tiistai 8. helmikuuta 2011

Huolettaa

Huoli ja huolet. Niiden määrä on kuulkaa vakio. Yhdestä kun pääsee eroon, tilalla on heti uus. Ellei sitten uusia.
Ne täyttävät ajatukset. Ne täyttävät pään. Ne helvetin huolet. Niitä vilisee ristiin rastiin korvien välissä. Ne painavat mieltä. Ne saavat kaiken näyttämään harmaalta jaaaa, noh toivottomalta.

Erityisen otollinen aika uuden huolen synnyttämiselle on yö. Alkuyö, ennen kuin uni vapauttaa huolien jauhamisesta. Tai sitten aamuyö, jolloin heräät ilman mitään syytä ja alat huolehtimaan.
Kelaileen asioita, et kuin pielessä ne on.
Ja mikä kaikki vois mennä pieleen ja antaa aiheen uuteen huoleen.
Murehdit entisiä huolia ja tuskailet nykyisten kanssa. Samalla kun kehittelet uusia huolen aiheita.

Ei tällaista oravan pyörää ymmärrä kuin toinen huolien hilloaja. Onks teitä olemassa?

Jos vois ja jossain olis vaihtopäämarkkinat,olisin jonossa ensimmäisten joukossa. Vaihtaisin pääni sellaiseen huolista tyhjään päähän. Muuten se sais olla samanlainen, mieluiten tyhjäkäynnillä toimiva pää, kuin tää mun nykyinenkin.
Mut jokaikisen näistä mun noin sadastatuhannesta huolesta - enkä muuten täs kohtaa liiottele kuin ehkä kymmenellä suuntaan tai toiseen - jättäisin mielelläni vaihtopäämarkkinoille.
Vaik kierrätykseen. Sais joku muu kokeilla miltä tuntuu olla huolten ylikuormittama.
Sellaista elämysmatkailua irtopäämarkkinoilla.

Älkää kysykö mikä huolettaa. Ei kannata. Katuisitte kysymystänne saman tien kun mä alkaisin luetteleen aasta alkaen kaikki mikä hiertää mun huolirintamalla. Se olis kuin lääkärikirja. Joka aakkosesta löytyis muutamia sopivia huolia. Samalla saisitte selville kuin kahjo meikä oikeesti on. Kaikkien huoliensa kanssa.
Ja se olis teidän rääkkämistä. Mun huolien kuuntelu.
Kattokaas kun ihan oikeesti huolien jauhajaa ei ymmärrä kuin toinen samanlainen. Onks teitä olemassa? Oikeesti?

Kaks huolestujaa vois mukavasti tukea toisiaan huolien kanssa. Kattokaas kun kukaan huolestuja ei yksinään välttämättä keksi kaikkia mahdollisia huolia. Toinen voi avittaa. Samalla vois kartoittaa jos vaikka kaverilla olis joku huoli, jonka vois ottaa omaan huolien valikoimaan. Yhdessä sit vois toinen toisensa huolia pitää yllä ja vaik vähän lisätä. Laittaa niinkuin pökköä pesään ja ruutia tuuttiin. Kaksin aina kaunihimpi. Tulee paremmat huolet, kun voimat yhdistetään.

Huolehtimiselle ei välttämättä ole mitään tekemistä realiteettien kanssa. Ei, kuulkaas kun huoli kumpuaa yleensä jostain mystisestä syyllisyydestä, ilman ensimmäistäkään oikeaa kosketusta todellisuuteen. Ei siis minkään valtakunnan syytä huolehtia. Eikä yhtään mitään tekemistä järjen kanssa. Ei minkään todellisen kanssa.

Välillä mä nauran kaikelle mun huolehtimiselle. Niitä hetkiä, kun oikea valo saavuttaa mun perimmäisenkin ajatusten nurkan. Tiettekste, niit sellasia hetkiä joita meikä kutsuu lampun syttymiseks. Kun kaikki on niin selvää ja kaikki niin sopivasti kunnossa. Kaikki kirkasta ja tasaista. Jokaiselle huolelle on viitattu kintaalla. Todettu ne niiiin turhiksi. Mitä ne nyt yleensä onkin.

Noh, noita valon hetkiä ei oo montaa. Eikä liian usein. Se huolien määrä kun on vaan vakio.
Tänäänkin. Täällä.

2 kommenttia:

  1. Moikka, haluaisitko käydä katsomassa uutta blogiani. Juttua ei sinne ole vielä hirveästi ehtinyt kertyä, kun olen uusi jäsen.
    Blogissa mm. omakohtaisia ufohavaintoja ym. kivaa.

    http://paranormalornormal.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Aagon: Mikäs siinä. Tarttee tulla visiitille :)

    VastaaPoista

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails