torstai 1. heinäkuuta 2010

Rahapuun alla

Eduskunnassa on kaikenlaista säätöä. Osa kuuluu niiden duuniin. Osa hommista kuuluis kyl ihan jonnekin muualla. Yks niistä on toi palkkapolitiikka. Niiden oma palkkapolitiikka. Voi vehnä!
Okei on totta, että eduskunnan palkkajärjestelmää on viime vuodet uudistettu. Konsultteja on ollut koko joukko hommissa. Tarkoitus ainakin virallisesti on saada aikaiseksi jonkin sortin kokonaispalkka. Ei siis kaikista mahdollisista toimista jotain korvausta vaan palkka handuun tasasuuruisena. Ja suureksi on saatukin.

Heräsin laakista aamulla kun luin Hesarista uutisen, jossa kerrottiin eduskunnan johtavien virkamiesten saaneen yli 20% - juu luit oikein - palkankorotuksen vuoden aikana. Ei herttinen. Ihan itte siellä funtsailivat ja päättivät asiasta. Ensin tuli viime vuoden puolella jotain 12% ja loput tänä vuonna. Asian esittelijä ja valmistelija olivat virkemiehiä, joille sitten myös lankesi tuo pikkiriikkinen potti. Ja nää virkemiesporukat ei oo mitään pikkupalkkaisia. Palkat liippaa lähemmäksi kymppitonnii kuin viittä. Kuussa. Hei happee tänne. Tää on niiiin järkkyy.

Mä kysyn taas huuli pyöreenä, kuinka ikinä koskaan milloinkaan on mahdollista, että palkoista päätää ne, jotka sen palkan sit kans saavat? Nyt ei lukuun oteta isoja dirikoita ja muita ruhtinaallisissa eduissa kylpeviä.
Vaan palkansaajia. Joita noi eduskunnan virkamiehetkin ovat. Ne on siellä palkattuna, joo ehkä poliittisin jäsenkirjoin valittuja, mut ei äänestäjien sinne valitsemia. Ja niin ne meni vähän idekseillä korjaileen palkkojaan.

Eduskunnassa kansaa koskevia uudistuksia ovat tekemässä tavalliset ihmiset. Ne kansanedustajat. Koulutus- ja työtaustoiltaan laidasta laitaa tätä elämää. No kun nää hallintopuolen hommat on niin vaikeita, todellinen valta eduskunnassa on virkamiehillä. Omien alojensa asiantuntijoilla. Ne on nyt asiantuntevasti korotellut palkkojaan. Tai ei kaikki. Muutama on suhmunnut. Muut ovat nyt sitten valittaneet kollegoiden röyhäämisestä.

Ihan pikkusen nyt epäilen, et tää totuudentorvi-porukka muistaa vaalien olevan puolen vuoden kuluttua ovella. Pitää olla hyvän ihmisen maineessa niihin aikoihin. Niin, et menivät käräyttämään rahan ahneet kaverinsa.

Samaan aikaan kun eduskunnassa rahahanat ovat apposen auki ilman minkäänlaista limittiä, kansalle heristellään sormea kun haluavat työstään enemmän palkkaa. Duunarien palkat kun korotetaan aina niin mahtavilla yhdellä tai kahdella prossalla. On meillä otsaa vaatia mahdottomia.

Lopuks sanon vaan, et mikään hallitus nyt tai tulevaisuudessa ei pysty mua vakuuttamaan, ettei rahaa ole, silloin kun sitä oikeat tahot tarvitsevat. Mentiinhän me takuuseen Kreikan konkurssille lainaamalla kallista rahaa, jota sit diilattiin eteenpäin. Eikä niitä rahoja holtittomasti hoidetulta Kreikalta koskaan saada, arvaan minä. Välimeren porukat kun tuppaa oleen manana, manana porukkaa. Eikä sitä huomista sit maksupäiväksi koskaan tulekaan.

Tehdään siis sama, sit kun joku pienipalkkainen ala haluaa palkkoihinsa parannusta. Otetan ronskisti lainaa vaan ja laitetaan jakoon. Ne rahat sentään pääosin jäävät pyöriin tänne kotimarkkinoille.

Kuva poimittu täältä: siellä luvataan nopea raha, oma bisnes ja 5min nopea raha.???? Hoono soomi.
Ei kannata tekstailla - ihan vaan varmuuden vuoksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails