronnut ja ne roikkuu otsalla. Koko porukka hymyilee iloisesti. Suut leveässä hymyssä tai ihan naurusta auki. Muutamilta puuttuu etuhammas. Se on toi ikä, kun etuhampaat alkaa mennä vaihtoon. Kaikki niin vilpittömän iloisen näköisiä.

Kuvaa katsellessa mä funtsaan, kuin ihanan huoletonta aikaa toi oli. Mä mietin, etten silloin tiennyt, mitä mun elämälle kuuluu nyt. Ja mitä siinä välissä on tapahtunut. Arvuuttelen, mitä muille kuvassa oleville mahtaa tätä nykyä kuulua. Noh, bestiksen kuviot mä tietty tiedän.

Kuvan fiilis on niin "täältä tullaan elämä".  Lapsissa kun on mahdollisuus kaikkeen.

Tunnustuksen eteenpäin pukkaaminen hoitu oikeestaan tossa toissa päivänä, kun lykkäsin silloin saamani tunnustukset etiäpäin. Samaa mieltä olen asiasta vieläkin.

Ja sit kahvin keittoon. Oiskohan pakkasessa pullaa kans? Täytyy mennä koluamaan.

Langennut mies - taas kerran

Juhlat on juhlittu. Paluu arkeen edessä. Kankkusen kourima pääni sai jyskytykselleen lisäpontta kun availin tossa aamusta Hesarin. Siel on juttuu tästä meidän velikullasta. Kanervan Ilkasta. Tästä ikuisesta teinipojasta, joka ei sit millään pysy erossa naisista ja tuhmista jutuista. Nyt sitä veijaria sit epäillään lahjusten vastaanotosta. Asia on mennyt syyteharkintaan.
Hei, oottekste te pysyny laskuissa mukana, kuin moni poliitikko on samasta asiasta täs vuoden parin sisään kärähtänyt? Tai ainakin ollu epäiltynä. Multa on menny laskut sekaisin ajat sitten.

Tää Ilen lahjusten vastaanottoepäily liittyy sen 60-vuotisbileisiin pari vuotta sitten. Juhlia vietettiin päivä tolkulla Turun Caribiassa ja mukana oli sellaset pari tuhatta - siis 2000 - vierasta. Jumakaut mikä häppening se on ollu. Tollasesta tulee kyl iso lasku. Mut Ilkalla on suhteita ja kavereita. Nyt sit epäillään et konkkaan mennyt Nova Kiinteistökehitys olis jeesannut juhlia sellasella 17.000 eurolla. Sillä jo muutamat skumpat ja suolapalat hommaa. Eikä ihme, et firma on konkkaan menny. Rahaa kun näyttää jaellun sinne sun tänne. Useimmiten sinne poliitikoille.

Just kun luulen kuulleeni ja lukeneeni kaiken meidän pervo-korruptoituneista poliitikoista ja ettei mua enää mikään liikauta tolla rintamalla, niin taas uus paljastus saa suun loksahtamaan auki. Tavallinen ihminen kun ei millään tahdo ymmärtää noiden poliitikkojen härskiyttä. Ne elää ihan omaa elämäänsä, omassa sfäärissään. Ja mikä pelottavinta. Tää kaiken yläpuolella itseään pitävä porukka päättää kuinka tääl asiat hoidetaan. Päätää siis kansan asioista, asioista joista ne ite ei ollenkaan ole tietoisia.
Kun nimittäin ne poliitikot ovat laittaneet lait ja asetukset pitämään kansan kaidalla tiellä. Ja viel on kirjattu sanktiotkin, jotka seuraa lakien rikkomisesta. Mut ku nää pykälät ei sit ollenkaan hipasekkaan näitä lakien laatijoita itseään. Kuin voi olla tollasta? Ylimielisyyttä ja oman aseman väärinkäyttöö.
Mun ihmettely voi kuulostaa naivilta. Mut mä oonkin se tavallinen rivimies, jonka kuuluu noudattaa lakeja. Se opetettiin mulle jo lapsuuden kodissa.

No vielä ihan pikkasen matkaa tosta Ile-poitsusta. On se viikari. Sotkusta toiseen sähläävä. Ei ota opikseen. Vaan luottaa charmiinsa. Noh, se säpinä Johanna Tukiaisen kanssa pudotti miehen ulkoministerin pestistä. Mut onks sen muuten tarvinnut "maksaa" kolttosistaan. Keväällä tuli julki Ilkan olleen sipinä, supina tuulella Facebookissa. Kohteena 16-vuotias tyttö!
Kun jutusta tuli julkinen, kilautti Ile Ilta-Sanomiin toimittajalle, joka tekas nyyhkyjutun siitä kuinka tää keikari-pervo on nyt vihdoin ymmärtänyt tarvitsevansa apua tähän naisten perässä juoksemiseen. Oli ihan terapeuttikin valmiiksi kuulemma katsottu.

Vuodesta toiseen Kanervan "virallinen" naisystävä Elina Kiikko on seisonut heikon, naisiin kompastuvan miehensä rinnalla. Tai kuin sen nyt ottaa. Saksassahan se nykyään asuu. Tää Elina. Vai oliks se Saksa? Noh jossain Euroopassa kuitenkin, sopivan välimatkan päässä. Ei vissiin kehtaa samalla maankamaralla Ilkkansa kanssa kulkee. Mut aina rientää tukemaan ryvettynytta miestä. Niin kuulemma keväälläkin Iltiksen mukaan kävi.

Tämän viikonlopun Ilta-Sanomissa onkin sitten taas Ilkka otsikoissa tyyliin "Käsi sydämellä". Varmaankin tilittämässä uusia paljastuksia, joita miehen jäljiltä on esiin tullut (en oo juttua lukenut, mut arvaus on tämä). Kuvassa Ilkan pää on sopivasti katsojasta katsottuna vasemmalle kallellaan. Se on media-asiantuntijoiden mukaan myönteisin asento kuvissa, kun haluaa herättää mielikuvaa luotettavasta, avoimesta, sympaattisesta ihmisestä.

Olkaa varovaisia jos juttua luette. Olen nimittäin kerran ollut tilaisuudessa, jossa Ilkka Kanerva oli puhujana. Silloin vielä ulkoministeri ja puhe oli siitä näkökulmasta. Mies puhui puolitoista tuntia ilman ensimmäistäkään muistilappua sujuvasti, asiantuntevasti, hauskasti ja luotettavan oloisesti.

Niin et olkaa hereillä. Se mies saa kaikki tekosensa anteeksi puhumalla. Kaiken se myöntää ja apua pyytää. Mut meno ei muutu miksikään.

Tico, ticoooo!

Kuinka mä tän nyt kertoisin. Et kertoisin just oikein ja niinkuin se on. Miltä se tuntuu.
Mä oon onnesta soikeena. Ihmetyksestä suu ympyrkäisenä. Yllätetty tosi iloisesti.

Tää blogi täs näin on saanut tunnustuksen. LIAMK lomautettu insinööri ojensi sen blogissaan 29.8.2010.

Ollaan Beautiful Blogger Award 2010 tapahtumassa:

Aploodien saattelema nousen puhujapönttöön. Vielä kansan hurratessa aloitan kiitos puheeni, johon en ole osannut varautua.

"Kiitos tästä mahtavasta tunnustuksesta. Yhden hengen tiimimme on tehnyt uutterasti työtä. On pidetty suunnittelu palavereja, tutustuttu oheismateriaaleihin ja kirjoitusten taustatietoihin. On oltu innostuneita ja toisinaan on epäilty koko työn mielekkyyttä. Mutta tänään tässä seistessäni tunnustuspokaali kädessäni, tiedän etteivät työhön käytetyt tunnit ja mahtava aivotyö joka kaikkien kirjoitusten takana on ollut... kröhöm... anteeksi, mitenkäs näin yskittää...ole menneet hukkaan. Kiitos siis upealle tiimillemme, kotiväelle, joka lakkasi kuuntelemasta ja pakotti blogin perustamiseen (teille ei muuten juhlakahveja tänään keitetä). Kiitos lukijat, kommentoijat. Kiitos LIAMK. Kiitos taivas, tähdet, kuu ja aurinko. Te kaikki olette olleet läsnä kun tätä blogia on työstetty. Kiitos maailmankaikkeus. Vain se on rajani jatkossakin"

Mahtavien taputusten ja hurraa huutojen ympäröimänä laskeuden alas korokkeelta ja kävelen paikalleni.

Juhlat jatkuvat. Tunnustuksia jaetaan blogiin jos toiseenkin. Mykistyn... tämä blogi tässä näin on saanut toisenkin tunnstuksen. Kirsu Ajatuskatkos-blogista antaa puolestaan tunnustuspokaalin.Se oli 1.9.2010. Tää on ihan herkkua. Uskomatonta. Niin mahdottoman mukavaa.

Kapuan korokkeelle vastaanottamaan tämänkin tunnustuksen. Mietin hetken mitä sanoisin. Päätän puhua kirjoittajan vastuusta.

"Jo yhdessä tunnustuksessa on kylliksi iloittavaa. Kaksi tunnusta on jo aihe isompaankin juhlaan... johon te siellä kotona ette ole kutsutut. Ja juhlia aion. Tänä iltana kuohuviini ei lopu lasistani. Mutta ennen juhlaa hetki vakavana. Tunnustukset annetaan tehdystä työstä. Ja ne myös edellyttävät jatkossakin laadukasta blogin pitämistä. Tunnustukset antavat näkyvyyttä blogimaailmassa. Ohjaavat ehkä uusia lukijoita blogini pariin. Minulle jää nyt vastuu siitä, että niin vanhat kuin uudetkin lukijani pysyvät tyytyväisinä ja viihtyvät blogissani.Työ siis jatkuu tulevan huomisen kankkusen jälkeen. Kiitos Kirsu. Kiitos universum."

Ja taas kansa osoittaa suosiotaan. Taputukset ja ylistyshuudot raikuvat...

Voishan se olla noin. Siis tommonen juhlatilaisuus. Ainakin siltä nyt tuntuu.

Nyt on niiiin herttainen olo.

Lämpimät kiitokset LIAMK ja Kirsu

___________________________________________________________

Blogi tunnustuksen mukana tuli haaste. Seitsemän tunnustusta itsestä ja tunnustuksen antaminen seitsemälle blogille. Tää onkin se hankalin osuus. Päätin kuitenkin tehdä sen tähän perään, vaikka porejuomaa on lasissani.. ollut... jo ... pithkin... iltaa... hik!

Mun tunnustukset, seitsemän kipaletta:

1. Mä olen perfektionisti. Ihan täydellinen sellanen - no tietty. Tää on karsee kiviriippa mun elämässä. Kaikki niin vimpan päälle. Aina. Ihan kauheeta. Mut itsensä kanssa on elettävä.

2. Mä seuraan muutamaa muotiblogia. Mitäs se musta kertoo? Ei tiiä. Yhtä hyvien kuvien ja toista kuvissa esiintyvän symppiksen näköisen ihmisen takia. Harvassa muotiblogissa teksti on mistään kotoisin. Niin, et kuvien katselu riittää. Ainoo, mitä oon alkanut miettii, et onks ihmisrotu naisen osalta jalostumassa jalattomaks, tai huonosti jaloillaan pysyväksi, kun kaikissa muotiblogien kuvissa nainen seisoo jalkaterät selkeästi sisäänpäin. Aina. Se näyttää mun silmään toooosiii oudolta ja rumalta.

3. Mä en koskaan kaupassa ota mitään hyllyn eturivistä. Aina kurkotan käden sinne hyllyn takaosaan. Haluun tavaran, jota ei oo käpälöity tai korkkeja avattu. Ennen mua.

4. Mä oon duunipaikkani koomikko. Se jotenkin sujuu multa ja sitä multa odotetaan. Ja se on ihmeellistä. Yleensä miehet onnistuu noissa koomikon rooleissa paremmin. Homma on helkkarin raskasta. Mulle.

5. Mä nukun villasukat jalassa. Ne on oma tekemät ja lämpöset. Tää tunnustus nolottaa...

6. Mä tykkään katsella ihmisiä. Tietteks te silleen, et mitähän toi tekee? Millanen se on? Mimmonen on sen duuni? Ja sitä rataa. Jotkut ihmiset vaikuttaa miellyttäviltä ja toiset taas ihan jotain muuta. Mun kanssa ei oo kiva olla esmes kahvilassa. Ellei oo saman henkinen. Et tykkää arvuutella kanssaolijoita. Mä en kerkee juttelee, kun pitää katsella ympärilleen.

7. Mulla on kolme lasta. Niin et tiedän suurin piirtein kaiken pienistä ja vähän isommistakin katastrofeista.

Blogi tunnustukset, kans seitsemän kipaletta vaik tunnustuksia vois jaella vaik kuinka monelle:
1.70-luvulta päivää Kerrassaan mainio retroblogi vie lukijansa hauskoin tekstein ja hyvin kuvin lapsuuden muistoihin. Jos siis sattui oleen lapsi noihin aikoihin.

2. VALOKUVIA kauniita kuvia, jotka eivät sanallisia selityksiä kaipaa. Eikä siellä mitään selitellä. Upeita kuvia.

3.Testattu: Jannen elämä Miehen elämää sanoin ja kuvin. Blogin kirjoittaja tyytyväisen oloinen mies.

4. Epäluonteenomaista Mainiota sanailua painonhallinnasta ja toisinaan hallitsemattomuudesta.

5. Kaikki elämäni kahvit Yksi aihe - monta lähestymistapaa. Kivasti kahvin ympäriltä löytyy aina uuttaa kerrottavaa.

6. Harmaata arkea Periaatteessa neuleblogi, mut kantsii muidenkin vilasta. Hyviä kuvia neuleista, käsitöistä mut paljon muustakin. Teksti paikoitellen mukavan sarkastinen.

7. Miespäiväkirja Uusi blogi. Bongasin Blogilistan uutuuksista jokin aika sitten. Nainen tilittää elämänsä miehistä ja asioista aiheen ympäriltä. Ronskia, krouvia tekstiä. Mutta ottaa mukaansa.

Kotikommentaattori

Telkkarin uutiset herättää mussa toisinaan tunteita. Aiheista riippuen. Kanavasta riippumatta. Hitsi, oon ku penkkiurheilija jännittävässä urheilutapahtumassa. Melskaan ja möykkään. Tai huutelen hyvä, hyvä jos uutinen on sen ansainnut. En oo asiaan juurikaan huomiota kiinnittänyt. Ennen kuin eilen.

MTV 3 klo 22.00 uutiset 31.8.2010:
Uutisankkureina Tomi Einonen ja Pirjo Nuotio

Tomi: Kymmenen uutiset, hyvää iltaa
Pirjo: Iltaa
Minä: No, iltaa iltaa

Alkaa uutislähetyksen aiheiden esittely. Lyhyet otsikkomaiset kuvakset illan pääaiheista. Sitten syventäen asioihin:

Teollisuudella vankka ote lääkäreihin.
Uutisessa kerrotaan lääkefirmojen hoitavan lääkäreiden koulutuksista suurimman osan. Kustannukset ja koulutuksen sisällön. Samoin osa tieteellisestä tutkimuksesta, jota lääkärit tekevät, on lääkefirmojen tilaamia ja rahoittamia.
Minä: Saamari, nekin on sit korruptoitunutta porukkaa! Ei täs maassa voi luottaa enää mihinkään. Ja perkele, kun me ei ilman noita roistoja tulla toimeen. Ja ne helkkarin rahan ahneet lääkärit tietää sen! Voi veeeettu!!
Uutislähetyksessä haastatellaan lääkäriä, joka on päättänyt kieltäytyä kaikista lääkefirmojen lahjuksista . Hän totesi, että lääkäreiden lahjamatkat, koulutukset ja tutkimustyö maksaa. Rahat otetaan lääkkeiden hinnoissa. Potilaat maksavat viimekädessä viulut.
Minä: Ei saamari! No ei se oo ihme, miks lekurit kirjottelee reseptejä niin innoissaan. Meet näyttään näppylää ja tuut reseptipinon kanssa himaan. Helkkari, täytyyhän ihmiset laittaa ostamaan lääkkeitä, et pääsee taas lääkäri ulkomaille.

Suomen viranomaisia varoitettiin romanien joukkomuutossa
Uutisessa käy ilmi, että jo ajat sitten Romaniassa on käynyt suomalainen "asiantuntija" porukka tutustumassa  Romanian romaanien asemaan ja oloihin. Silloin sikäläinen vähemmistö valtuutettu oli selkein sanoin varoittanut näitä meidän porukoita tulevasta ongelmasta. Romaniassa tiedettiin, et kun rajat aukeaa EU:n myötä, alkaa tää irtolaisporukka rynniä ympäri Eurooppaa.
Minä: Ketä helvetin asiantuntijoita nää Romaniassa käyneet on? Onks se ollu joku huvimatka niille? Niinku usein jonkun muun maksamat tutustumiskäynnit tuppaa oleen.  Kun ei oo ollu tarpeellista sikäläistä asiantuntijaa kuunnella.
Uutinen jatkuu. Käy ilmi, että nyt kun tääl Suomessa on havahduttu romaanitulvaan, on nää meidän "asiantuntijat" alkaneet Romanian päästä kyseleen, et mitäs tälle pulmalle vois tehdä. Vastaus on ollut, ettei enää mitään. Homma on levinnyt käsiin. Koko Euroopan käsiin. Osansa siitä nyt sit saa myös Suomi.
Minä: Hei oikeesti! Mistä nää asiantuntijat saa palkkansa? Niille biffataan matka ja ylöspito. Saavat varmaan kans hyvät päivärahat. Missä ne oli silloin kun se asiantuntija siel Romaniassa kertoi, mitä tulossa on. Kaljalla vai? Vai jossain bordellissa purkamassa paineita?
Vielä kerrotaan Romanian valtion tehneen kaikkensa. Eivät voi kuulemma enää mitään tehdä kerjäläisjoukkojen levitessä joka puolelle. Romaniasiain neuvonantaja kertoo, että hallitus Romaniassa ei enää asiaan puutu.
Minä: Ei itku! Kato tota hemmoo tossa telkkarissa. Siinä se ihan pokerina muulle Euroopalle vastaa, et me ei sit muuten enää näille meidän kansalaisille mitään tehdä. Niinku et hoitakaa te muut maat ja erityisesti se Suomi siellä pohjosessa koko paska.

Mun Mies tähän väliin: Oo nyt hetki hiljaa, et kuulee tän jutun loppuun...

Vihreät supistaisivat sotilasreserviä
Vihreät ovat esittäneet, että pakollisesta armeijasta luovutaan ja sellanen pikkunen vapaaehtoisten porukka vois sit vähän sotaa leikkiä. Mikään iso sotilaallinen selkkaus kun ei vihreiden mielestä Suomea kuitenkaan uhkaa.
Minä: Voi vitsi noita piipertäjiä. Meinaaks ne mennä tonne rajalle heilutteleen koivunoksia, jos sieltä joku tankkien kans jonain päivänä tulee. Hallituksessahan nää humanistit istuu yhdessä kokoomuslaisten kanssa, jotka on henkeen ja vereen viemässä Suomea Natoon. Niin noh. Myihän ne vihreet periaatteensa tossa lisäydinvoimala asiassa, niin et eiköhän ne seuraavissa hallitusneuvotteluissa, jos nyt sinne pääsevät, oo valmiit perumaan haaveensa armeijattomasta Suomesta... On ne kyl kaksnaamaisia... vihreet.

Kymmeniä mielen osoittajia pidätettiin
Täs kohtaa suu oli niin kuiva, et piti mennä juomaan vettä. Jäi tää uutinen kuulematta.... ja kommentoimatta.

Samppanjat nostettiin merenpohjasta
Ahvenanmereltä on nostettu satoja vuosia vanhoja hyväkuntoisia samppajapulloja yli neljänkymmenen metrin syvyydestä. Hommiin oli ryhdytty jo viime viikon torstaina, mutta siitä tiedotettiin vasta tänään (31.8.2010). Uutinen oli muotoiltu näin: Ahvenanmaa salasi noston viiden päivän ajan. Pullot ovat arvokkaita, jopa 50.000 euroa kappale.
Minä: No siin on kyl todellinen vuosikerta lasti. Voiks se enää maistua muulta ku etikalta? Tai merivedeltä? Huomasit sä kuin toi uutisten lukija ihan niinku närkästyneenä sanoi ton "et asiasta tiedoitettiin vasta tänään". Aattele, jotain tapahtuu jossain ja media ei tiedä. Eiks oo karseeta. Hitto hyvä vaan, et saavat tehdä duuniaan rauhassa. Ei tartte olla toimittajien piirittämänä mikrofonit leuan alla. Kukas ton lastin nyt sit omistaa? Ei vissiin löytäjä, yksittäinen sukeltaja. Eihän se Vrouw Marian löytäjä porukkakaan saannu oikeuksia siihen merenpohjassa olevaan paattii... Muistak sä kuin se meni...? Museovirasto vaan kiitti poikia löydöstä ja thäts it...? Vai kiittikö edes? Meniks ne korvausasiat ihan käräjille asti?
Mies: (kyllätyneellä äännellä) No en muista. Missä kaukosäädin on? Eihän tääl mekkalassa kuule mitään. Onks kellään muulla miehellä kotonaan tollasta kommentaattoria. Helvetti! Mullahan pyörii aina kaks uutislähetystä päällekkäin...

Lakimuutos jakaa yhdistykset
Osallistuminen yhdistysten toimintaan helpottuu, kun etäosallistuminen tulee lailliseksi.....
Minä: Miten niin etäosallistuminen. Et mä voisin osallitua yhdistyksen toimintaan täält Stadista käsin vaik, vaik Rovaniemelle. Miten? Netin kautta? Vai kuin???
Mies: Kuuntelisit mitä noi tuolla sanoo. Ja antaisit munkin kuunnella.

Sateenvarjosta valaisimeksi, uutislähetyksen kevennysosio.
Bambusta valmisettavilla sateenvarjoilla on Japanissa hiipuvat markkinat. Paperisia sateenvarjoja käyttävät enää geishat. Huonon varjomenekin takia valmistava firma on kehitellyt varjon mekanismeista lampun varjostimia. Varjostimista on tullut huippu suosittuja. Uuden aluevaltauksen myötä firman myynti on kuusikymmenkertaistunut.
Minä: Eiks oo ihan outo perinne toi geisha meininki. Naisia koulutetaan ihan varta vasten miesten seuralaisiksi. Se vastaa ajallisesti akateemista tutkintoa. Tai kahta peräkkäin.Vuosikausia tyttösestä lähtien päämääränä on miehen miellyttäminen. Eiks oo karseeta?? Ihan syvältä.
Mies: No mitä siin nyt on outoo... (näkee mun ilmeen)... muuta kun että ammatinvalinta nyt tehdään aika nuorena... ??
Ja ootsä huomannu kuin sä puhut joka uutislähetyksen päälle?

No, en ole.

Ymmärrätte miks mulla on tää blogi. Ku kotona mua ei kuunnella (lausutaan ääni väristen).