Katsaus - minne?

Vuoden vaihtuessa on tapana katsastaa kulunut vuosi, sen kohokohdat nyt ainakin. Ja luoda näkymiä tulevaa.

Mietiskelin, että kuinkas tää mun blogivuosi on mennytkään. Parrasvaloissa, kansan kiihottajana, julistajana, sananvapauden kannattajana. Punaisia mattoja siellä missä kuljen, haastatteluja laatumedioihin (edes seiskaan..? tai jonnekin...).

No siis ei. Ei sinne päinkään. Ei lähelle eikä kauaskaan.

Ensinnäkin postaukset alkoivat jouluaaton aattona kuluvaa vuotta. Viikossa en ole onnistunut kansaa kiihottamaan enkä kohoamaan media ykkösuutiseksi. Mä pärjään näinkin, ihan hyvin. Tällä huikealla viikon kokemuksella voin jo antaa yhden uudenvuoden lupauksen: mun ajattelu jatkuu, mun päässä surisee ensi vuonnakin ja siitä saa täällä lukea. Vielä en osaa luvata mihin suuntaan/suuntiin tää blogi kulkee sisällön osalta. Aika näyttää. Se lienee eniten kiinni siitä mitä mun aatoksissa milloinkin liikehtii. Kattellaan.

Hyvää/onnellista/menestyksekästä jne uutta vuotta 2010!

Tinat jätän valamatta. Mun pieni ympäristöteko.

Sitten elämäntyyli osuus. Olen Ihanien turhuuksien kattaja. Niitä saa olla ja sanoisin, että täytyy olla. Pikkuisen ja silleen sopivasti. Muutenhan ne eivät ihania pikku turhuuksia enää olisikaan. Suuressa mittakaavassa turhuudet muuttuvat oikeasti turhiksi. Pikkuisina määrinä maustavat mukavasti elämää :)
Naisen elämä ei olisi ollenkaan niin ihanaa ilman niitä. Myös miehillä on omat turhuutensa nykyään. Kivat niille!

Mä r-a-k-a-s-t-a-n mun rakennekynsiä. Ollaan pidetty yhtä pian neljä vuotta. Skumpat sille! Me kuulutaan toisillemme. Ilman en osaisi enää ollakkaan.

Näillä biletetään tämä vuodenvaihde. Tiina laittoi parastaan. Käsityötä alusta loppuun.

Nyt juhlimaan uutta tulokasta vuotta 2010. Skumppapullon korkit kattoon ja nakit kattilaan!

Ps. Kertokaa pliiiiis Bloggerin blogien käyttäjät kuinka helvatussa tää tekstin käsittely toimii: mistä saa fontin koot ja värit tekstiin. Tiedosta kiitollinen nm. minäkö tyhmä, no nyt en ymmärrä...?

Läpinäkyvä ihminen

No nyt ne japskit on kehittäneet läpinäkyvän kalan! Sisso, sisuskalut näkyy läpi. Elelee jopa 20-vuotiaaks. Voiks toi olla totta? Toi kalan pitkä ikä. Kun mulla lapsena oli akvaario, kuukahteli kalat kyl paljon ennen kuin musta tuli aikuinen.Kuva Metro-lehti no 249, 30.12.2009

Läpinäkyvästä kalasta lähti ajatus kulkeen ihmiseen. Et, minkälaista olis elää läpinäkyvän ihon sisällä? (Ja näissä kuvitelmissa jätän pois ihon alla olevan rasvakerroksen. Se kun on joskus paksu ja läpitunkematon.)

Kaikki sisuskalut levällään silmien alla. Tsemppaisko se meitä pitämään itsestämme parempaa huolta? Tupakoitsija kattelis keuhkojensa mustumista, mässääjät rasvan kertymistä ihon alle ja sisäelimiin - yäk. Pitkän kostean illan jälkeen kurkkais kuin maksa paukuttelee. Näkis kuinka sydämen laajentuma ja kolesterolin kertyminen suoniin edistyy. Seurais reaaliaikaisesti oman kroppansa vanhenemista.

No sit kun alkais vaivat kertyyn, mentäis tietty lääkäriin ja se lekuri kurkkais nahan läpi ja sanois mikä vaivaa. Ei tarttis röntgeneitä, kun murtuneet luut voi tsiigaa siitä suoraan. Ei ultrattais tai magneettikuvattais, kun kaikki on melkein käsin kosketeltavaa. Tutkimuksiin menevät yhteiskunnan rahat voitais käyttää johonkin muuhun. esim. tärkeiden tennis- ja golfkenttien rakentamiseen.

Lääketieteen opiskelijoiden ei tarttis enää vainajia silppoa oppiakseen ihmisen anatomian, vaan ihan elollisilla olennoilla vois opettaa, et mitä kaikkee tuol ihmisen kropassa luudaa. Paljon interaktiivisempaa opiskelua, kun tutkimuksen kohteen kanssa voi keskustella. Eikä tarvitsisi lääkisopiskelijoiden näyttelijöiden kanssa harjoitella vastaanottotilanteita ja mennä ekana vuotenaan terveysasemille katteleen, kuinka ihmisten kanssa ollaan. Ongelmahan kuulemma ainakin takavuosina oli se, et kun opiskelun alussa lääkisläiset oppii oleen sen hiljaisen vainajan kanssa, niin ne laskee alleen kun ne kuulee potilaskontaktissa ekan kerran vastapuolen puhuvan. Ei oikeesti, kaikki kunnia lääketieteen opiskelijoille ja lääkäreille. Tärkeetä teidän duuni.

Ja alkaiskohan sit sisäelin kauneuskirurgia kukoistaa, kun turhautuneet ihmiset haluais uuden/nuoremman/pienemmän/isomman näköisen jonkun sisäelimen?

Kaikki tatskat kävis turhiksi, kun ei niitä paljon erota ihosta sisäkalujen kuultaessa ihon läpi. Meikit pitäis olla hohtavia, näkyviä. Ei niitä muuten kukaan huomais. Vai huomaisko kukaan muutenkaan? Kasvot olis kyllä karseet ilman ihoa. Kuin jotain ufoja. Vaikkei se ihokaan aina kauniiksi tee. Vaatetusta pitäis kans miettii: kuinka paljon haluaa sisintään paljastaa?

No mitenkäs toi ruuansulatus? Näkis kuin safka muuntautuu pökäleeks. Vesi ja viini vitsaksi. Olisko se kivaa? No ei!

Mitenkäs sit naisilla kuukautiset? Onks hei tamppooni paikallaan? Kierukka kohdallaan? Jäk! Raskaana ollessa voi neuvola ym. käynnit korvata itsehoidolla. Kurkkaus kohtuun kertois miten siellä menee...

Voitaisko me ottaa aurinkoo? Olisko rusketuksesta mitään iloa? Lisääntyiskö sisäelinten melanooma?

No tämä tästä. Mä funtsin seuraavaks jotain ilmastomuutoksen estämiseksi tai sademetsien tuhon hidastamiseksi. Sellasta oikeasti globaalisti merkittävää. Enkä lupaa keksiväni mitään uutta mullistavaa. Enkä edes julkaisevani ajatuksiani.

Ehdotan, et tiedemiehet tekis samoin. Miettisivät tärkeitä asioita.

Anatomian kuvat: Nienstedt, Hänninen, Arstila, Björkqvist Ihmisen fysiologia ja anatomia, WSOY

Lifestyle-elämäntyyli osuus

Uutena polkkaajana mä vielä etsin itseäni. Mikälainen blogin pitäjä mussa perimmiltään asustaa? Suulas ja kova puhumaan ainakin, mut mitä mä haluan kertoa nettiavaruudelle. Ja mitä lukijat haluais lukea? Mä viihdyn tääl näppäinten takana paljon paremmin, jos joku lukee näitä juttuja.

En tykkää suomenkielen seassa muista kielistä. Noin periaatteessa. Suomenkieli sellasenaan ja muut kielet sit ominaan. Mut välillä on vaikea erottaa niitä toisistaan. Kotimaista ja vierasta. Moni englanninkielen sana kun on jo niin vakiintunut suomenkieleen, ettei sitä edes huomaa.

Pohdinkin tämän postauksen otsikkoa. Kaikki tietää lifestylen, mut miten sen sanois yhtä jotenkin painokkasti suomeksi: elämänstyle, laiffistaili, stylelaiffi, elämänmeno, elämänmuoto, elämäntyyli... ota näistä nyt sit selvä. Elämäntyyli puras mua parhaiten. Eli tästä eteenpäin mun lifestyle osuudet - luulen niitä tulevan aika paljon - on elämäntyyli osuus. Enks ookin omaleimainen. Räpyttää silmiä viattoman näköisenä. Pyörähän on jo keskitty, mitä sitä uudelleen vääntämään.

Mä sulattelen joulun aiheuttamaa ähkyä. Syön duunissa jotain kevyttä ja olen illalla nestepaastolla. Nää välipäivät menköön pikkasen viihteellä. Ei jurvaisissa - sisso sentään, vasta uutenavuotena pikkasen etukumaraa ;) - mut niin, et saa noi joulu glögit pois päiviltä. Mä tykkään vaaleasta glögistä ihan kympillä. Ennen joulua koukkasin joka päivä alkomahoolipuodin kautta ja kipitin pullo laukussa kotiin. Keräsin juhlajuomaa varastoon. Mikään ei ole ikävämpää kuin että glögi loppuu ennen kuin itse ehtii siihen kyllästyä.

Wikipedia kertoo seuraavaa: Glögi on maustettu, kuumana nautittava, yleensä alkoholipitoinen juoma (vertaa Glühwein, hehkuviini). Glögin kantamuotoa, maustettua viinaa, käytettiin muun muassa virvoittamaan kylmässä säässä ratsastaneita tai hiihtäneitä viestinviejiä ja postimiehiä Pohjoismaissa.

On ne keksineet hyvän juoman. Kippis sille.

Mikäs on sun lemppari juoma jouluna/uutenavuotena/vappuna/jussina?

Katse komeroon - siellä(kö) on sun sielun elämä?

Netissä pyöriessä löytää itsensä milloin mistäkin. Tiedon tai tarun ääreltä. Klikkailin itseni Marttaliiton sivuille. Ihan ekaa kertaa. Jäin sinne sitte viihtymään.

Ovat miettineet jouluun valmistutumista ja listanneet mitä tehdä ennen joulua ja miten ne voisi tehdä. Tai olla tekemättä. Erinomaisen huojentavaa luettavaa - ainoo vaan, et tän kertanen joulupaniikki on takana päin. Tulevia jouluja ajatellen painakaa te muutkin osoite mieleen. Sieltä voi ammentaa joulun sanomaa. Kaikkee ei oo pakko tehdä ennen jouluu ja joulu tulee joka tapauksessa.

"Vietetäänkö joulu komerossa – jolloin komerotkin on siivottava?" lainattu sieltä sivuilta. Tota vois miettiin vuositasolla laajemminkin. Haittaako, jos komerot ovat räjähdystilassa, jos ovi vielä menee ilman erikoisjärjestelyjä kiinni? Saako komerossa olla kaikki sekaisin, hyllyt pursuten, jos itse löytää etsimänsä? Ainakin useimmiten.

Milloin sitten olis aika siivota tavaroiden säilytystilat?

*Kun sinne ei enää mitään mahdu, vaikka kuinka yrittäisi kammeta?
**Kun sieltä ei enää löydä etsimäänsä edes kompassin avulla?
***Kun alkaa tuntua siltä, että on huono ihminen, kun kaapitkin on sekaisin?
****Kun äiti/anoppi tai joku muu vaikutusvaltainen henkilö huomattaa asiasta? Siivottomista komeroista. Mistä muuten edellä mainitut aina tietää, kuinka sun komeroiden laita on??

No kuiteskin. *Mä ratkaisin tässä taannoin komeron ahtauden ostamalla uuden lisäkomeron. Joka sitten täyttyi hetkessä. Noo, onhan noita komeroita kaupassa vielä lisää. Täyteen ahdettuun komeroon voi suhtautua kuin löytöretkeen. Mitäs mulla täällä olikaan? Ei hitsi, tätä en muistanutkaan? Ja niin saat (taas) uuden vaatteen. Kierrätystä itsesi kanssa.
**Mitä en kaapista löydä sitä en tarvitse. Enkä yleensä edes muista sen olemassa oloa. Niin, et helppo olla ilman.
***Mul on muutamia "koti kiiltää ja pulla tuoksuu" frendejä. Ihania ihmisiä, mut niiden luota palatessani mun helkkarin sekavat komerot alkavat painaa mieltä. Sen takia me useimmiten tavataan jossain muualla kuin niiden kotona.
**** No sit on nää äidit ja anopit. Ne vasta kaapin vartijoita ovatkin, kun sitä sorttia sattuvat olemaan. Herttinen sentään. Niit ei saa päästää silmistään omassa kämpässään. Ovat heti inventoimassa sun komeroita. Ne kannattaa viedä ulos syömään kun tavataan. Saa romut olla kaapissa rauhassa. Ja säilyy välit siedettävinä.

Joku on muuten väittänyt, että siisti koti ja komerot = sekava korvien väli. Tälle mä nyökyttelen. Ja toisin päin: Komerot kaaoksessa = pää kirkkaana. Tälle mä nyökyttelen vielä kiivaammin.

Mitenkäs on sun pää... eikun komeroiden laita?

Rulla jää hätää kärsivän käteen

Yksi Murphyn lakipykälä voisi olla: Jos veskipaperirulla on loppuakseen, sen tyhjä tötterö jää omalle kohdalle.

Loppumaton ihmettelyn aihe. Kuinka mä osun aina kohdalle kun paperi on loppunut?

Tunnette varmaan tilanteen. Housut kintuissa, tarpeet tehtynä huomaatte tosiasian. Pyyhi käteen tai huuda joku tuomaan uus rulla helkkarinmoisella kiroilulla säestettynä. Jos hyvin käy, kotonasi on joku joka tuikkaa uuden rullan vessan oven välistä. Ja huomauttaa samalla sun haisevan. No kiitti kovasti!

Pahempi tilanne on kylässä/töissä/raflassa. Jossain, missä sun housut kintuissa pitäis lähtee metsästämään pelastavaa pepun kuivattajaa. Silloin on useimmiten turvauduttava taskusta löytyvään käytettyyn nenäliinaan. Tai, jos luonto antaa periksi, vähän ravisteltava ja vedettävä pöksyt jalkaan kuin ei mitään. Miehiltä tää taitaakin sujua ihan luontevasti. Naisen on ravintolassa vedettävä pää täyteen, et unohtuis moinen ällöttävyys. Vaik sit taas vessa kutsuu...

Ja eiks oo kummaa, että kun jonotat niin sun vuoron tullessa kohdalle se edellinen ei missään tapauksessa sano sulle, et paperi on loppu. Nauttii tilanteesta, kun tietää mihin epätoivoon lähimmäinen on joutumassa.

Ja näitä vahingon kierrättäjiä löytyy joka vessasta...

Vaivatkoon pukamat pahasti niitä jotka jättävät jälkeensä tyhjän vessapaperirullan. Pah!

Joulusta

ja nyt ei tuu "mitä lahjaksi sain"-listaa.Huokaskaa helpotuksesta :)

Mun joulu:

1. Etukäteen tunnelmat
Mikä kumma kun aina päällimmäisenä on mielessä kiire? Joulu tulee joka vuosi, samaan aikaan ja aina yllättäen. Meikä painaa tukka putkella kaupoissa muiden joulun yllättämien kanssa ja joulun perinteinen rauhansanoma on yhtä kaukana kun itä lännestä. Ei sitä ehdi skidiä seimessä funtsaan kun lahjat, ruuat, koristeet ja perskula kuusikin on duunattava. Jokaikinen vuosi vannon, et seuraava joulu tulee rauhassa, hillitysti ja hallitusti kaikki ajoissa laitettuna. Mut ei se ollut vielä(kään)tämä joulu... No, mut ens joulu ny varmasti!

2. Joulun fiilikset
No sit on kiireet kärsitty. Vaihtoehto a)aletaan roudaa kamaa autoon ja suunnataan sukulaisiin. Vaihtoehto b)sukulaiset pakkaa itsensä autoon ja tunkee sun luo joulun viettoon. Nimittäin joulu kuuluu viettää kimpassa. Vai kuuluuko? Tänä jouluna porukat tuli meille. Ylöspitoa viimeiseen pyhäpäivään asti. Tänks, et arki alkoi. Pääsin duuniin huilaan. Okei myönnän, yhdessä olossa on puolensa. Kun vaan ehtis istua ja vähän käyttään aikaa sukulaisten kanssa seurusteluun. No, ei se mitään. Porukat ainakin viihty. Kiitoksista päätellen. Lupasivat tulla taas ens jouluna. Voi herran jestas sentään. Onks ens joulun Timbuktun matkat jo myynnissä?

3. Jälkikäteen tunnelmat
Päällimmäisenä mul on h-e-l-p-o-t-u-s. Lausutaan hitaasti ja nautiskellen. Kun eilen illalla olin vilkuttanut viimeiselle autolastilliselle, joka lähti kohti kotiaan, kuumensin vahvasti terästetyn glögin, istuin sohvannurkkaan ja laitoin joululaulut soimaan. Ihan vaan hiljaa taustalle. Et kuulisin monen päivän metelin jälkeen omat ajtukseni. Ja hei, siin oli se joulurauha.
Vähän myöhässä, mut parempi niin kuin ei ollenkaan.

Hyvää arkea kaikille, ennen uuden vuoden bileitä. Ne onkin mukavat nakkijuhlat. Pääsee vähemmillä valmisteluilla.

Aikanne kuluks, laittakaa blogini muistiin :)

Onks pakko, jos ei haluu?

Kävin tänään keskustelun.

Mainittakoon, että keskustelun toisena osapuolena oli esimies, ties kuinka monennessa polvessa. Ei perimysjärjestyksessä (luultavasti) vaan suhteessa minuun. Minun ja hänen välissä on mooooonta pientä ja vähän isompaa pomoa. Firmathan eivät pyöri ilman jykevää, kaiken kattavaa esimiesverkostoa. Jokaisella työntekijällä ja tiimillä on oltava oma luotsaajansa. Vaikka työntekijät kyllä pärjäisivät vähemmälläkin pomokatraalla. Mutta kuka rivimieheltä mitään kysyy? Eni vei.

Se keskustelu:
Pomo: Täs on ens vuoden koulutustarjonta. Toi tammikuun koulutuspäivä on sulle ihan mast.
Minä: Onks pakko?
Pomo: On.
Minä: Mul olis alkuvuoteen monta projektia...
Pomo: Siirrä niitä. Toi on pakollinen koulutus.
Minä: (Katselen koulutuksen sisältöä.) Eihän tää vastaa mun työkuvaa kuin ton iltapäivän viimeisen luennon osalta. Ajan haaskaamista...
Pomo: (Vähän korkeampaa ja kovalla äänellä.) Tää on esimies palaverissa mietitty, et menet sinne. Älä sä vaivaa itsees koulutuksen sisällöllä. Menet ja kuuntelet.
Minä: Tää on kyl työpaikka kiusaamista. Kun pakotetaan turh.. koulutuks...
Pomo: Tää on työpaikka kiusaamista, kun mun täytyy kuunnella niskuroivaa työntekijää! Sä menet koulutukseen. Sut on sinne ilmoitettu. Kaikki on mietitty. Mikä täs on vaikeaa?
Minä: (Huokaan syvään.)No okei sitten.

Vaikeeta täs on se, ettei koulutuksesta ole mulle ja mun työnkuvalla mitään hyötyä. Mut kukaan esimiestiimissä ei siitä välitä. Koulutuskiintiöt on täytettävä. Kalliit kouluttajat ja konsultit on palkattu.

Ja minunhan on mentävä koulutukseen. Perkele!

Jokainen huonosti toimiva yritys on ongelmansa ansainnut. Kukaan ei niissä kysy mitään työntekijöiltä. Oman alansa asiantuntijoilta. Porukkaa johdetaan kuin tsaarin aikaan - ylhäältä alas.

Ja jos firma voi huonosti, amputoidaan työntekijät. Pomot jatkavat toistensa kanssa palaveraamista. Mitä noilla typerillä työntekijöillä tekee...

Paniikki tuli oli ja meni

Sikainfluenssa. H1N1. Pandemia. Kuolleet ja haavoittuneet. Parantuneet. Rokotukset. Jonot. Paniikki. Kaikesta.

Ja mitäs nyt? Lepo. Ei rokotusjonoja. Ei päivystysjonoja. Ei uutisen uutista. Ei kuolleiden laskemista. Minne se kaikki hävisi?

Mä oon miettinyt tän hysterian alkuperää. Sen aiheuttajaa.

Keväällä 2009 alkoi Meksikon suunnalta tulla huolestuttavia uutisia. Siasta ihmiseen tarttunut ja ihmisestä toiseen matkaa jatkava tauti niitti porukkaa. Tauti levisi ja laajeni. Täällä pohjolan perukoillakin alettiin jo vähän pureskella kynsiä.

Kesä meni uutisia lukiessa. Tauti levisi mantereelta toiselle. Tuli lähemmäksi.

Ja sit Heureka! Lääketehtaat alkoivat puksuttaa rokotusta tautia vastaan. Yötä päivää firmat paino siivottua taudin aiheuttajaa pulloihin ja rekat vyöryivät maanteitä kohti paniikissa toisiaan mukiloivia ja hoitajia uhkaavia rokotusmyönteisiä kansalaisia. Lääkefirmat tienaavat miljardeja.

Mikä tekikään meistä panikoijia? Omakohtaiset kokemukset taudista. Ei. Paniikkia aiheutti ja kylvi media. Lehdistö myllytti. Tv ja radio komppas. Lehdet tekivät kauppansa. TV- ja radiokanavat myivät mainosaikaa. Alkusyksystä ei ollut vuorokaudessa tuntia, jolloin olisi saanut hengähtää ahdistavista uutisista. Ihmiset vaani toisiaa taudin tarttumisen pelossa. Lapset suljettiin koteihinsa. Kavereita ei tavattu. Yötä myöten mietitiin, minkä valheen keksisi päästäkseen riskiryhmäläisten kanssa rokotusjonon alku päähän.

Lääkärit kirjoittivat kynät sauhuten reseptejä Tamiflu-lääkeelle vähentämään ja lyhentämään sairastuneiden taudin kuvaa. Lääkefirmat nettoavat lisää miljardeja.

Asiantuntijat perustelivat rokotusjärjestystä. Kertoivat tavallisen kausi-influenssan niittävän vuosittain paljon suurempia uhrimääriä kuin tämä sikainfluenssa. Kehoittivat hyvään käsihygieniaan ja mielen malttiin.

Kansa tyhjensi apteekkien ja kauppojen hyllyt desinfektioaineista. Röyhkeimmät varastivat yleisistä tiloista niihin yhteiskäyttöön jätetyt käsien puhdistusaineet. Oltiin vajottu pimeään keskiaikaan. Käsidesin valmistajat ja myyjät nettosivat satojatuhansia, miljoonia(?).

Onko nyt niin, että kaikki tarvitsevat ovat saaneet rahansa?Lääketehtaat, media, apteekit ja kaupat. Tämän vuoden tulot kääntyivät miellyttävään nousuun. Yllättäen kun uusi tauti pukkasi itsensä ihmisten ilmoille. Vai pukkasiko ollenkaan? Mistä tavallinen ihminen oikeasti voi tietää, oliko mitään vakavaa tautia edes olemassa? Oliko tämän vain pikku häppening, jolla tietyt tahot vyöryttivät tileilleen miljoonien saldon?

Miksi meitä suomalaisia vietiin kuin vierasta sikaa? Riepoteltiin paniikki uutisilla lähes hengiltä. Kun samaan aikaan monessa Euroopan maassa ei koko asiasta puhuttu/kirjoitettu/uutisoitu juuri mitään?

Rokotusjonot ovat huvenneet. Terveysasemien käytävät kaikuvat tyhjyyttään.

Kunhan firmojen kirjanpitäjät saavat tämän vuoden tilit tasattua ja laskettua, odottaako meitä vuonna 2010 uusi paniikkiuutisten virta. Se jo etukäteen mainostettu sikainfluenssan toinen aalto.

Rahaahan on tahkottava lisää...