lauantai 1. lokakuuta 2011

Oman käden oikeudesta

Juhlistin eilen ison duuniprojektin päätöstä. Koulutin syyskuun aikana reilut 200 ihmistä uusien asioiden äärelle. Vastaavan kokoisesta häppeningistä ei ole aiempaa kokemusta. No mut nyt on.

Hitto, mul on paha dagen efter. Magnitudeissa mitattuna kasin ysin luokkaa. Siis kaikki raunioina. Korvien välissä.
Ei se mitään. Kankkusessa ajatus kulkee kuitenkin. Pääsee välillä käymään sfääreissä.

Kuin se on niin, ettei jenkkien tarvii keneltäkään kysellä, kenellekkään selitellä kun ihmisiä lahdataan? Asia uutisoidaan hyvin neutraalisti. Et Yhdysvallat teki hyökkäyksen, jonka tuloksena jotkut pääs hengestään. Missään ei kyseenalaisteta ihmisten tappamista. Ei kysellä perään. Ei vaadita puolueettomia oikeuden käyntejä. Eikö uskalleta? Tulisko pommi ja veis mukanaan? Vai miksi muu maailma hyväksyy ihmisten tappamisen ilman poikki puolista sanaa? Ihan kummallista.

Viimesin tuomio ilman oikeuden käyntiä on uutisten mukaan tapahtunut eilen. Yhdysvallat ilmoitti surmanneensa netti-imaanin, joka muuten oli yhdysvaltain kansalainen ja toisen, joka oli terroristilehden julkaisija. Tää tapahtui Jemenin suunnalla. Nää lahdatut kirjoittivat terrosismiin kannustavia kirjoituksia ja olivat kuulemma Yhdysvalloille sitä kautta uhka.

Täs kohtaa selvennys. En kannata enkä hyväksy mitään terromismiin liittyvää.

Mä kyselen, miks Yhdysvalloilla on oikeus samanlaiseen toimintaan kuin ns. terroristeillä. Erotuksena, et jenkkiläisten toiminta on oikeutettua. Kun siel päin maailmaa joku / jotkut todetaan uhkaks, ei muuta kuin erikoisyksiköt ja hyvin koulutetut miehet perään.  Mieletön koneisto syynää maapallon kaikki kolot ja mutkat. Joka ikinen kivi käännetään ympäri, et etsityt löytyis. Näis takaa-ajo häppeningeissä usein kuolee suuri joukko sivullisia. Siihen vaan todetaan sori, hiukka lipsahti. Kuinka paljon surua ja murhetta jenkit levittää surmatessaan syyttömiä?
Kuin helkkarin paljon toi kaikki jenkkiläisille veron maksajille bungaa? Olisko niille rahoille käyttöö siel omassa maassa. Huono-osasia kun tossa kapitalismin onnelassa on hävyttömän paljon.

Ilmeisesti katsotaan, että syyskuun 11. jälkeen kaikki on sallittua Yhdysvalloille. Siin on vaan se pulma, et jenkkien on - ainakin mulle - pirun vaikea perustella omaa toimintaansa.
Mä näen jenkit tosi pelottavina maailman kaikkeudelle. Kun niil on ihan omat lait niille itselleen ja meille muille. Ja helvetin kova hinku tappaa.

Nyt tais mennä viisumioikeus Jenkkilään. No mut sen kans on elettävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails