maanantai 28. kesäkuuta 2010

Oma etu

Mä olin vakaasti päättänyt, et tänä kesänä mua ei hatuta mikään. Oon vaan ja oottelen kauniita kesäsäitä. Lomaan on matkaa. Keskikesä ohitettu. Voi nyyh sille. Kesää kuitenkin mukavasti jäljellä. Siltä osin fiilikset korkealla.

Mut kuulkaa kun toi Vanhasen Matti pisti mun korvien välin taas porisemaan. Hyvästi kesärauha. Siin on mies kaikkine tempauksineen, joka saa mut punaiselle ennätysajassa. Niinku nyt nää sen uudet urasuunnitelmat. Kesken muiden hommien. Kansanedustaja hommien.

Olikse jotain viime joulukuuta kun se päräytti julkisuuteen jalkavaivansa ja tulossa olevan jalkaleikkauksen. Ja et sen operaation takia on luovuttava keskustan puheenjohtajuudesta ja päämisteriydestä...? Silloin olin et täh!?! Mies Suomen vallan huipulta lähtee jonkun vaivasenluuleikkauksen (tää on vaan arvaus) takia vallasta? Ei oo totta. Funtsin heti, et nyt on takana suuremmat voimat kuin kirurgin pöytä. Aattelin, et kaikki se vaaliraharötöstely on taittanut Matin uran. Et uskottavuus on menny muiltakin kuin kansalta. Tai ainakin niiltä, jotka eivät ole keskustan kannattajia.

No tuli kevät ja saatiin seurata keskustan uuden puheenjohtajan vaaleja. Nenääni nyrpistelin koko porukalle. Ihan sama kuka keskustaa johtaa. Koko puolueen mädänneisyys on kuitenkin tosiasia. Mut ihan sama ei oo, kuka maata johtaa. Heristän helkkaristi nyrkkiä sille, et pääministeri kesken vaalikauden saano soro noo, ja jättää pestinsä. Sit pitää yks puolue omat vaalivalvojaisensa ja niin on maalla uusi pääministeri. Täs kohtaa demokratia ontuu kyl pahasti. Ja niin ne vaan innokkaat ajaa perustuslakiin uudistusta, et pressan valta vaan kapenis. Se vähäkin, joka sillä vielä on. Et kansan valitsemalla pääpomolla ei ole mitään merkitystä. Pelottavaa!
Keskustan sotkut saa kantaakseen nainen. Kuinkas muuten. Oon ollut huomaavinani, et aina kun yrityksen kuin yrityksen asiat on mählitty oikein kunnolla, valitaan kapuloihin nainen kantamaan vastuuta. Onnea vaan Mari Kiviniemi. Olet mahdottoman edessä.


Helsingin Sanomat 13.6.2010

Takas Mattiin. Mies on nyt sit näyttänyt ylimielisyytensä pestautumalla kokopäivä hommiin kesken työsopimuksensa. Väliäkös noilla äänestäjillä. Johan täs on meilkein mandaatti käytetty loppuun. Tärkeempi on oma viihtyminen ja oma tulevaisuus. Matilla on vielä neljän vuoden pestiä jäljellä, mut niitä hommia se ei sit enää hoitele, kun sille ero eduskunnasta myönnetään. Ihan tollanen vaatimaton homma Perheyritysten liiton toimitusjohtajana.
Hesarin mukaan kovasti porukat nyt ihmettelee, et miks noin "pikku homma". Kun pääministerin hommia hoitaneelle olis ollut oikeitakin hommia tiedossa. Meni KELAn pääjohtajuus sivute ja meni Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajuus ohite. Oisko niin, et ryvettynyt mies ei noihin hommiin kelvannut? Talousrikoksista epäilty? Vaik olis itse ollutkin halukas? Tiedä häntä.
Matti kertoili samaisessa lehdessä funtsineensa, et mitä alkais duunaan, kun rivikansanedustajana olis ollu vähän tylsää. Tuli kuulemma mieleen, et Perheyritysten liitto tarttee uuden toimitusjohtajan. Soitteli sinne ja homma olikin sit sopimusta vaille valmis. Ja palkkakin ihan kohtuullinen. Tollanen 200.000 euroa vuodessa. Niin et jos vaikka arvo aleni, niin palkka yleni. Pääministeri kun ei ihan tollasia vuosikorvauksia saa.

Lueskelen parhaillaan mainiota kirjaa. Ari Turusen tuore teos Ettekö te tiedä, kuka minä olen. Kirja kuvailee varoittavin esimerkein, kuinka huonosti voi käydä ylimielisille ja varomattomille vallanpitäjille.
Kannattaisin Matinkin lukea. Vaikka palkka on parempi, ei vallan määrästä uudessa ja entissä pestissä voi puhua edes samana päivänä. Samalla tavalla kuin Esko Ahokin aikanaan, veikkaan Matti Vanhasenkin painuvan unohduksen suohon.

Mitenkäs se menikään? Se sanonta, et niin makaa kuin petaa. Niin se taitaa aina mennä. Tässä elämässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakkaa omat mietteesi aiheesta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails